Lupasin blogiin teologian opiskeluunikin liittyvää materiaalia, joten täältä pesee.
Redaktiokritiikki on nuorin eksegetiikan perusmenetelmistä. Se pohjautuu uskomukseen, että Raamatun kirjat ovat toimittajien kokoamia, pätkimiä, järjestämiä sekä muokkaamia eivätkä niinkään kirjoitettuja kokonaisuuksia. Yleensä redaktiokritiikkiä tehdään kaksilähdeteorian pohjalta. Hurjimmat kriitikot epäilevät, että Raamatun teksteihin on jopa tehty muutoksia uskonnollisista syistä. Muotohistoriallinen tutkimus ja redaktiokritiikki eivät ole kuitenkaan onnistuneet kehittämään mitään kriteeriä, jolla voitaisiin erottaa varhaiset ainekset myöhemmistä lisäyksistä.
Tässä joitakin Uuden Testamentin redaktiokriittisen tutkimuksen ongelmia:
- Lähdeoletukseen liittyvä heikkous.
Redaktiokritiikin perustana on kaksilähdeteoria, joten kaikki sen heikkoudet periytyy. Jos kaksilähde teoria osoittautuu vääräksi, sen pohjalta toteutettu redaktiokriittinen työ menettää merkityksensä. Jos redaktiokritiikkiä käytetään Markuksen ja Q-lähteen tutkimiseen, joudutaan tekemään arvauksia niiden pohjana olevasta traditiosta tai itse lähteen koostumuksesta.- Kronologinen heikkous.
Redaktiokritiikki pahentaa entisestään muotokritiikkiin liittyvää ajan lyhyyden ongelmaa. Suullisella perinteellä ei ollut aikaa kehittyä muotokritiikin olettamalla tavalla siinä lyhyessä ajassa, mikä jäi evankeliumien kuvaamien tapahtumien ja niiden kirjoittamisen väliin. Redaktiokritiikki tuo tämän lyhyen ajan sisälle lisäksi vielä evankeliumien edellyttämän toimitustyön ja siihen oletettavasti sisältyvän kertomusten teologisesti tarkoituksenmukaisen muokkauksen vaatiman ajan.- Todistusaineistoon liittyvä heikkous.
Redaktiokritiikki olettaa, että evankeliumien kirjoittajat saattoivat vääristellä Jeesuksen elämää koskevia historiallisia tosiasioita, vaikka silminnäkijätodistajia oli vielä elossa. Jos evankelistat olisivat panneet Jeesuksen suuhun sanoja, joita hän ei ollut sanonut, tai kertoneet hänen tehneen asioita, joita hän ei ollut tehnyt, silminnäkijätodistajat olisivat kiistäneet heidän selontekonsa.- Eettinen heikkous.
Redaktiokriittinen tutkimus kyseenalaistaa evankelistojen rehellisyyden. Tämä ei tee oikeutta sille, että kristinusko on alusta asti puolustanut totuudenmukaisuutta ja tämä korostus on hyvin vahva evankeliumeissa. Voisivatko tällaisen opin varhaiset edustajat väärentää Jeesuksen elämää ja opetusta koskevia tosiasioita, kun otetaan huomioon, miten voimakkaasti kristillinen perinne tuomitsee opin vääristelyn? Mikä voisi olla heidän motiivinsa luoda oppi, joka saattaa heidät ympäröivän yhteiskunnan vihan kohteeksi? Jos heidän tarkoituksenaan oli esimerkiksi tehdä kristillisen yhteisön elämä helpoksi, he olisivat lukeneet Jeesuksen suuhun sanoja, joissa hän olisi sallinut keisarinpalvonnan.- Epänormaali historiallinen tutkimus.
