Tämän viikon sunnuntaidebatissa käännämme katseemme jälleen pastoreihin, noihin suloisiin kirkkokansan kynttilöihin ja jordanissa seisojiin. Viikon aihepiirinä on raha ja kysymys kuuluu:
Saako pastorilla olla uusi tai kallis auto tai talo?
Ansaitseeko seurakunnan työntekijä palkkansa? Onko pastorinelämän ihanteena ajatus “Jumala pitää nöyränä ja seurakunta köyhänä”, vai voiko saarnaaja tienata kunnolla? Kuuluuko Jumalan sanan mukaiseen elämään taloudellinen siunaus vai tulisiko papin pitää taloudellisesti matalaa profiilia tai elää jopa köyhyysrajan alapuolella?
saa.
argumentointisi vetää sanattomaksi. :)
Lyhyestä virsi kaunis. Jos paalua riittää, niin voipi ostaa hienon auton ja talonkin. En ymmärrä, miksi pitäisi pitää matalaa taloudellista profiilia saati sitten elää köyhyysrajalla. Kuten pastori ja alkoholi -SD:ssäkin, tähän kuitenkin pätee mielestäni tietynlainen kohtuullisuus ja terveen järjen käyttö. Överitörsäily ei sovi pastorille, eikä kyllä muillekaan.
Paitsi jos voitan ensi vkon lotossa, niin jatkan kommentointia ehkä uudessa valossa.
Tottakai saa :)
Suomalainen kansantauti kateus aiheuttaa monelle varmasti päänvaivaa jos (ja kun ;) ) näin on, mutta eipä taida kateus kuulua noihin hengenhedelmiin, eli kyllä se taitaa olla kadehtivan vika jos kadehtii :D
Raamatussakin kehotetaan iloitsemaan iloitsevien kanssa ja mikä olisikaan parempi tapa kuin iloita toisen kauniista kodista tai menevästä kulkupelistä aidosti…
Ja eikö pastorin “menestyksen” pitäisi myös hyvällä tavalla motivoida seurakuntalaisia myös… “Kyllä on oikea mies pallilla kun asiat noin hyvin menee ym… :D” Suomalainen mentaliteetti on sikäli tosin hieno, että pihaan ei tarvi kerätä 15 kiiltävää peltilehmää ja talossa ei tarvitse olla 4 käyttämätöntä lisäsiipeä ja helikopterin laskeutumisalustaa, mutta jos pastorin vauraus näkyy ulospäin “normaalissa määrin” eikä ylenpalttisenä järjettömänä tuhlailuna ei mielestäni siinä ole silloin mitään väärää…. :)
Tottakai saa olla, se vain osoittaa että Jumala pitää huolen.
Ja nykyaikaiselle pastorille kuuluu sopivankokoinen talo ja
sellainen auto ettei heti tielle jätä.
no entä osoittaako sitten se, että pastori asuu vuokralla eikä omista autoa, että Jumala ei pidä huolta? ;)
Hyvä auto ja hyvä talo ei vielä tarkoita, että kaiken täytyy olla vain parasta mitä ikinä rahalla saa. Jääkö sitten enää mitään varoja, josta antaa tarvitsevalle niinkuin Raamattu kehoittaa.
Job 26:2
Sananl. 22:9
Tuossa kannattaa varmaan ottaa huomioon kohderyhmäkysymys. Missä yhteiskunnallisessa kerrostumassa pastori palvelee? Kenen silmissä hän haluaa olla uskottava? Suomen suhteellisen korkean elintason tilanteessa kai on ihan ok että pastorilla on hyvä auto kuten muillakin työssäkäyvillä. Jos haluaa tehdä työtä yhteiskunnan matalan toimeentulon kerrostumien ihmisten kanssa, ei liene kovin vakuuttavaa ajaa vimpan päälle öky autolla samalla kun yh-äiti kamppailee sen kanssa, että pystyykö maksamaan vuokran ja sen jälkeen vielä käymään ruokakaupassa…
Mut täähän koskee kaikkia, ei vain pastoreita, sanoo hän joka ajaa bemulla
Olen samaa mieltä Hannu Rajalan kanssa, että on hyvä ottaa huomioon kohderyhmän varallisuustaso. Tähän varmasti törmäävät erityisesti lähetystyöntekijät, jotka asuvat josaain köyhässä maassa.
