Naisten asema Jeesuksen aikana ja alkuseurakunnassa on haastavaa tutkittavaa, koska lähteitä on hyvin niukasti. Varhaiskristilliset historiankirjoittajat olivat miehiä ja kirjoittivat pääasiassa miesnäkökulmasta, naiset mainittiin vain ohimennen. Vaikka naisvaikuttajista kerrotaan vähän, tulee maininnoille antaa riittävästi painoarvoa kuitenkaan liioittelematta. Tässä pohditaan naisten roolia ja vaikutusmahdollisuuksia nimenomaan Uuden testamentin valossa.

Perinteisesti juutalaisen naisen asema hahmotellaan melko äärimmäisten mainintojen pohjalta esim. Talmudista, Mishnasta, Sirakin kirjasta sekä Josefuksen ja Filonin naiskriittisistä ajatuksista, joihin verrattuna Jeesuksen suhtautuminen naisiin saattaa vaikuttaa hyvinkin edistyneeltä ja hänestä on pyritty tekemään jopa nykyajan feministien edeltäjä. Edellisten tekstien valossa naisten paikka oli kotona ja sielläkin miestensä valvonnassa, heille ei tullut opettaa lakia, heiltä ei odotettu uskonnonharjoitusta, nainen ei kelvannut todistajaksi ja oli kaikin puolin kevytmielinen, ahne ja juoruileva. Kuitenkaan naisen asemaa ei voida hahmotella vain näiden kaikkein synkimpien kannanottojen valossa.

Jeesus ja naiset
Jeesus suhtautui naisiin yllättävän tasa-arvoisesti: hän keskusteli heidän kanssaan julkisesti, hyväksyi heidät seuraajiensa joukkoon ja kutsui seuraajiaan mm. ”veljikseen, sisarikseen ja äideikseen”. Jeesuksella ei kuitenkaan ollut naismyönteistä ohjelmaa eikä hän ollut kiihkeä naisten oikeuksien puolesta taistelija eikä varmasti niin modernin tasa-arvoinen, kuin feministisessä tutkimuksessa joskus on haluttu nähdä. Ylipäätään Jeesuksella ei vaikuttanut olevan tarvetta hyökätä vallitsevaa kulttuuria, normeja tai poliittista tilannetta vastaan paitsi paikoin uskonnollisen eliitin tapauksessa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa verojen maksu keisarille. Kuitenkin Jeesus itse toimi Jumalan valtakunnan periaatteiden mukaisesti suhtautuen jokaiseen tasapuolisesti yksilönä ikään, sukupuoleen tai asemaan katsomatta.

Jeesuksen oppilasjoukkoon kuului naisia, mutta heidän roolinsa jää evankeliumeissa epäselväksi. Markus kertoo heidän seuranneen ja palvelleen Jeesusta, mutta hänen kielenkäytössään termit ovat enemmän teologisia kuin konkreettista toimintaa kuvaavia. Jeesus valitsi kuitenkin lähimmät kaksitoista opetuslastaan miespuolisista seuraajistaan, joita Luukaksen mukaan muutamat varakkaat naiset avustivat taloudellisesti.

Jeesuksen suhtautumisesta naisseuraajiin kertoo hänen suhteensa ystävänsä Lasaruksen siskoihin, Marttaan ja Mariaan. Jeesus ei tuntunut odottavan naiselta niinkään tehokasta taloudenhoitoa, vaan nimenomaan seuraamista ja kuuntelemista. Jeesus myös korosti hänet öljyllä voidelleen naisen teon tärkeyttä hänen palvelemisenaan ja kunnioittamisenaan eikä moittinut naista, vaikka tiesi hänet huonomaineiseksi. Mitä tulee opettamiseen, Jeesus ei kieltänyt Sykarin kaivon naista julistamasta ilosanomaa Samariassa eivätkä hänen kotikylänsä ihmiset hylkineet julistusta, vaikka kertoja oli nainen!

Naisseuraajien tärkeydestä kertoo myös se, että muutamat heistä olivat paikalla viimeisinä Jeesuksen ollessa ristillä ja toisaalta ensimmäisinä tyhjän haudan luona kohtaamassa ylösnousseen Jeesuksen. Nämä kokemukset eivät kuitenkaan näyttäneet vaikuttavan naisten asemaan myöhemmin, koska heitä ei juurikaan enää mainita Apostolien teoissa.

Naiset alkuseurakunnassa
Paavalin naiskuvaa on usein moitittu vihamieliseksi ja jopa Jeesuksen kanssa vastakkaiseksi. Tämä ei tee varmasti hänelle täyttä oikeutta, vaikka ei kyseenalaistettaisikaan Paavalin nimissä kirjoitettujen tekstien aitoutta. Paavalin kirjeet on ensisijaisesti kirjoitettu vastaanottavien seurakuntien sen hetkisiin tilanteisiin, jotka olivat usein kriittisiä ja ongelmallisia. Ihan kaikki kirjeiden sisältö ei varmasti ole tarkoitettu yleiseksi ohjeeksi koko kristikunnalle kaikkina aikoina. Olisikin syytä kiinnittää muutaman lausunnon sijaan enemmän huomiota niihin tekstikohtiin, joissa Paavali viittaa naisyhteistyökumppaneihinsa.