Redaktiokriitikot lähestyvät evankeliumeja eri tavoin kuin historioitsijat yleensä lähestyvät vanhoja tekstejä. Yleensä historioitsijat olettavat muinaisen maailman historiallisten dokumenttien olevan historiallisesti luotettavia, jollei tosiasia-aineisto anna syytä uskoa muuta, olivatpa nämä lähteet juutalaisia tai kreikkalaisia, koska historiallinen tieto täytyy rakentaa historiallisten dokumenttien varaan. Redaktiokriitikot sen sijaan olettavat tietävänsä evankeliumin kirjoittajia paremmin, miten alkuperäiset historialliset tapahtumat itseasiassa tapahtuivat. He olettavat saavansa tämän tiedon kirjoituspöytänsä äärellä mietiskelemällä. He katsovat voivansa sivuuttaa historiallisten dokumenttien todistuksen omien mielikuvituskertomustensa pohjalta. Redaktiokriitikot olettavat, etteivät evankelistat olleet kiinnostuneita historiallisten tapahtumien kulusta tai ettei heillä ollut mahdollisuutta päästä siitä selville. Kaksi tuhatta vuotta tapahtumien jälkeen elävien tutkijoiden on oletettavasti helpompi päästä selville todellisten historian tapahtumien kulusta pääasiassa mielikuvituksensa varassa. Redaktiokriitikot olettavat, että evankeliumien kirjoittajat keksivät tapahtumia tai muokkasivat niitä alkuseurakunnan tarpeiden mukaisiksi. He eivät kuitenkaan selitä, miten evankelistat olivat niin kyvyttömiä ottamaan huomioon alkuseurakunnan tarpeita, että he loivat heille opin, joka teki kristityistä aikansa vihatuimpia ja parjatuimpia ihmisiä. Redaktiokriitikkojen oletusten vastaisesti on ilmeistä, että varhaisilla kristityillä oli suuri historiallinen kiinnostus Jeesus nasaretilaisen elämään. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että kristinusko perustuu historiallisiin tosiasioihin. Evankeliumin kirjoittajien teologia perustui historiaan. Ainoa syy luoda näin epäsuosittu teologia oli se, että se perustui historiallisiin tosiasioihin.- Ennakkoluuloinen filosofinen perusta.
Naturalistinen redaktiokritiikki lähtee dogmaattisesta oletuksesta, että mitään yliluonnollista ei voi tapahtua. Siksi redaktiokriitikot sijoittavat kaikki yliluonnolliset kertomukset uskon maailmaan, jolla ei ole mitään tekemistä historiallisten tosiasioiden kanssa. Tämän olettamuksensa pohjalta heidän on mahdotonta edes ottaa huomioon sitä mahdollisuutta, että evankeliumin kirjoittajat ovat muodostaneet teologiset vakaumuksensa historiallisten tosiasioiden perusteella.- Rajoittamaton subjektivismi.
Redaktiokriittistä tutkimusta luonnehtii rajoittamaton subjektivismi. Tutkimuksen pohjana ei ole metodologisia kriteerejä, joiden noudattamista olisi mahdollista arvioida yleispätevästi. Jokainen redaktiokriitikko luo omat metodologiset sääntönsä ja tekee päätelmänsä subjektiivisten mieltymystensä mukaisesti. Redaktiokriittisten tutkijoiden väliset erot heijastelevat eroja heidän henkilökohtaisissa ennakko-olettamuksissaan. On mahdollista osoittaa redaktiokriittisen tutkimuksen metodinen epämääräisyys pelkästään viittaamalla heidän suuriin käsityseroihinsa. Esim. teoriat Markuksen evankeliumin tarkoituksesta katsovat sen teeman olevan jokin seuraavista: pyrkimys hyökätä väärää kristologiaa vastaan (Weeden 1995), uusi Mooses (Ziesler 1969-1970), liturginen kalenteri (Carrington 1952; Goulder 1978), ristin puolustus (Gundry 1993), Jeesuksen korkein auktoriteetti (Lane 1974), maantieteellis-teologinen perusperiaate (Marxen 1969), paavalilainen teologia (Martin 1972). Jos redaktiokriitikot eivät toistuvista yrityksistään huolimatta pysty tunnistamaan, mitä teologista teemaa Markus pyrki edistämään, hänellä ei ehkä ollut mitään tarkoitushakuista teologista teemaa, joka olisi ohjannut hänen kirjoitustyötään. Esitetyt teemat ovat ennemminkin lähtöisin redaktiokriitikkojen mielikuvituksesta.Yllä mainituilla perusteilla tulee vaikeaksi pitää naturalistista redaktiokritiikkiä tieteellisenä menetelmänä. Sitä voidaan ehkä osuvammin luonnehtia ideologisesti värittyneeksi lähestymistavaksi, jonka pohjana ei ole mitään yksiselitteisiä metodologisia kriteerejä.
