Movember

MustachePäätimme muutamien seurakuntamme nuorten miesten kanssa osallistua alkaneen marraskuun Movember-kampanjaan. Annamme siis todellisen miehisyytemme näkyä eli viiksien kasvaa vapaasti koko kuukauden ajan.

Minullehan ei tunnetusti juuri partakarvat kasva, joten amisviiksiosastolle tässä joudutaan, mutta pitäähän sitäkin edes kerran elämässä kokeilla. Perheen naisväki ei ole innostunut ideasta, mutta täytyy lähteä jälleen perinteisestä “mies ja ääni” -asetelmasta liikkeelle, jotta pärjää tämän suloisen akkalauman keskellä.

Movember on perinteisesti Novemberiksi kutsutun kuukauden aikana järjestettävä viiksienkasvatuskampanja, jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen sekä laajennetaan tietoisuutta miesten terveydestä – eritoten eturauhasen syövästä.

Movember alkoi Australiassa – muutaman sukulaistensa syövästä huolestuneen nuorukaisen toimesta. Kuudessa vuodessa siitä on kasvanut seitsemään maahan laajentunut ilmiö, joka viime vuonna hankki kansainvälisille syöpäsäätiöille lähes 30 miljoonaa dollaria. Laajentuminen jatkuu entistä voimakkaampana, kun tänä vuonna kampanjaan liittyy ensimmäistä kertaa suomalaiset MoVeljet ja MoSiskot.

Seurakunnassa olemme keskittyneet ensisijaisesti pitämään esillä miesten hengellistä hyvinvointia. Rohkeimmat ovat sitoutuneet mm. paastoamaan facebookin käytöstä ja antamaan enemmän aikaa esim. Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Itsekin päätin sitoutua edellä mainittuihin.

Haastan näin jälkijunassa mukaan myös Ramin ja Villen!!

2 comments on “Movember

  1. Valtavan sisäisen taistelun jälkeen ei saa taivutettua sisälläni asuvaa pientä metroseksuaalia moiseen kokeiluun. Pelkään, että itsellenikin kehittyvät amisviikset saavat minut jonakin aamuna peiliin katsoessa säikähtäneenä lyömään itsenäni turpiin. Sitä en uskalla riskeerata. Onnea vaan yritykselle…

  2. Samoilla linjoilla kuin Rami. Kamppailin pari päivää haasteesi kanssa mutta tartuin sitten tänä aamuna partakoneeseen. Loistava kampanja muuten! Katsotaan, jos lähden jonkun partaa sponssaamaan :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

Please log in to WordPress.com to post a comment to your blog.

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s