Kriittinen suhtautumistapa historiallis-kriittisessä tutkimuksessa pitää tosiaan ulottaa kaikkeen. Myös metodien tasolle. Hyvä tapa on ottaa tutkimus kerrallaan, ja arvioida niitä. Abstraktilla tasolla metodin arvostelu saattaa jäädä hedelmättömäksi.

Mukava juttu kyllä, että olet ottanut tällaisenkin aiheen puheeks täällä :)

Mielestäni on hyvä kyseenalaistaa myös vallalla olevia tutkimusmenetelmiä, eikä suhtautua niihin kritiikittömästi. Muotokriittisen taustan ja vahvan ennakko-oletuksen, Raamatusta toimitettuna, ei kirjoitettuna teoksena, vuoksi redaktiokritiikki erityisesti ansaitsee mielestäni kulmakarvojen kohottelua.

“Hurjimmat kriitikot epäilevät, että Raamatun teksteihin on jopa tehty muutoksia uskonnollisista syistä.” Ajatus ei mielestäni ole millään tavalla hurja. Kirjoittaessaan tekstiä varsinkin antiikin ajan ihminen harvoin tekee pelkästään puolueetonta uutisreporttia. Kokemukseen liittyy aina tulkinta, jota kirjoitus heijastelee. Ihmeparantumisen seurakunnan kokouksessa kokeva ihminen antaa tapahtumalle tulkinnan, jota kaikki tapahtuman nähneet ei välttämättä allekirjoita: Jumala paransi minut. Välittäessään jotain tapahtumakulkua muille ihminen välittää aina myös jotain tulkintaa tapahtumasta. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin kirjoittaja osaa Jeesuksen elämästä kertoessaan liittää siihen myös ylösnousemuksen jälkeen ymmärretyn tulkinnan (Joh. 2:21-22). Kyse ei ole tekstin muuntelusta, vaan tarinan kertomisesta jonkin tulkinnan valossa. Tässä ei kai ole mitään hurjaa?

Maltillinen redaktiokritiikki tulee mieleen luonnostaan vaikkapa evankeliumeja lukiessa. Luepa ensin Matt. 15:1-9, jossa fariseukset nuhtelevat opetuslapsia siitä, että he eivät noudata perinnäissääntöjä. Sen jälkeen lue Mark. 7:1-13, josta huomaa, että pohjalla on sama kertomus mutta mukana on jakeet 3 ja 4, jossa Markuksen evankeliumin kirjoittaja selventää lukijalle, mistä perinnäissäännössä on kyse. Varsinaiseen kertomukseen on siis liitetty kirjoittajan huomautus, jonka taustalla näkyy ajatus siitä, että kertomuksen tulisi puhutella myös muita kuin ei-juutalaisia. Kertomuksen ei-juutalaiset lukijat eivät näet ymmärtäisi kertomuksen merkitystä ilman lisähuomautusta.

Redaktiokritiikkiä ei siis aina tarvitse nähdä naturalismina ja yliluonnollisia ilmiöitä redusoivana monsterina. Se voi olla hyödyllinen apuväline Raamatuntekstien ymmärtämiseen. Liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä sen avulla ei kuitenkaan voi eikä pitäisi tehdä. Muuten ollaan heikoilla jäillä. Redaktiokritiikki on hyvä orja mutta huono isäntä.

Mitään tällaista filosofista ennakko-oletusta siitä, ettei ihmeitä voi tapahtua, ei liene sillä ottavathan kaikki kristitytkin tutkijat huomioon rd-tutkimuksen tulokset. Väittämääsi subjektivismia rajoittaa toki tieteellinen keskustelu, jossa jokaisen on perusteltava väitteensä ja mielivaltaiset väitteet jäävät useimmiten tutkijan omiksi mielipiteiksi.

Tuskin kukaan em. tutkijoista väittää, että heidän Markus-teemansa olisi yksi ja ainoa. Vain siksi että Gundryn Markuskommentaarin nimi on “A Commentary on His Apology for the Cross” ei tarkoita, että se olisi MK:n ainoa teema sen enempää kuin hänen Matteus-kommentaarinsa nimi “A Commentary on His Literary and Theological Art” väittäisi Matteuksen kirjoittaneen taiteellisista syistä.

Tapio Puolimatkan raamattu-kirja osoittaa hyvää kritiikkiä raamatuntutkimuksen heikkouksista. Mutta kukaan ei ole väittänytkään sen olevan mitään laboratoriotiedettä. Kuitenkin hänen tuomionsa raamatuntutkimuksesta naturalistisena harrastuksena on harhapoluilla, sillä kenties kaikki kristityt evankeliumitutkijat käyttävät rd:ta ja muita metodeja hyväkseen. Puolimatka ei myöskään kykene tarjoamaan mitään järkevää tilalle.

Historialliset ilmiöt vaativat selitystä. Jos joku keksii paremman selityksen synoptisten evankeliumeiden keskinäisille suhteille kun tieteellinen raamatuntutkimus tarjoaa 2/4-lähdeteorioineen ja redaktiokriittisine perusväitteineen, kuulisin sen mielelläni.