Tervetuloa taas mukaan uuteen sunnuntaidebattiin! Tällä kertaa jälleen vähän vaikeampi aihe, joten toivon kaikilta malttia ja ymmärrystä:
Voiko uskovainen ottaa avioeron ja mennä uudelleen naimisiin?
Missään nimessä en halua olla osoittamassa ketään sormella tai kasaamassa liian raskaita taakkoja kenenkään kannettavaksi, joten kukaan älköön loukkaantuko. On kuitenkin tärkeää keskustella aiheesta, koska avioerojen määrä uskovaistenkin keskellä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kaikista suomalaisista avioliitoistahan edelleen noin puolet päättyy eroon, joten yleisestä ilmiöstä on kysymys. Jeesus itse sanoi vuorisaarnassa:
Jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
Matt. 5:32
Joten Raamatun ideaali on selvä, mutta mikä on tämän päivän maailmassa käytäntö, joka on sen kanssa linjassa?
Uskovaisuus ei näytä olevan mikään automaattinen este sille, että parisuhteessa (yleensä avioliitossa kun kyse on uskovaisista) ei saattaisi tapahtua syvää erilleen kasvamista, minkä seurauksena ainakin toinen osapuoli on altis ulkopuliselle vaikutukselle ja jopa avioliiton ulkopuoliselle suhteelle. Tosin asioiden tasapainottamiseen voi riittää hyvä ja syvä ystävyys ulkopuolisen kanssa ilman, että se johtaa suhteeseen ja lopulta eroon puolisosta. Mutta entä jos aviopuoliso onkin väkivaltainen tms? Onko sellainen oikeaa avioelämää? Vai pitääkö ns heikompaa astiaa hoivata ja kestää, vaikka itse olisi täysin lopussa? Mitä jos sairas puoliso suorastaan käskee sinua lähtemään ja etsimään toisen sairastaakseen itse rauhassa loppuun asti ja vapauttaakseen sinut itsensä hoitamisesta?
Ainakin se saattaa toisen osapuolen tilanteeseen, jossa hän saattaa alkaa etsiä sopivaa ulospääsyä. Se voi purkautua johonkin toimintaan tai vaikkapa addiktioon, mutta kasvattaa myös uuden suhteen löytämisen riskiä.
Parasta olisi, että ennen avioliittoon menemistä pari ottaisi selvää toisistaan niin hyvin, että erilleen kasvaminen ei tulisi mahdolliseksi. Pitäisi käydä asiantuntijan ohjaama avioliittokoulu.
Aika idealistinen ajatus, myönnettäköön. Missähän sellainenkin opinahjo olisi?
Vuorisaarnan mukaan eroaminen ei ole oikein paitsi mainitusta syystä. Se tuskin silti tarkoittaa, ettei sitä voisi saada anteeksi niinkuin monia muitakin syntejä.
Ei se tarkoittane, että avioliiton särkenyt puoliso ei voisi saada anteeksi ulkopuolista suhdetta, jos toinen osapuoli siihen kykenee. Taitaa kuitenkin olla niin, että ns pettänyt osapuoli ennemmin lähtee pois kuin haluaa palata. Ja jos haluaakin, on liian myöhäistä. Jäljelle jäänyt saattaa olla jo uudessa suhteessa ja ehkä naimisissakin.
Mitäs sitten tehdään? En tiedä yhtään tapausta jossa olisi palattu yhteen enää sellaisen mutkan kautta. Silti eronneet uudelleen avioituneet usein kelpuutetaan seurakunnan toimintaan, vaikka se on aiheuttanut riitaisuutta ja jopa seurakunnan jakaantumisen.
Eronneita olemme me kaikki…(porsaita äidin…) sillä juuri vuorisaarnassa Herra syvensi synnin käsitteen sellaiselle tasolle, ettei maailmassa voi olla yhden yhtäkään, joka ei olisi aviorikollinen (no, ehkä lapset tältä osin ennen murrosikää). toiaalta, se joka ei enää (sitä) syntiä tee, on armosta vanhurkas. Jess!!
Me ihmiset olemme armon varassa tai sitten hukassa. Turha on muita tuomita, meillä on jo tuomarimme, armon Herra.