Edellä oleva (varsinkin kohta 5) on melko militanttia tekstiä, mutta niin ovat Helsingin yliopiston oppikirjatkin naturalistisen maailmankuvansa kanssa. ;)
lähteet:
Puolimatka, Tapio 2007: Usko, tiede ja Raamattu.
Thomas, Robert L. 1998: Redaction Criticism.
Moro! Pari kommenttia. Ei “redaktiokritiikki” tee tällaisia evankelistojen epärehellisyyden esioletuksia tms. kuten väität. RD on vain tarkastelunäkökulma, ja senkin puitteissa voidaan päätyä hyvinkin suureen historiallisuuteen evankeliumien tarkastelussa.
Mitään tällaista filosofista ennakko-oletusta siitä, ettei ihmeitä voi tapahtua, ei liene sillä ottavathan kaikki kristitytkin tutkijat huomioon rd-tutkimuksen tulokset. Väittämääsi subjektivismia rajoittaa toki tieteellinen keskustelu, jossa jokaisen on perusteltava väitteensä ja mielivaltaiset väitteet jäävät useimmiten tutkijan omiksi mielipiteiksi.
Tuskin kukaan em. tutkijoista väittää, että heidän Markus-teemansa olisi yksi ja ainoa. Vain siksi että Gundryn Markuskommentaarin nimi on “A Commentary on His Apology for the Cross” ei tarkoita, että se olisi MK:n ainoa teema sen enempää kuin hänen Matteus-kommentaarinsa nimi “A Commentary on His Literary and Theological Art” väittäisi Matteuksen kirjoittaneen taiteellisista syistä.
Tapio Puolimatkan raamattu-kirja osoittaa hyvää kritiikkiä raamatuntutkimuksen heikkouksista. Mutta kukaan ei ole väittänytkään sen olevan mitään laboratoriotiedettä. Kuitenkin hänen tuomionsa raamatuntutkimuksesta naturalistisena harrastuksena on harhapoluilla, sillä kenties kaikki kristityt evankeliumitutkijat käyttävät rd:ta ja muita metodeja hyväkseen. Puolimatka ei myöskään kykene tarjoamaan mitään järkevää tilalle.
Historialliset ilmiöt vaativat selitystä. Jos joku keksii paremman selityksen synoptisten evankeliumeiden keskinäisille suhteille kun tieteellinen raamatuntutkimus tarjoaa 2/4-lähdeteorioineen ja redaktiokriittisine perusväitteineen, kuulisin sen mielelläni.
Olen samaa mieltä siitä, että redaktiokritiikin piirissä tehdään paljon perustelematonta ja häröä tutkimusta. En lähtisi kuitenkaan näin voimakkaasti leimaamaan koko redaktioajatusta. Tässä muutama esimerkki.
“Hurjimmat kriitikot epäilevät, että Raamatun teksteihin on jopa tehty muutoksia uskonnollisista syistä.” Ajatus ei mielestäni ole millään tavalla hurja. Kirjoittaessaan tekstiä varsinkin antiikin ajan ihminen harvoin tekee pelkästään puolueetonta uutisreporttia. Kokemukseen liittyy aina tulkinta, jota kirjoitus heijastelee. Ihmeparantumisen seurakunnan kokouksessa kokeva ihminen antaa tapahtumalle tulkinnan, jota kaikki tapahtuman nähneet ei välttämättä allekirjoita: Jumala paransi minut. Välittäessään jotain tapahtumakulkua muille ihminen välittää aina myös jotain tulkintaa tapahtumasta. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin kirjoittaja osaa Jeesuksen elämästä kertoessaan liittää siihen myös ylösnousemuksen jälkeen ymmärretyn tulkinnan (Joh. 2:21-22). Kyse ei ole tekstin muuntelusta, vaan tarinan kertomisesta jonkin tulkinnan valossa. Tässä ei kai ole mitään hurjaa?
