Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessä kanssaan ja yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Ristikin kuvaa hienosti näitä molempia yhteyden suuntia. Tärkeintä ei ole oikeaoppisuus, vaan suhde!
Usein sisäinen rikkinäisyytemme on syntynyt ihmissuhteissa, mutta se voi myös parantua niissä. Eräs Jumalan valtakunnan periaate ihmissuhteita koskien on tilivelvollisuus.
Jokaisen tulisi pitää itseään tilivelvollisena kolmella eri tasolla:
- Me kaikki tarvitsemme elämäämme paavalin, jolle voimme olla timoteuksia. Henkilön, joka on uskossa ja joka haluaa toimia mentorina juuri sinulle. Itse sain hienon johdatuksen kautta tällaisen tarjouksen Jumalan mieheltä, jota arvostan ja jolta voin oppia todella paljon. Odotan innolla ensimmäistä “virallista” tapaamistamme ensi viikolla.
- Toisaalta tarvitsemme työtovereita, aseveljiä ja taistelupareja kuten paavali ja barnabas. Ystäviä, jotka jakavat jonkun kiinnostuksen kohteen kanssamme tai tekevät samanlaista työtä. Me Päijät-Hämeessä kokoonnumme helluntaiseurakuntien nuorisopastoreina yhteiseen työnohjausryhmään lähes kuukausittain, mutta jokainen tarvitsee myös syvempää ystävyyssuhdetta ja elämän jakamista muutaman ihmisen kanssa. Olen hiljattain alkanut tavata hyvän ystäväni, toisen paikkakunnan nuorisopastorin kanssa säännöllisesti viikottain yhteiselle aamupalalle, jota mutustellessa voimme vaihtaa kuulumisia ja puhua elämän haasteista.
- Kolmantena tasona Jumalan suunnitelmassa on meidän jokaisen omat opetuslapsemme, timoteukset, joiden elämästä ja kristittyinä kasvusta olemme ottaneet hengellisen vastuun ja joille olemme valmiit olemaan läpinäkyviä ja jakamaan elämäämme. Henkilökohtaisesti olen kokoontunut lähes vuoden verran joka viikko pietarin, jaakobin ja johanneksen kanssa. Johanneksen lähetimme lähetystyöhön “aasian” suuntaan, mutta pietari ja jaakob ovat alkaneet myös itse kokoontua pienen nuorten miesten ryhmän kanssa opetuslapseuttamisen merkeissä. Tapaan heitä kuitenkin edelleen säännöllisesti parin viikon välein.
Paavali kuvaa hienosti tätä opetuslapseuttamisen ketjua:
Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. 2.Tim.2:2
Tilivelvollisuus on jotain, jota emme voi keneltäkään vaatia, mutta jokaisen olisi hyvä ymmärtää tämän Jumalan valtakunnan periaatteen merkitys omassa elämässään. Minä ainakin haluan olla tilivelvollinen elämästäni ennen kaikkea Jumalalle, mutta myös muutamille hänen palvelijoilleen. En todellakaan halua päätyä iltapulun lööppiin oman elämän valvomattomuuden seurauksena sitten, kun on jo liian myöhäistä.
Kenelle sinä olet paavali, barnabas ja timoteus?
Opetuslapseuttaminen pienryhmissä on hyvä mahdollisuus luoda yhteyttä seurakunnan sisälle. Kun on kyse pienryhmistä, se ei ole vain toimintamuoto, vaan minikokoinen seurakunta. Mulla timoteuksia ja barnabas. Paavalista en oo varma. Mutta on hyvä olla hengellinen isä, varsinkin kun johtaa pienryhmää ja on tietoinen vastuusta ja sen tuomista haasteista. Pienryhmäm johtajalla on vastuu huolehtia pienryhmässä olevien hengellisestä kasvusta. Pienryhmät ei oo uus keksintö, vaan Raamatusta saatu esimerkki. Alkuseurakunta kokoontui kodeissa opettaen ja viettämällä ehtoollista, koska ei ollu yhtä rakennusta jossa he olisivat kokoontuneet yhteen vaan pienryhmissä kokoontuivat toistensa kodeissa pitäen yllå sitä yhteyttä joka heillä oli. Nykyään on mahdollista saavuttaa alkuseurakunnan yhteys pienryhmien avulla, esimerkkinä Jeesuksen antama malli.
Hyvä Joona, hyvin on propaganda uponnut! :P Juuri tuohon suuntaan – takaisin juurille – täälläkin ollaan menossa.