Itse eronneena uskovaisena olen asian kanssa tekemisissä hyvinkin. En halua aiheuttaa kenellekään enää mielipahaa ja surua. En myöskään enää kokea niitä.
Raamattu ei taida kovin selvästi kieltää moniavioisuutta. Seurakunnan paimenen Paavali edellyttää olevan ns yhden vaimon mies.
länsimainen yksiavioisuus on melko erilainen miehen ja naisen suhde kuin muissa kulttuureissa. Niissä aviorikos oli usein vain naisen synti.
Keskustelua tarvitaan! Asioita ei saa lakaista maton alle. Tai sitten matto ravistellaan.
Kiitos hyvistä ja henkilökohtaisista näkökulmista!
Missään nimessä minkäänlainen väkivalta ei ole oikeutettua avioliitossa, eikä kenenkään tarvitse sellaista kestää. Kaikkensa pitää toki tehdä parisuhteen eteen, mutta mikäli asiat ei muutu, on mielestäni ainut vaihtoehto ottaa ero. Jeesuskin piti aina ihmisen puolta perinnäissäädösten sijaan.
Erilleen kasvaminen ei varmaan johdu niinkään siitä, ettei olisi otettu toisesta riittävästi selvää ennen avioliittoa, vaan siitä että suhdetta aletaan pitää itsestäänselvyytenä ja toisen ihmisen tunteisiin ja tarpeisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Asiantuntijan ohjaama avioliittokoulu olisi toki loistava ja itse olenkin (puoliksi leikilläni) vetänyt seurakunnassa linjaa, että en suostu edes vihkimään paria, joka ei ole osallistunut esim. Iso Kirja -opiston järjestämälle seurustelevien- ja kihlaparien viikonloppuleirille. :)
Itse tiedän myös pareja, jotka ovat toisen aviorikoksestakin toipuneet ja onnistuneet saamaan vielä toimivan ja luottamuksellisen suhteen kasaan, mutta harvassa nämä tapaukset varmasti ovat. Toisaalta tulee mieleen, että annammeko nykyään liiankin helposti periksi?
Itse lähtisin tutkimaan asiaa raamatun alusta, Jumalan alunperin säätämien normien mukaisesta ajasta, koska tällöinhän Jumalan antamiin elämänohjeisiin ja sääntöihin oli ajalla ja kulttuurien muutoksilla mahdollisimman vähän vaikutusta. Esimerkkinä käytän Iisakkia, joka itselleni ainakin oli varsin puhutteleva esimerkki, kun mietin samaista asiaa jokin aika sitten.
Iisak oli jo aikuinen mies, kun hänen isänsä Abraham lähetti oman taloudenhoitajansa hakemaan pojalleen vaimoa. Iisak ei siis ollut nähnytkään kyseistä naista aikaisemmin, kun hän välittömästi hänet tavattuaan jo otti hänet vaimokseen (1. Moos. 24:62-67). Jae 67 sanoo, että Iisak myös rakasti Rebekkaa paljon.
Tällä esimerkillä en tarkoita sitä, että meidän tulisi ottaa puolisoksemme ensimmäinen mukavan tuntuinen vastakkaisen sukupuolen edustaja, jonka tapaamme. Uskon, että Iisakin tarina on esimerkki siitä pyyteettömästä rakkaudesta, jota Jumala on tarkoittanut puolisoiden välillä olevan. Toisin sanoen, Jumala haluaisi meidän osoittavan puolisoamme kohtaan samanlaista pyyteetöntä rakkautta, kuin hän itse osoittaa meitä kohtaan. Tämä tarkoittaa jakamatonta huomiota ja toisen arvostamista muita ihmisiä korkeammalle – koska onhan toinen osa myös itseä (heistä tulee yksi liha).
Tämän esimerkin kautta tulen itse siihen johtopäätökseen, että Jumala on tarkoittanut Sinut ja Minut kykeneväisiksi rakastamaan ja kokemaan rakkautta ketä tahansa puolisoksemme valitsemaa ihmistä kohtaan.