Toisaalta vaarana voi olla myös tekonöyryys. Jos vanhalla autolla ajamisesta tulee vain keino kerätä pyhyyspisteitä seurakuntalaisten silmissä, niin jotain on kai pielessä.
Oikeassa olet. Ihmisen mieli on kiero kuin korkkiruuvi. Vaan oliko leski ropoineen aito vai katkeroitunut mitä-enää-millään-väliä-huijari? Voi meitä.
Hyviä näkemyksiä, kiitos kaikille! Ilman muuta on syytä laajentaa kysymystä koskettamaan kaikkia kristittyjä, mutta tarkoituksella laitoin meidät pastorit peliin. :)
Tuosta “kohderyhmä”-ajattelusta päästäänkin sitten jo mielenkiintoisempaan kysymykseen, tulisiko seurakunnan keskittyä yksittäisen väestönosan tai alakulttuurin tavoittamiseen? Tähän astihan ainakin helluntaiherätyksessä on korostettu koko paikkakunnanlaajuista paikallisseurakuntaa, mikä tuo väistämättä tullessaan esim. taloudellisestakin näkökulmasta hyvin erilaisessa tilanteessa olevia ihmisiä.
Erilaisuus seurakunnassakin on tietenkin rikkautta ja suotavaa, mutta miten tarkkaan kohderyhmäajattelua tulisi harrastaa?
Seurakunta on kyllä sellainen sillisalaatti köyhistä rikkaisiin, koulua käymättömistä oppineisiin,sinkuista suurperheellisiin, jääräpää-änkyröistä diplomaatteihin – että huh-huh. Alkaako samalle paikkakunnalle itsestään syntyä varakkaampien ja koulutetumpien seurakuntia (tai onko sellaisia jo olemassa?) ja niissä myös pastorit ovat teologisen korkeakoulutuksen saaneita. Laumansa kanssa samassa sosiaalisessa hiekkalaatikossa leikkiviä. Ja sitten osa hakeutuu “maallikkoseurakuntiin”, alemmin koulutettujen tai kouluja käymättömien maallikkopastoreiden paimennettavaksi?
jotain tätä linjaahan se jo paikoin amerikassa noudattaa. tarkotus ei ollut ehkä vetää asiaa ihan noin mustavalkoseksi kuitenkaan… :) mutta tuohon suuntaanhan tollanen kohderyhmäajattelu helposti johtaa.
Kyllä pastorilla mun mielestä sopii olla uus talo tai auto. Jos omistaa kalliin maun niin sitä voi toki miettiä, voisiko olla tyytyväinen halvempaankin ja käyttää rahaa sitten johonkin muuhun. Mitä enemmän on omaisuutta, sitä enemmän on myös huolta ja vastuuta siitä. Jos elämässä tapahtuu jotain mikä vie voimat, niin siinä vaiheessa se omaisuus voi olla taakaksi. Siinä voi piillä myös suuri kiusaus kiintyä maalliseen omaisuuteen. Muistuu mieleen rikas mies Raamatusta; pystyykö pastori luopumaan omaisuudesta jos Jumala pyytää? Muistan kun Tampereella eräs mies todisti miten Jumala oli pyytänyt häntä luopumaan autostaan, että eräs nainen jolla ei ollut varaa autoon, saattoi päästä kokouksiin. Auto ei ollut edes uusi, mutta kyllä se mies sanoi luopumisen olleen vaikeaa.
Silti on myös seurakuntalaisten etu että pastorilla on auto joka ei jätä tielle, vaikkakin näistä kuulee välillä hyviä todistuksia, heh. Autojen korjaus ei kai kuulu pastoreiden ydinosaamiseen, joten miksi vaatia ajamaan vanhalla autolla joka jatkuvasti kaipaa korjausta. Uudet ja varsinkin kalliit autot täytyy lähes aina viedä liikkeeseen korjattavaksi ja korjaus maksaa niin paljon, että pastorin täytyy todella luottaa, että Jumala pitää huolta.