Maltillinen redaktiokritiikki tulee mieleen luonnostaan vaikkapa evankeliumeja lukiessa. Luepa ensin Matt. 15:1-9, jossa fariseukset nuhtelevat opetuslapsia siitä, että he eivät noudata perinnäissääntöjä. Sen jälkeen lue Mark. 7:1-13, josta huomaa, että pohjalla on sama kertomus mutta mukana on jakeet 3 ja 4, jossa Markuksen evankeliumin kirjoittaja selventää lukijalle, mistä perinnäissäännössä on kyse. Varsinaiseen kertomukseen on siis liitetty kirjoittajan huomautus, jonka taustalla näkyy ajatus siitä, että kertomuksen tulisi puhutella myös muita kuin ei-juutalaisia. Kertomuksen ei-juutalaiset lukijat eivät näet ymmärtäisi kertomuksen merkitystä ilman lisähuomautusta.
Redaktiokritiikkiä ei siis aina tarvitse nähdä naturalismina ja yliluonnollisia ilmiöitä redusoivana monsterina. Se voi olla hyödyllinen apuväline Raamatuntekstien ymmärtämiseen. Liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä sen avulla ei kuitenkaan voi eikä pitäisi tehdä. Muuten ollaan heikoilla jäillä. Redaktiokritiikki on hyvä orja mutta huono isäntä.
Ja Viljasen kirjoitukseen myös pieni korjaus “– kertomuksen tulisi puhutella myös muita kuin ei-juutalaisia.” Tässä pitäisi tottakai lukea “– kertomuksen tulisi puhutella myös muita kuin JUUTALAISIA.”
Viljasen mainitsema teksti on myös malliesimerkki siitä, että Mt pehmentää Mk:n radikaalia tulkintaa. Mk tulkitsee Jeesuksen kumonneen VT:n ruokalait, Mt tulkitsee Jeesuksen kritisoivan fariseusten käsienpesemis-halakhatraditiota.
Muuten, kirjoita rohkeasti safarillekkin jos on jotain askarruttavaa / teesejä. Lähtökuopissa tässä itekkin ollaan, sitä varten se foorumi on että on keskustelua!
Hyvä äijät! Kiitos kommenteista. Kyllähän tuossa Thomasin kritiikissä menee todella lapsi pesuveden mukana. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että tekin kommenteissanne edustatte nimenomaan maltillista redaktiokritiikkiä kristilliseltä pohjalta.
Mielestäni on hyvä kyseenalaistaa myös vallalla olevia tutkimusmenetelmiä, eikä suhtautua niihin kritiikittömästi. Muotokriittisen taustan ja vahvan ennakko-oletuksen, Raamatusta toimitettuna, ei kirjoitettuna teoksena, vuoksi redaktiokritiikki erityisesti ansaitsee mielestäni kulmakarvojen kohottelua.
On aina hienoa lukea aikammen valistuneimpien ja oppineimpien teologien syvällistä pohdintaa. Tässä jää maallikko sanattomaksi.
Aina on vaarallista mun mielestä juuri se, jos eksegetiikassa lähestytään Raamattua yksipuolisesti vaikkapa ainoastaan redaktiokriittisestä näkökulmasta. Kyllä parhaat tutkimukset ottavat huomioon monenlaisia näkökulmia eikä lähde tekemään liian pitkälle meneviä spekulointeja. Silloin tutkimuksesta saattaa tulla niin tylsän tavallinen, että se ei suurempaa yleisöä kiinnosta, kun jää kohuväitteet Jeesuksen avioliitoista ja syrjähypyistä pois.
Kriittinen suhtautumistapa historiallis-kriittisessä tutkimuksessa pitää tosiaan ulottaa kaikkeen. Myös metodien tasolle. Hyvä tapa on ottaa tutkimus kerrallaan, ja arvioida niitä. Abstraktilla tasolla metodin arvostelu saattaa jäädä hedelmättömäksi.
Mukava juttu kyllä, että olet ottanut tällaisenkin aiheen puheeks täällä :)