Nyky-yhteiskunnassa ongelma syntyy siinä, että se tarjoaa meille kaiken aikaa mallia, jossa sinun tulee etsiä “sitä oikeaa” ja erota toisesta, jos tämä ei vastaa sinun kuvaasi riittävän hyvästä puolisosta. On siis muodostunut yleinen käytäntö tavasta toimia pinnallisesti, yrittämättä osoittaa pyyteetöntä rakkautta (jolla siis tarkoitan toiselle osoitettua rakkautta myös silloin, kun se tuntuu kyseisessä tilanteessa hyvin vaikealta. Eli ns. tahtoa rakastaa) kumppania kohtaan.
Tämä ajattelutapa on vallannut myös uskovaisten yleisen käsityksen parisuhteesta. Ja kuten huomaamme, se sotii siis täysin Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa vastaan. Meidän on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että olemme kyvykkäitä rakastamaan myös sellaista, joka ei ehkä vastaa omaa ihannepuolisoamme, koska olemme pienestä asti kasvaneet nyky-yhteiskunnan tapaan hahmottaa parisuhdetta ja siitä on muodostunut “normaali tapa” meidänkin ymmärrykseemme.
“Muutaman” mutkan kautta itse asiaan :D
Edellisiin perusteluihini tukeutuen, en hyväksy Jeesuksen antaman ohjeen mukaisesti puolison “hylkäämistä”. Tämä tarkoittaa siis käytännössä avioeroa. Jumala on tarkoittanut avioliiton olevan yhden miehen ja yhden naisen välinen Jumalan vahvistama suhde, eikä sitä näin ollen tulisi rikkoa.
Ykmail edellä toi hyvin esille tilanteen, jossa esimerkiksi kumppanin mielenterveys alkaa ailahdella ja suhteessa saatta ilmetä fyysistä väkivaltaa tai muuta hyvin vakavaa toista loukkaavaa toimintaa. Mielestäni tässä tulee tarkkaan tulkita Jeesuksen käyttämää termiä “hylkääminen” (en tiedä kreikan alkuperäistä sanaa, mutta luotan nyt, että suomennos vastaa riittävästi todellisuutta). Tätä on vaikea selittää yksiselitteisesti, mutta yritetään. Itse pidän hylkäämisenä aina sellaista, jossa ei ole minkäänlaista “epäinhimillistä” toimintaa – eli käytännössä eroaminen “rakkauden loppumisen”, “eroon kasvamisen”, “paremman kumppanin löytymisen” tai vast. takia. Jumala on tarkoittanut, että puolisot pitävät yhtä ja pyrkivät kohti tasapainoista ja onnellista yhteiselämää. Jos se ei tunnu onnistuvan, niin syy on silloin jommassa kummassa tai molemmissa parisuhteen osapuolissa tai heidän henkilökohtaisessa Jumalasuhteessaan.
Ainoa hyväksyttävä syy olisi siis mielestäni se, että toinen parisuhteen puolista selkeästi alkaa käyttäytymään uhkaavasti tai suhteesta tulee jostain muusta syystä sellainen, että se on uhka ihmisen henkiselle- ja/tai fyysiselle hyvinvoinnille. Mielestäni tällöin tulee miettiä sitä, että tuleeko meidän sietää Jumalan asettaman säännöksen takia selvää väkivaltaa tai sen uhkaa. Oma johtopäätökseni on se, että Jumala ei velvoita ihmistä kärsimään ja pyrkimään eheään parisuhteeseen, mikäli se ei toisen selvän sairauden tms. takia ole mahdollista. Näin ollen se ei olisi hylkäämistä, jos eroaa suhteesta, joka on vaaraksi omalle terveydelle.
Uskon, että Jumala on tarkoittanut, että ihmisen tulisi pyrkiä onnelliseen ja yltäkylläiseen elämään hänen yhteydessään. Siksi mielestäni kummankin ihmisen ollessa kaikin puolin terveitä on heillä edellytykset ja velvollisuus – ajoittaisista ja hyvin syvistäkin – vaikeuksista huolimatta elämään avioliitossa. Koska onnellista ja yltäkylläistä elämää Jumalan yhteydessä on mahdotonta saavuttaa toisen käyttäytyessä “väärin” se ei silloin ole hylkäämistä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi :D Asia on haastava ja vaikea, mutta toivottavasti ydinajatus kävi kaikille selväksi.
