YA on siviilivihkimys ja sen saa purkaa ja solmia kuten pariskunta parhaaksi näkee.

TA taas on kirkollinen vihkimys, joka tehdään Jumalan ja seurakunnan edessä kunnes kuolema heidät erottaa.

Raamatun ajatus on, että vaikka avioero tehdäänkin yhteiskunnan puitteissa, ei Jumalan silmissä mitään eroa tapahdu. TA:n solmineet sitoutuvat tähän ja ymmärtävät, että vaikka “kasvettaisiin erilleen”, ei avioeroa voi ottaa tai antaa. Toisen avioliiton solmiminen ei myöskän tulisi kyseeseen näille henkilöille. Jos erilleen lähdetään, sitten eletään yksin, mutta kuitenkin avioliitossa.

Kenellä olisi munaa/munasarjaa lähteä tällaiseen Taivaalliseen Avioliittoon?

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa “sinä yönä on kaksi miestä samalla vuoteella, toinen otetaan, ja toinen jätetään.”

Voisiko se “toinen”(ensimmäinen toinen) olla ns. sydämeltään ympärileikattu?

Parannus on sisäistä, ryövärikin pyysi muistamaan iseään kun ihmisen Poika olisi päässyt valtakaansa. Nyöhään, mutta parempi silloin kuin ei ollenkaan.

Taitaa mennä uuteen keskusteluun……

En kyllä itse lähtisi tonkimaan vinkkejä Vanhasta Testamentista nykypäivän avio-ongelmiin.

–

Lutherin mukaanhan avioliitto on täysin maallisen regimentin hommia, eikä sillä ole järin suurta hengellistä merkitystä.

Tunnustan itsekin olevani liberaali monessa suhteessa, ainakin kotimaiseen vanhahelluntailaisuuteen verrattuna, mutta näissä kohdin olen kyllä vahvasti eri mieltä sekä Liberaalin että Lutheruksenkin kanssa.

Kyllä VT:stä on löydettävissä paljon vinkkejä niin nykypäivän avio- kuin muihinkin ongelmiin. Mielestäni Savolaisen ajatus katsoa Jumalan suunnitelmaa “niin kuin oli alussa” on erittäin hyvä ja Jeesuskin toimi samalla tavalla esim. juuri avioliitosta puhuessaan. Paratiisista löytyy se Jumalan alkuperäinen ajatus, johon avioero ei todellakaan kuulunut.

Uskon myös, että koska avioliitto on Jumalan itsensä keksimä ja asettama elämänmuoto, sillä on todellakin myös hengellinen ulottuvuus ja merkitys. Jos meillä seurakunnasta katoaa kaikki Jumalan asettamat arvot, kuten yhteiskunnassa muuten näyttää tapahtuvan, niin saamme todellakin pitää pelkkiä piirileikkejä keskenämme. Mutta totta kai meille jokaiselle syntiselle täytyy yhtä lailla siellä olla tilaa elää.

Missään nimessä minkäänlainen väkivalta ei ole oikeutettua avioliitossa, eikä kenenkään tarvitse sellaista kestää. Kaikkensa pitää toki tehdä parisuhteen eteen, mutta mikäli asiat ei muutu, on mielestäni ainut vaihtoehto ottaa ero. Jeesuskin piti aina ihmisen puolta perinnäissäädösten sijaan.

Parasta olisi, että ennen avioliittoon menemistä pari ottaisi selvää toisistaan niin hyvin, että erilleen kasvaminen ei tulisi mahdolliseksi. Pitäisi käydä asiantuntijan ohjaama avioliittokoulu.

Erilleen kasvaminen ei varmaan johdu niinkään siitä, ettei olisi otettu toisesta riittävästi selvää ennen avioliittoa, vaan siitä että suhdetta aletaan pitää itsestäänselvyytenä ja toisen ihmisen tunteisiin ja tarpeisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Asiantuntijan ohjaama avioliittokoulu olisi toki loistava ja itse olenkin (puoliksi leikilläni) vetänyt seurakunnassa linjaa, että en suostu edes vihkimään paria, joka ei ole osallistunut esim. Iso Kirja -opiston järjestämälle seurustelevien- ja kihlaparien viikonloppuleirille. :)

Itse tiedän myös pareja, jotka ovat toisen aviorikoksestakin toipuneet ja onnistuneet saamaan vielä toimivan ja luottamuksellisen suhteen kasaan, mutta harvassa nämä tapaukset varmasti ovat. Toisaalta tulee mieleen, että annammeko nykyään liiankin helposti periksi?