Reilun vuoden prosessi helluntaipastorin tehtävät jätettyäni on johtanut siihen, että olen eroamassa herätysliikkeestä kokonaan. Toki olen työstänyt monia näistä syistä jo pastorivuosinani, mutta koska perheen elatus on ollut kiinni siitä, että voin jatkaa tehtävässäni, olen joutunut vetämään viimeisinä vuosina ehkä muutaman pykälän helluntailaisempaa ja konservatiivisempaa linjaa kuin olisin todellisuudessa halunnut. Tähän minua ei toki mikään taho ole painostanut, mutta olen aavistellut, että liberaalimpi linja laittaisi lopun pastorin uralleni. Kuitenkaan varsinaiset syyt lopettamiselle eivät olleet nämä, vaan kuten olen aiemmin kertonut: ajankäyttö ja talous. Joka tapauksessa olisin myös voinut hyvällä omallatunnolla jatkaakin helluntaipastorina. Tämä ei tarkoita myöskään sitä, etten allekirjoittaisi enää omia opetuksiani, vaikka varmasti käsitykseni ja mielipiteeni monien asioiden osalta on kypsynyt ja kehittynyt. Helluntaiseurakunnasta eroaminen saattaa näyttää joidenkin uskovien silmissä siltä, että olen kokonaan luopunut uskosta tai kääntynyt Raamatun perusopetuksia vastaan, mutta sellainen ajatus kertoo mielestäni enemmän kyseisestä henkilöstä kuin minusta.

Nyt kun olen ollut yli vuoden pois pastorin työstä, enkä venettä keikuttamalla enää sahaa omaa oksaani, olen kuitenkin huomannut, että en enää kokonaisuudessaan allekirjoita helluntailaista elämänmenoa. Opillisesti minulla ei varsinaisesti ole erityistä moitittavaa, mutta nykykäsitykseni mukaan liian ahdasmielinen ilmasto ei ole ainakaan minulle hyväksi. On totta, että jokainen helluntaiseurakunta on erilainen ja opetuskin vaihtelee rajusti, koska juuri mitään yhteistä linjaa monissakaan asioissa ei ole, mutta oman kokemukseni perusteella keskiverto perustila koko herätysliikkeessä on melko pienen makaronin läpi katselemista. Minua on myös aina häirinnyt tuo jonkinlainen oikeaoppisuuden harha, jonka vallassa monet helluntailaiset elävät. Kyseessä ei ole varsinaisesti ajatus siitä, että vain helluntaikristityt olisivat oikeassa, mutta perusasenne elämää ja muita kristittyjä kohtaan tuntuu monilla edelleen olevan tyyppiä: “Kiitos Jumalalle, että ME osataan elää oikein”. :) Myös harhakuvitelma siitä, että juuri helluntaiherätyksessä Pyhän Hengen avulla tulkittaisiin Raamattua jotenkin terveemmin tai alkuperäiselle Jumalan Sanalle uskollisemmin kuin muualla, on mielestäni pelottava. Olen näihin itsekin vuosien varrella syyllistynyt ja pyydän anteeksi ahdasmielisyyttäni.

Olen aina halunnut olla jonkinlainen uudistaja ja muutosagentti herätysliikkeen keskellä, ja niissä seurakunnissa, joissa olen ollut töissä, olen kokenut siinä paikoin onnistuneenikin. Jossain mielessä olen kuitenkin luopunut toivosta todellisen uudistumisen suhteen. Liian monta kertaa olen törmännyt loppu viimein “näin on aina ennenkin tehty/ajateltu” -seinään. Ja vaikka uusia tuulia on otettu vastaan välillä hyvinkin innostuneesti, on pohjalta usein paljastunut kuitenkin lopulta “kunhan kasvatte aikuiseksi, niin muututte kaltaisiksemme” -tyyppinen asenne. Näen myös edellisestä johtuen hirvittävän paljon hukkaan menevää potentiaalia seurakuntien nuoremmissa johtajissa. Liian moni joutuu taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.

On pakko myöntää, että viimeisen, mutta lähinnä vain aikatauluun vaikuttavan, niitin päätökselleni löi viime päivinä facebookissa käymäni keskustelu homoseksuaalien asemasta ja heihin suhtautumisesta seurakunnassa. Tarkoitukseni ei ollut synnyttää mitään suurta debattia, mutta linkittämäni uutisjutun kommentointi alkoi saada sellaisia sävyjä, että en malttanut olla esittämättä omaa nykyistä mielipidettäni asiasta. Se johti enemmän tai vähemmän rakentavaan provosointiin ja kommentointiin niin omasta kuin muiden osallistujien puolesta ja yksilöimättä sinänsä ketään keskustelijaa, minulle kuvastui elävästi, oman käsitykseni mukaan, keskivertohelluntailainen tapa ajatella ja keskustella vaikeista aiheista. Se noudattaa kutakuinkin seuraavaa kaavaa:

1. oma mielipiteeni ja edustamani tulkinta on kirjaimellinen Raamatun totuus
2. toisen mielipide on väärä ja sen salliminen johtaa juustoporttiteorian tavoin koko kristinuskon täydelliseen romuttumiseen ja on selkeä esimerkki apokalyptisen ajan kauheasta luopumuksesta
3. toisen tapa keskustella ja argumentoida on lapsellinen, jankkaava ja pilkunviilausta
4. enhän minäkään näistä asioista oikeastaan kyllä mitään tiedä, kunhan olen oikeassa
5. voit kutsua minua marttyyriksi

Itse syyllistyn tähän samaan varmasti myös, mutta kyseisessä keskustelussa en esittänyt olevani oikeassa vaan yritin vain saada olemassaolon oikeutuksen eriävälle mielipiteelleni. Minulle ja saamani palautteen perusteella joillekin muillekin jäi keskusteluista sellainen käsitys, että joistakin asioista ei vain yksinkertaisesti voi keskustella, ellei ole valtavirran kanssa samaa mieltä. Joka tapauksessa tämän tyyppisessä keskustelukulttuurissa ja asenneilmastossa minä en enää voi jatkaa.

Keskustelu ei sinänsä siis aiheuttanut seurakunnanvaihtoajatuksia, mutta nopeutti aikataulua siinä mielessä, että en jää odottamaan tammikuussa alkavaa verkkorippikoulua, kuten olin ajatellut, vaan liityn paikalliseen ev.lut. seurakuntaan heti, kun mahdollista. Muun perheen osalta aikataulu on vielä hieman auki. Olemme joka tapauksessa kokeneet Kansanlähetyksen Kohtaamispaikat meille sopiviksi tilaisuuksiksi ja myös lapsillamme on jo ystäviä sieltä.

En missään nimessä yllytä ketään muuta jättämään helluntailaisuutta emmekä me ole suinkaan hylkäämässä helluntailaisia ystäviämme. Kuten aiemmin kirjoitin, käymme mielellämme välillä myös helluntaiseurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Arvostan edelleen korkealle monia helluntaipastoreita ja entisiä työtovereita ja toivon teille voimia, kestävyyttä ja siunausta omissa tehtävissänne.

Armoa ja rauhaa