Hei! Tämä ei liity nyt aiheeseen, mutta halusin vain kommentoida, että tosi hyviä nämä sunnuntaidebattijutut! Mukava lukea, vaikka itsellä ei olisikaan keskusteluun mitään annettavaa. Hyviä aiheita. Näistä ei yleensä puhuta tarpeeksi.
Kiitos! Toivottavasti voimme olla yhdessä luomassa ihan uutta keskustelukulttuuria helluntaiherätyksen keskellä. :)
En kyllä itse lähtisi tonkimaan vinkkejä Vanhasta Testamentista nykypäivän avio-ongelmiin. Me emme elä 5000 vuotta sitten ja seuraamme vain valikoidusti muinais judeo-seemiläistä kulttuuria. Itämaillahan muuten VTn meininkiä harjoitetaan edelleen ja avioeroja tapahtuu vähemmän, mutta oman näkemykseni mukaan siinä käytännössä ei asu vanhurskaus. Eli “Maailma muuttuu Eskoseni” ja seurakunnan tehtävä ei ole olla museo vaan toimia tätä aikaa varten tämän päivän ongelmien keskellä. Avioeroja tulee ja menee ja tulee aina menemään ja seurakuntien tulee ottaa tämä asia sekä opetuksissaan (suora viestintä) ja etenkin asenteissaan (epäsuora viestintä) huomioon. Suoraan sanottuna jos seurakunnissa ei ole tilaa syntisille niin pitäkää piirileikkinne.
Yleensä en “kunnon helluntalaisena” jaa Lutherin kanssa mielipiteitä, mutta avioliittolinjauksissa olemme aika samoilla linjoilla. Lutherin mukaanhan avioliitto on täysin maallisen regimentin hommia, eikä sillä ole järin suurta hengellistä merkitystä. Se vain ohjaa ihmisiä pyhempään elämään rajoittamalla säännöin elon virtaa virtaamasta vapaan tahdon viemäreihin. Varmaa on tämä: avioliitto on taloudellinen sopimus, missä molemmat osapuolet vapauttavat omat mahdolliset vanhempansa perimisoikeudesta. Ja Barack Obaman sanoin “Avioliitto on uskonnollinen side miehen ja naisen välillä”
Mutta onko ero oikein? Ei ole. Onko se välttämätöntä? Harmillisen usein. Mitä avioero on? Surullista. Kyllä, aivan oikein… Se ei ole hyvää, eikä pahaa eikä Saatanan sunnuntaiharrastus vaan se on surullista. Ei muuta.
Pakko vähän piikitellä argumentoinnista:
Yllä siis Savolainen ei hyväksy Raamatun ilmoituksesta lipsumista, mutta keksii itse omat oikeutukset (väkivalta&mielenterveys) avioerolle. Hyvä – pidä linjas (mikä ikinä se onkaan). Muistutanpas vain että ihmisten yhteiselo voi olla hirveän kurjaa vaikka turpaan ei lyötäiskään ja vaikka kaikki inkkarit olis kanootissa. Ja jos kurjuus jatkuu tarpeeksi kauan niin inkkarit lähtee uimareissulle.
Kielikuvat pursuavat mahtavasti keskustelussa.
Mielestäni on oikein ottaa huomioon, että elämme eri ajassa ja paikassa kuin vaikkapa Mooses. Koko kristinuskokin on meillä juutalaisuudesta versonnutta tuontitavaraa. Monet nykyään islamilaisista maista ovat Suomea paljon vanhempia kristinuskon vaikutusalueita. Mutta juuri kristinuskon aikaansaamia muutoksia mielestäni hyvään suuntaan on vaikkapa naisrauha. Tosin naisella eivät jotkut kirkon johtajat katsoneet olevan sielua. Suomessa papin hokkuspokkus-litanian sijaan puhuminen kansalle sen omalla kielellä on myös osoitus siitä, että vallanpitäjällä saattoi olla muutakin kiinnostusta kansan asioihin kuin vain sen alistaminen uuden uskonnon avulla poliittiseen valtaansa.