Uusissa autoissa on takuu ja usein huoltosopimus… :)
Pitääpä kantaa oma korsi kekoon kun noin mielenkiintoisella asialla ollaan.
Mun mielestä työstä pitää saada palkka ja palkansaaja sitten käyttäköön rahansa niinkuin katsoo oikeaksi. Ei kai pastori tässä suhteessa ole sen kummempi kuin muukaan. Vielä ei tietääkseni ole erityisesti pastoreille suunnattuja marketteja, joista saa kaiken tarvitsemansa ilmaiseksi.
Jos seurakuntalaiset antavat kymmenyksensä tunnollisesti, niin massia kyllä riittää kiinteistön ylläpitoon, lähetystyöhön, nuorisobändin peavey-vahvistimen korjaukseen, kerhotoimintaan ja vielä kohtuulliseen pastorin palkkaan. Jos eivät anna, niin ei vika oo silloin pastorin palkassa vaan ihan muualla.
———–
Kohderyhmäseurakunnista ja Ameriikan mallista vielä tuli mieleen, että se tulee aika pitkälle usan kulttuurista. Joka asiassa valintapäätös tehdään tuttujen suositusten perusteella. Ihmiset käyvät vaihtamassa renkaansa siinä liikkeessä, jota työkaveri kehuu hyväksi paikaksi. Sama homma toimii seurakunnassakin, eli jos seurakuntaan tulee uusia ihmisiä, niin he ovat todennäköisesti jonkun olemassaolevan seurakuntalaisen tuttuja ja tulevat just sen takia, että heitä on sinne pyydetty. Jos nyt esimerkin vuoksi oletetaan, että olen lääkäri ja pyydän töistä jonkun toisen lääkärin mukaani kirkolle ja hän sitten “jää” sinne aktiivijäseneksi. Ensi viikolla hän pyytää oman kollegansa mukaan ja nyt meillä onkin jo kolme lääkäriä seurakunnassa. Sitä seuraavalla viikolla jokainen meistä saa seurakuntaan jonkun tuttunsa omasta verkostostaan. Yllättäen moni heistäkin on lääkäreitä tms. Nyt meillä on siis kohderyhmäseurakunta.
Pitääkö tässä tilanteessa nyt sitten katsoa pahasti, että “tuo on se lääkärien kirkko jonne ei muita mahdu” vai että “onpas hienoa että evankeliumi on mennyt eteenpäin ja seurakunta kasvaa”.
Muistaakseni alkuseurakunnassa oli suhteettoman paljon verkkokalastajia verrattuna muihin ammattiryhmiin.
Sanokohan kerran Lahdssa (pyhäinpäivän nuorisopäivillä?) Rami Rahnasto about 30 v sitten (olin itse kuulemassa), että mieluummin itken elämäni kurjuutta Rolls Roycen takapenkillä kuin Ladan etupenkillä:)
Ramin muistan Ruotsin ajoilta hyvin. Sanavalmis mies ja hyvä esittämään asiansa havainnollisesti.
Sanaleikit mainittuun tapaan olivat hänelle ominaisia. Kuitenkin on mielestäni aivan väärin yhdistää ihmisen ahdistus ja autot toisiinsa. Aika tyypillistä pinnallista helluntailaisten sanailua mielestäni, ja turhaa kansan naurattamista kuin myös sinänsä tärkeän asian hukuttamista maallisiin asioihin.
Paavali oli tottunut sopeutumaan oloihin tilanteesta riippuen, niin rikkauteen kuin puutteeseen, ja luopumaan hyvistä oloista tarvittaessa. Abraham ja Loot ovat myös sopiva esimerkki oikeasta suhtautumisesta vaurauteen ja niukkuutuuteen.
Katsokoon jokainen, niin pastori kuin riviuskovainen, ettei kiinnitä mieltään liikaa tähän katoavaisuuteen.
Jos edellinen paavi ruoski itseään, sitä suuremmalla tulisi meidän “oikeiden uskovaisten”(sori, katolilaiset) varoa mersuuntumista. Rikas nuorukainen on myös oiva esimerkki siitä, miten vaikeaa on irroittautua mammonasta kun sitä äkkiä meiltä vaaditaan. Lesken ropoa en edes viitsi mainita.
Vaikka vahingossa lipsahtikin…