Paavalin yhteistyökumppaneissa on monia naisia, esimerkiksi Roomalaiskirjeen viimeisen luvun tervehdyksissä kolmasosa vastaanottajista! Monilla heistä oli merkittävä rooli seurakunnassa. On tosin hyvä huomata, että Rooman seurakunta, josta kirjallisten viitteiden perusteella näyttää löytyvän aktiivisimmat naiset, ei ollut Paavalin perustama. Ensimmäisenä mainitaan Kenkrean seurakunnan diakoni Foibe, jota Paavali suositteli vastaanotettavaksi ja jolle hän ilmeisesti oli myös antanut kirjeensä perille toimitettavaksi. Diakonin eli seurakuntapalvelijan tehtävä oli kaitsijaan rinnastettavissa oleva johtotehtävä. Paavali myös kutsuu työtovereikseen Akvilaa ja tämän vaimoa Priscaa sekä Filippiläiskirjeessä Euodiaa ja Syntykeä, jotka olivat taistelleet hänen kanssaan evankeliumin puolesta. Samalla sanalla synergos hän kutsuu lähimpiä miespuolisia työtovereitaan Timoteusta, Titusta, Epafroditosta ja Apollosta, jota Akvila ja Prisca olivat yhdessä opettaneet! Vielä tervehdyslistassa luetellaan neljä naista, joiden palvelutehtävää Paavali kuvaa sanoilla ”nähdä vaivaa”, joilla hän puhuu myös omasta evankeliumin julistuksestaan ja kuvatessaan Tessalonikan seurakunnan johtajien tehtäviä. Kuuluisin ja kiistellyin tervehdysten naisista on Junia, jota Paavali kutsuu yhdessä tämän miehen, Andronkikoksen, kanssa apostoliksi. Hänen nimeään on yritetty tulkita miehen nimen Junianus teoriassa mahdolliseksi lyhennykseksi, mutta tällaista lyhennelmää ei ole tavattu missään antiikin kirjallisuudessa ja sitä paitsi kirkkoisät ovat aina 1200-luvulle saakka pitäneet häntä nimenomaan naisena.

Uuden testamentin naismyönteisimpänä pidetty tekstinkohta Galatalaiskirjeen 3. Luvun jae 28 on Paavalin käsialaa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Kohdan näkökulma on varmasti pelastuskeskeinen, mutta toisaalta Paavalin luulisi lisäävän siihen huomautuksen, mikäli se ei koskisi myös Kristuksen ruumiin toimintaa, seurakunnan palveluksen työtä, johon hän toisaalla kertoo Jumalan jokaista valmistavan. Naisten profetointikysymyksessäkään Paavalia ei häiritse, että naiset käyttävät armolahjoja, kunhan se tapahtuu säädyllisesti. Loppujen lopuksi hän jättää lukijan oman harkinnan varaan, mitä säädyllisyys tarkoittaa. Jeesuksen tavoin Paavalillakaan ei ole tarvetta järkyttää aikansa sosiaalisia normeja, vaan hän painottaa opetuksessaan periaatetta: ”pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.” Paavalin opetuksessa ei ole myöskään myöhemmin ilmenneitä naista alistavia korostuksia neitsyyden ihannoinnin tai yltiöpäisen asketismin muodossa, vaan hän päinvastoin kehottaa nuoria leskiä menemään uudelleen naimisiin.

Toisaalta myös ehkä eniten hämmennystä herättänyt naisen seurakunnallista asemaa koskeva lause: ”naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksessa”, on lähtöisin Paavalin kynästä. Pohdin samalla pastoraalikirjeen kehotusta: ”naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä.” Molemmissa tapauksissa on asiayhteydestä pääteltävissä, että kehotukset on nimenomaan tiettyyn tilanteeseen kohdistettuja. Korintissa vallitsi ilmeinen epäjärjestys seurakunnan kokoontumisissa ja jotkut tutkijat ovatkin sitä mieltä, että vaitiolokielto kohdistuu nimenomaan joidenkin naisten häiritsevään puheeseen kesken kokouksen. Tämä on mielestäni uskottavampi selitys, kuin ainainen redaktiokriittinen reunamerkintäteoria. Timoteuskirjeessä käy puolestaan ilmi, että seurakunnassa oli liikkeellä talosta taloon kierteleviä nuoria leskiä, jotka juoruilivat ja puhuivat sellaista mitä ei pitäisi. Toiset naiset taas pyrkivät ilmeisesti hallitsemaan ja opettamaan omia miehiään. Jos pitäydytään alkuseurakunnan tulkinnassa, että pastoraalikirjeetkin ovat Paavalin kirjoittamia, on selvää ettei hän ole yhtäkkiä muuttanut käsitystään naisten palvelumahdollisuuksista, vaan kirjeen vastaanottavan seurakunnan tilanne vain vaatii erityistä puuttumista ja kyseessä olevien naisten toiminnan rajoittamista.

Paavalin naisiin liittyviä näkemyksiä on pidetty paikoin epäjohdonmukaisina, mutta tämä selittyisi parhaiten kirjeiden paikoittaisella tapauskohtaisuudella. Joka tapauksessa hänen suhtautumisensa on edistyksellisempää kuin on aikaisemmin ajateltu. Ilmeisesti naisten asema varhaiskristillisissä seurakunnissa vaihteli, mutta varsinkin niin kauan kuin kokoonnuttiin kodeissa, oli naisilla enemmän mahdollisuuksia toimia seurakunnan tehtävissä. Kirkollistumisen myötä myös naisten asema seurakunnassa vaikeutui.

lähde:
Ahola, Antikainen, Salmesvuori (toim.) 2002: Eevan tie alttarille – nainen kirkon historiassa