Entiseen aikaan verrattuna ei kuitenkaan voida enää puhua mistään ns kirkkokurista. Jalka- ja hirsipuu ynnä rovio ovat yhtä vieraita nykyaikana kuin vielä vanhempi suohon upottaminen. Enää ei kuningaskaan voi laitattaa vastustajien irtileikattuja kämmeniä ranteineen Tukholman vanhankaupungin torille talon seinälle lintujen nokittavaksi varoitukseksi hänen, vain Jumalalle vastuussa teoistaan olevan tahdon vastustamisesta.
Mennessä ajassa oli pajon sellaista mitä ei voi ihailla, sen koommin kuninkaiden kuin kirkon edustajien menettelyssä. Saati kansan omissa perinteissä. Kunniamurhaa en tiedä Suomessa esiintyneen, kaikenlaista muuta surkeutta kylläkin.
Maailma muuttuu tosiaan, Eskoseni. Ja hyvä niin.
Pidetään se mikä hyvää on. Sillä on sitäkin. Kunhan emme liikaa sokeudu omalle itsellemme ja omien näkemystemme ehdottomalle erinomaisuudelle.
Ottamatta sen kummemmin kantaa argumentointiisi lienee syytä huomauttaa, että varsinainen raamatullinen argumentti tässä keskustelussa nousi Matteuksen evankeliumista, joka kuvaa ensimmäisen vuosisadan juutalaishellenistisessä kulttuurissa Rooman valtakunnassa tapahtuvaa settiä. Muuten olen kyllä samoilla linjoilla Vt:n valikoivasta soveltamisesta etiikkaan. It sucks.
Tunnustan itsekin olevani liberaali monessa suhteessa, ainakin kotimaiseen vanhahelluntailaisuuteen verrattuna, mutta näissä kohdin olen kyllä vahvasti eri mieltä sekä Liberaalin että Lutheruksenkin kanssa.
Kyllä VT:stä on löydettävissä paljon vinkkejä niin nykypäivän avio- kuin muihinkin ongelmiin. Mielestäni Savolaisen ajatus katsoa Jumalan suunnitelmaa “niin kuin oli alussa” on erittäin hyvä ja Jeesuskin toimi samalla tavalla esim. juuri avioliitosta puhuessaan. Paratiisista löytyy se Jumalan alkuperäinen ajatus, johon avioero ei todellakaan kuulunut.
Uskon myös, että koska avioliitto on Jumalan itsensä keksimä ja asettama elämänmuoto, sillä on todellakin myös hengellinen ulottuvuus ja merkitys. Jos meillä seurakunnasta katoaa kaikki Jumalan asettamat arvot, kuten yhteiskunnassa muuten näyttää tapahtuvan, niin saamme todellakin pitää pelkkiä piirileikkejä keskenämme. Mutta totta kai meille jokaiselle syntiselle täytyy yhtä lailla siellä olla tilaa elää.
Avioliittoa ei pidä koossa Vanha Testamentti eikä sitä koossa myöskään Uusi Testamentti, sen pitää koossa RAKKAUS.
Tunnustan hymyssä suin, että oma argumentointinihan oli Dawkinsin sanoin “myyttistä sadunkerrontaa” :D
Asiaan. Alkuperäinen kysymys kuului “Mikä on tämän päivän maailmassa käytäntö, joka on sen (Matt. 5:32) kanssa linjassa?” Sanoppa se. Miten me nyt tämä kohta tulkitaan nykypäivänä niin, että Jeesus ei menetä magneettista puoleensavetävää sädekehäänsä universumin loistavimpana tyyppinä ja muutu tiukkapipoiseksi überkonservatiiviseksi uhoajaksi.
Muutama jae aiemmin Jeesushan tunnustaa Mooseksen lakiin kirjatun oikeuden antaa erokirja. Siis avioero on raamatullinen toimenpide. Eihän se oikein ole, mutta se on laissa mainittu, jotta molemmat osapuolet säästyvät liialliselta kärsimykseltä. Itse näen siten, että Jeesus neuvoo ihmisiä tsemppaamaan ja taistelemaan avioliittojensa puolesta tiettyyn rajaan, huorin tekemiseen, saakka. Sen jälkeen, näkemykseni mukaan, ei taistelua tarvitse jatkaa ja sodasta voidaan vanhurskaasti perääntyä.
