6 tarkastelun tasoa – osa 1: henkilökohtainen elämä

Milloin olet viimeksi pysähtynyt ja pohtinut omaa elämääsi tai johtajuuttasi? Usein kiireisessä elämän juoksussa unohtuu, miksi ylipäänsä olemme mitäkin tekemässä ja mikä on perimmältään tekemisemme, ja koko elämämme, päämäärä ja tarkoitus. Välillä on hyvä ottaa aikaa oman toimintansa tarkasteluun, jotta kaiken tekemisen merkityksellisyys ei pääse katoamaan.

Jaksan innostua kerta toisensa jälkeen David Allenin lentokone-esimerkistä, jossa työtä ja henkilökohtaista elämää tarkastellaan ikään kuin eri korkeuksilta:

  • Alimmaisena tasona on elämän kiitorata, jolla tapahtuu kaikki yksittäiset teot ja toimenpiteet, joista työmme tai arkielämämme koostuu. Omalta lattiatasoltani löytyy päivittäin erinäisiä puheluita, sähköposteja, tapaamisia, keskusteluita, palavereita, autonkuljettajana toimimista, iltasadun lukemista, kirjoittamista, rukousta, kahvin keittoa ym.
  • Seuraavalla tasolla erinäisiä toimia tarkastellaan projektien näkökulmasta. Allenin ajattelussa kaikki useammasta erillisestä tehtävästä muodostuvat toiminnot ovat projekteja. Esimerkiksi saarnan valmistelu, palaverin sopiminen, lehtijutun kirjoittaminen, lasten kanssa ulkoilu tai lounastapaaminen ovat erillisiä projekteja.
  • Suurin osa projekteista perustuu eri vastuualueisiin, joita meillä elämässämme on. Vastuualueet määrittyvät työnkuvasi ja elämäntilanteesi perusteella. Omaan toimenkuvaani kuuluvat ensisijaisesti seurakunnan nuoriso- ja perhetyö, joiden lisäksi erinäiset toimistorutiinit ja mm. seurakunnan media- ja it-toimintojen kehittäminen ovat käytännössä vastuullani. Kotona vastuita voisi jaotella vaikkapa seuraavasti: aviopuoliso, lapset, terveys, talous ja kodinhoito unohtamatta henkilökohtaista hengellistä elämää. Eri vastuualueiden tarkastelu antaa hyvät reunaehdot erinäisten projektien arviointiin ja priorisointiin.
  • On hyvä myös asettaa erilaisia tavoitteita elämässään, ja ne määrittelevätkin seuraavan tason. Mitä sinä haluat saavuttaa työssäsi ja omassa elämässäsi seuraavan 1-2 vuoden aikana? Henkilökohtaiset tavoitteet vaikuttavat myös työhösi sekä vastuualueisiisi siellä ja sama toimii toisinkin päin. Huomaat myös arvottavasi vastuualueiden ja projektien tärkeysjärjestystä tavoitelähtöisesti, etkä vain tulipaloja sammuttamalla.
  • Missä näet itsesi 3-5 vuoden päästä? Minkälaiset ovat oman elämäsi tai työsi tulevaisuudennäkymät? Minkälaisia unelmia sinulla on? Miten teknologian kehitys tai taantuman taittuminen vaikuttaa elämääsi? Kun sinulla on näky, jota tavoittelet, on tavoitteiden asettaminen ja niissä pysyminen helpompaa. Muutos tällä tasolla vaikuttaa työhösi ja koko elämääsi kaikilla edellisillä tasoilla.
  • Korkeimpana kerrostumana onkin sitten jo syvät eksistentiaaliset ja ontologiset kysymykset. Mikä on yrityksesi tai työsi merkitys? Mikä on elämäni tarkoitus? Miksi olet tai haluat olla olemassa? Mistä toivot, että sinut muistetaan omissa hautajaisissasi? Koko elämäsi mission oivaltaminen ja hyväksyminen tuo mukanaan rauhan. Elämäsi yksinkertaistuu, voit keskittyä olennaiseen ja arvojärjestys selkenee.

Lentokonemalli on tietysti yksinkertaistettu analogia oikeasta elämästä ja usein elämän eri tasot menevät päällekkäin ja lomittain, mutta jaottelua on kätevä käyttää oman pohdinnan apuna. Jos elämä tuntuu pelkältä kilpajuoksulta arjen kiireen kanssa, ota hetki aikaa ja nouse korkeammalle tasolle. Toisaalta, jos tapanasi on rakentaa pilvilinnoja ja unelmoida suuria koskaan ottamatta ensimmäistä askelta, tiputa vähän korkeutta ja määrittele tavoitteesi, vastuualueesi ja pohdi mikä olisi ensimmäinen konkreettinen askel unelmasi toteuttamisen tiellä.

Oman elämän tarkastelun lisäksi samaa esimerkkiä voidaan käyttää vaikkapa seurakunnan tarkasteluun, mihin palaankin myöhemmin osassa kaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>