2 comments on “Urbaani unelma

  1. Kävinpä minäkin Urbaanin unelman nettisivuilla. Ja vähän hämmästelin sitä, ettei yksikään tuttu helluntaiseurakunta ole järjestäjien joukossa. Eikö hellarit enää haluakaan olla aktiivisesti ihmisten joukossa? Vai mikä lie. Onko kenties mukavampaa oleilla vaan omien turvallisten seinien sisäpuolella – siis omassa kotiseurakunnassa omien kavereitten joukossa. Olen itse vanha hellari, jo lapsesta asti seurakunnassa pyörinyt. Tänä kesänä olen joutunut suunnittelemaan hengellisen kesäohjelmani luterilaisten seurakuntien tarjonnan varaan. Syynä on se, että olen koko kesän töissä enkä pääse reissaamaan ympäri maata eri tapahtumissa – ja kotikaupunkini helluntaiseurakunnat eivät ole vieläkään ilmoittaneet kesän tilaisuuksistaan. Mutta luterilaiset ovat ilmoittaneet! Siispä suunnittelen työvuorolistani luterilaisten seurakuntien kesäjuhlien mukaan. (Olen siis töissä myös viikonloppuisin, iltaisin, öisin, koko juhannuksen viikonlopun jne. joten ei ole ihan helppoa suunnitella omia menemisiä.)

  2. Jaa-a, tuo halu ihmisten joukossa olemiseen on kyllä hyvä kysymys. Jotenkin me helluntailaiset olemme ikään kuin siipi maassa ja se näkyy esimerkiksi juuri tuossa kesäkauden passiivisuudessa, joka vallitsee monessa seurakunnassa. Tarvitaan lisää uskon henkistä innostumista! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

Please log in to WordPress.com to post a comment to your blog.

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s