Näin saan ainakin itse hieman logiikkaa, mielenrauhaa ja liikkumatilaa… mutta Jeesuksen maine coolina tyyppinä ja parhaana saunakaverina on saanut kolauksen. Kaikella vakavuudella: Oli se vaan ankara mies. Jos se ei olis Jumala, niin en kyllä taipuis.
Mielipiteesi on mielenkiintoista luettavaa siinä mielessä, että ne herättävät minussa laajemman kysymyksen. Mikä virka Jeesuksen eettisellä opetuksella on ihmisen pelastuksen ja hengellisen elämän kannalta? Pitäisikö esim. käsky pidättäytyä avioerosta ymmärtää ohjeeksi parempaan elämään maan päällä vai onko kyse pelastusopillisesta kysymyksestä? Useinhan kuulee opetettavan, että pelastumme armosta MUTTA pyhitystä vaaditaan… Sanoit “liberaali” aikaisemmin, että mielestäsi avioliitto ei ole millään tavalla hengellinen kysymys. Toinen ääripää lienee sellainen, että rikkomalla yhdenkin käskyn menettää taivaspaikan, jos ei muista pyytää anteeksi ja katua seitsemän kertaa seitsemän kertaa. Silloin ilmeisesti vain kätensä katkaisseet ja silmänsä kuopastaan repineet pääsevät taivaaseen.
Pähkinänkuoressa. Jos uskova menee uudelleen naimisiin, joutuuko hän kadotukseen vai lähteekö elämästä vain siunauksia? Jos siis päädymme siihen, ettei uskova voi niin tehdä.
Yksi selkeä tarkoitushan Jeesuksen eettisissä linjauksissa on ainakin se, että rima laitetaan niin korkealle, ettei kukaan sitä ylitä. Tarkoituksena oli (ja on edelleen) saattaa jokainen vastakkain oman syntisyytensä kanssa ja haastaa parhaimmatkin helluntaifariseukset huomaamaan, etteivät pärjää Jumalan edessä omavanhurskaina. Armoa ja sovitusta siis tarvitaan. Sen jälkeinen pyhityksen vaatimus onkin sitten jo vähän haastavampi kysymys ja varsinkin sen suhde pelastukseen.
Pahoittelen heikkoa aktiivisuuttani keskustelussa tähän mennessä, koitan osallistua nyt vähän reilummin. Kiitos kaikille syvällisistä ja kiinnostavista mielipiteenilmauksista. On mielenkiintoista, että vaikka tällä debatilla oli viikonvaihteessa lähes yhtä paljon lukijoita, kuin taannoisella alkoholikeskustelulla, on kommentteja vain neljäsosa siitä! :) Ilmeisesti aiheesta ei ole yhtä helppoa olla mustavalkoisesti jotain mieltä.
Entä samaa sukupuolta olevien avioliitot? Niitä ei Raamattu hyväksy, sen toki tietää jokainen, eikös?
Mutta mitä ihmettä tarkoittaa “sinä yönä on kaksi miestä samalla vuoteella, toinen otetaan, ja toinen jätetään.”
Voisiko se “toinen”(ensimmäinen toinen) olla ns. sydämeltään ympärileikattu?
Parannus on sisäistä, ryövärikin pyysi muistamaan iseään kun ihmisen Poika olisi päässyt valtakaansa. Nyöhään, mutta parempi silloin kuin ei ollenkaan.
Taitaa mennä uuteen keskusteluun……
joo palataan tähän homohommaan jossain vaiheessa.. :)
Jos yhteiskunta luo sellaisen ympäristön, että avioero muuttuu hyväksyttäväksi toimintatavaksi, niin minusta voitaisiin hyvin luoda aviolittomallit “yhteiskunnallinen avioliitto” ja, paremman termin puutteessa, “taivaallinen aviolitto”.
YA on siviilivihkimys ja sen saa purkaa ja solmia kuten pariskunta parhaaksi näkee.
TA taas on kirkollinen vihkimys, joka tehdään Jumalan ja seurakunnan edessä kunnes kuolema heidät erottaa.
