Artikkelin Sano mua johtajaksi kommentit

Kirjoittaja: Aulis Parviainen

Aulis Parviainen — Fri, 09 Oct 2009 15:05:23 +0000

Yhdyn Antin ajatuksiin. Leadership johtaa väistämättä suurten massojen liikutteluun. Kahvipöytä on perheen niinkuin seurakunnan tarvitsema paikka jossa kaikki tulee hoidetuksi. Henkilökohtainen läsnäolo korostuu. Opetuslapsia oli 12. Ote kirpoaa kun ryhmä suurenee. Tulosvastuullisessa toiminnassa yksinäiset jää oman onnensa ojaan.

Kuten Teemu kirjoitti “Valitettavan usein olemme keskittyneet lähinnä toimintaan, rakenteeseen ja touhuamiseen hengellisen vanhemmuuden kustannuksella”. Muistan kun 80 luvulla nuorosopastorimme sanoi: “Aulis! Tämä ei ole laiteseurakunta.” Unohdin seurakunnan tarkoituksen. Luottamustehtävätkin tuntuvat estävän omaa hengellistä elämää.

Parannus alkaa siitä että rukoilee ja on yhdessä muiden kanssa.

Kirkkokundi

Kirjoittaja: past0r1

past0r1 — Wed, 09 Sep 2009 20:02:00 +0000

Saatat Antti olla ihan oikeassa tuon isättömyyden myytin suhteen. Aina on isillä ollut joku hyvä syy olla olematta isiä. Jotenkin tämä vaan on nykyään korostunutta. Ehkäpä meille nykyajan lapsille ei vain enää riitä isä pelkkänä käsitteenä?

Lähelle tulemisessa ja kahvin juonnissa osut naulan kantaan! :)

Kirjoittaja: Antti Perttula

Antti Perttula — Wed, 09 Sep 2009 19:54:30 +0000

Nykyaika on tuskin sen isättömämpää kuin ennenkään. Ei meillä miehillä ole juuri koskaan ollut munaa kantaa vastuuta tekemisistämme. (Ja tässä kohtaa joku alkaa saarnaamaan minulle maailmansotien merkityksestä… voi kuule on sitä ennenkin sodittu vuosikaudet verissä päin – ja mieti, sillonkin oli miehet asialla) Isätön sukupolvi -myytti lienee tasan yhtä todellinen kuin “nuoriso oli ennen kunnollisempaa”.

Tuosta yhteiskristillisyyden harhasta olen samaa mieltä… Jotenkin on tragikoomisironista että kristittyjen keskinäistä yhteyttä havittelevat järjestävät käytännössä vain uuden uskonsuunnan – yhteiskristilliset. Jotenkin yhteiskristillisyys on pitkälle vietynä aina tuntunut pahemman kerran kuolleena syntyneeltä idealta.

Hengellisestä vanhemmuudesta siteeraan ensin muuan pastoria, jonka mukaan kannattaa pitää tiettyä etäisyyttä seurakuntalaisiinsa, että säilyy alaisten kunnioitus. Sarjassamme voi kirosana mitä sontaa. Ainakin omassa elämässäni niillä – ja vain niillä – ihmisillä, jotka ovat tulleet lähelle on ollut vaikutusta elämääni. Lähelle on pitkä matka, mutta vain läheltä voidaan vaikuttaa.

“Pöntöt puhuu pöntöistä, todellinen johtaja astuu kansan keskelle”, sanoi osuvasti muuan J. Sarasvuo Diilissään. Ja niin se vaan on, että kuten oikeassakin elämässä, myös hengellisessä elämässä isien ja äitien kanssa juodaan kahvia. Eli kutsukaapa ihmisiä kylään, tarjotkaa pöydässä tuoretta pullaa ja vastakeitettyä kaffetta – siinä rakennetaan luottamusta paljon luonnollisemmin kuin missään alttaripalveluksessa.