Sananl. 22:9

Paavali oli tottunut sopeutumaan oloihin tilanteesta riippuen, niin rikkauteen kuin puutteeseen, ja luopumaan hyvistä oloista tarvittaessa. Abraham ja Loot ovat myös sopiva esimerkki oikeasta suhtautumisesta vaurauteen ja niukkuutuuteen.

Katsokoon jokainen, niin pastori kuin riviuskovainen, ettei kiinnitä mieltään liikaa tähän katoavaisuuteen.
Jos edellinen paavi ruoski itseään, sitä suuremmalla tulisi meidän “oikeiden uskovaisten”(sori, katolilaiset) varoa mersuuntumista. Rikas nuorukainen on myös oiva esimerkki siitä, miten vaikeaa on irroittautua mammonasta kun sitä äkkiä meiltä vaaditaan. Lesken ropoa en edes viitsi mainita.
Vaikka vahingossa lipsahtikin…

Mun mielestä työstä pitää saada palkka ja palkansaaja sitten käyttäköön rahansa niinkuin katsoo oikeaksi. Ei kai pastori tässä suhteessa ole sen kummempi kuin muukaan. Vielä ei tietääkseni ole erityisesti pastoreille suunnattuja marketteja, joista saa kaiken tarvitsemansa ilmaiseksi.

Jos seurakuntalaiset antavat kymmenyksensä tunnollisesti, niin massia kyllä riittää kiinteistön ylläpitoon, lähetystyöhön, nuorisobändin peavey-vahvistimen korjaukseen, kerhotoimintaan ja vielä kohtuulliseen pastorin palkkaan. Jos eivät anna, niin ei vika oo silloin pastorin palkassa vaan ihan muualla.

———–

Kohderyhmäseurakunnista ja Ameriikan mallista vielä tuli mieleen, että se tulee aika pitkälle usan kulttuurista. Joka asiassa valintapäätös tehdään tuttujen suositusten perusteella. Ihmiset käyvät vaihtamassa renkaansa siinä liikkeessä, jota työkaveri kehuu hyväksi paikaksi. Sama homma toimii seurakunnassakin, eli jos seurakuntaan tulee uusia ihmisiä, niin he ovat todennäköisesti jonkun olemassaolevan seurakuntalaisen tuttuja ja tulevat just sen takia, että heitä on sinne pyydetty. Jos nyt esimerkin vuoksi oletetaan, että olen lääkäri ja pyydän töistä jonkun toisen lääkärin mukaani kirkolle ja hän sitten “jää” sinne aktiivijäseneksi. Ensi viikolla hän pyytää oman kollegansa mukaan ja nyt meillä onkin jo kolme lääkäriä seurakunnassa. Sitä seuraavalla viikolla jokainen meistä saa seurakuntaan jonkun tuttunsa omasta verkostostaan. Yllättäen moni heistäkin on lääkäreitä tms. Nyt meillä on siis kohderyhmäseurakunta.

Pitääkö tässä tilanteessa nyt sitten katsoa pahasti, että “tuo on se lääkärien kirkko jonne ei muita mahdu” vai että “onpas hienoa että evankeliumi on mennyt eteenpäin ja seurakunta kasvaa”.

Muistaakseni alkuseurakunnassa oli suhteettoman paljon verkkokalastajia verrattuna muihin ammattiryhmiin.

Silti on myös seurakuntalaisten etu että pastorilla on auto joka ei jätä tielle, vaikkakin näistä kuulee välillä hyviä todistuksia, heh. Autojen korjaus ei kai kuulu pastoreiden ydinosaamiseen, joten miksi vaatia ajamaan vanhalla autolla joka jatkuvasti kaipaa korjausta. Uudet ja varsinkin kalliit autot täytyy lähes aina viedä liikkeeseen korjattavaksi ja korjaus maksaa niin paljon, että pastorin täytyy todella luottaa, että Jumala pitää huolta.