Raamatun ajatus on, että vaikka avioero tehdäänkin yhteiskunnan puitteissa, ei Jumalan silmissä mitään eroa tapahdu. TA:n solmineet sitoutuvat tähän ja ymmärtävät, että vaikka “kasvettaisiin erilleen”, ei avioeroa voi ottaa tai antaa. Toisen avioliiton solmiminen ei myöskän tulisi kyseeseen näille henkilöille. Jos erilleen lähdetään, sitten eletään yksin, mutta kuitenkin avioliitossa.
Kenellä olisi munaa/munasarjaa lähteä tällaiseen Taivaalliseen Avioliittoon?
Mielenkiintoinen tuo ajatus kahdesta erilaisesta avioliittomallista. Käsittääkseni Jumala näkee jokaisen avioliiton kuitenkin avioliittona Jumalan edessä? :)
Päivitysilmoitus: 2010 in review « sähköpaimen
Olen kuullut usean uskossa olevan kommenttia avioerosta,pettämisestä ja yleensä parisuhteesta. Kaikki viittavat raamattuun ja Jumalan sanaan. Tulkinnat vaan ovat keskenään ristiriidassa. Väkisin näin riviuskovaisena tulee mieleen, miten paljon uskossa olevien kommenteita oikeasti tulee suoraan Herrasta ja paljonko on oman mielikuvituksen tuotetta. Avioliitto leirilläkin muutamat ns julistajat ovat itse eronneia ja paasaavat avioliiton pyhyydestä ja ettei saa erota. Ihmisillä vaan ei ole yhtä totuutta, me itse luomme oman totuuden.
Kalle:
“Avioliitto leirilläkin muutamat ns julistajat ovat itse eronneia ja paasaavat avioliiton pyhyydestä ja ettei saa erota. Ihmisillä vaan ei ole yhtä totuutta, me itse luomme oman totuuden.”
Lievää vihamielisyyttä havaittavissa. Vaikuttaa siltä Kalle, että oletko itse elänyt ns.täysin eheää elämää, täysin, 100%? Tottakai, jos on eronnut ja menee uudelleen naimisiin, niin toki pitää uskoa uudestaan siihen, että vallitseva avioliitto onnistuisi. Jos tarkoitat sitä, että ihmiset saarnaavat jotain, mitä eivät pysty itse toteuttamaan, niin sitä minäkin karsastan. Jumala kirjoittaa lakinsa meidän sisimpäämme, me pystymme kuuntelemaan Isän ääntä. Jumala ei kai kirjoita meille jotain ylilakia?
ERO..
Mutta eikö Kalle ihmisellä ole mahdollisuus aloittaa alusta? Entä jos sinulla olisi vaikkapa yritys, ja se joutuisi onnettomien ja muitten ja omien syntien takia konkurssiin, odottaisitko että muut ihmiset ympärillä tulevat sanomaan ; olet surkea ihminen. Joudut elämään loppuelämäsi velassa, orpona. Kukaan ei maksa velkaasi, sinun pitää pärjätä yksin, koska vierellä olevat ihmiset eivät rakasta sinua, eivätkä tarjoudu ottamaan taakkaa edes minuutiksi.
Syyttää he osaavat, koska he saavat siitä itselleen paremman olon. He voivat tuntea hetken itsensä paremmaksi. Muutoin heillä on orvon mieli. Ainoa asia, miten orpo voi tuntea itsensä rakastetuksi on se, että hän painaa jotakuta toista alas. Tähän käyvät hyvin ne, keillä menee huonosti, tai ketkä ovat marginaalissa. Nämä orvot ovat kiusaajia. He ottavat raamatunpaikkoja ja tuomitsevat. Kätevästi he jättävät pois huomion omista heikkouksiin. On helppo tuomita ero, jo ei ole sitä kokenut.
Minä sanon sinullekin Kalle ihan suoraan, sinä ja minä olemme molemmat surkeita. Me emme kelpaa Jumalalle ollenkaan. Mutta kuinka meidän rakas JEESUS tuli, jotta mellä, SYNTISILLÄ olisi elämä ja yltäkylläisyys, Jumala rakastaa SINUA. Meitä rakastetaan ja Isä haluaa, että Jeesuksen päämäärä meille: tulevaisuus ja toivo toteutuisi JOKAISEN uskovaisen elämässä, ilman eriarvoistusta.
Jumala vihaa hylkäämistä.. Älä hylkää eronnutta! Kunnia on yksin Jumalan.