Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous antoi viikolla “selkeän äänen” ja ilmoitti ettei suosita siunaustoimitusta parisuhteensa rekisteröineille homopareille. Tämä herätti kovasti keskustelua ja jäätävän määrän kommentteja mm. verkkohesarissa. Päivän kysymyksen yli 11000 äänestäneestä 52% oli sitä mieltä, että kirkon tulisi siunata parit ja 48% oli piispojen kanssa samaa mieltä.
Muutaman vuoden takainen Barna Groupin tutkimus puolestaan kertoi, että 16-29 vuotiaista amerikkalaisista 91%:n mielestä uskovaisia parhaiten kuvastava piirre on homoseksualismin vastaisuus. Näiden ja seurakuntamme nuorten Suuren Ystävänpäivän Paneelikeskustelun innoittamana tartun ehkä ainakin tähänastisista sunnuntaidebattiaiheista haastavimpaan:
Miten seurakunnan tulisi suhtautua homoseksuaalisuuteen?
Mitä Raamattu opettaa homoudesta? Tulisiko meidän Suomen siionissa (viittaan tässä lähinnä helluntaiskeneen) vastustaa homoutta selkeämmin, Westboron baptistien tyyliin? Vai siunata, että siunauksen perisimme? Tuleeko homojen “parantua” tai tehdä parannus? Voiko homoseksuaali olla näkyvässä palvelutehtävässä seurakunnassa? Miksi tai miksi ei? Onko ihminen syntymästään saakkaa homo tai hetero? Mitä Jeesus tekisi (tämä kysymys Ramin pyynnöstä)? Pyydän jälleen osallistujilta viisautta ja harkintaa, tarvittaessa moderoin keskustelua.
Seurakuntien tulisi hyväksyä homot ihmisinä. Itse homoutta ei tule missään tapauksessa hyväksyä, sillä se ei ole Raamatun mukaista ja se on tietenkin syntiä maata miehen kanssa. Vaikea sanoa siihen, jos oikeasti jokin mies rakastaa toista miestä oikeasti…Homouteenhan on joitakin järjestöjä, jotka auttavat parantumaan. Mielestäni homoseksuaali voi olla palvelustyössä, mutta jotenkin se olisi outoa, jos hän kuitenkin uskoo ja on ottanut Jeesuksen vastaan elämäänsä ja silti on homoseksuaali. Minä uskon, että jumala itkee näiden ihmisten puolesta ja haluaa heidän tekevän parannusta. Arvelen, että homous on lihan aiheuttamaa himoa, joka rikkoo täysin suhteen Jumalaan. Olen kuullut joitakin ihmisiä, jotka olivat homoja, mutta tekivät parannuksen jonkun järjestön kautta. Ja vastaan on tullut kyllä ihmisiäkin, jotka ovat uskossa, mutta silti tuntevat vetovoimaa miehiin. Vaikea sanoa asiaan, mutta henkihän taistelee lihaa vastaan ja toisinpäin.
Hyvä Teemu!! :D viimeinkin tämä kuumottava aihe! :)
Olen samaa mieltä Henryn kanssa kyllä tästä lähes täysin, että homot ovat ihmisiä ja heidät pitää sellaisena ottaakin vastaan :) Jokainen meistä on syntiä tehnyt ja tekevä ja eikö homous ole toisaalta vain yksi synti monien muiden joukossa?
Toisaalta olen sitä mieltä, että avoimesti homoelämää viettävä homo elää “tietoisesti” synnissä, ainakin jos hän samalla on myös “uskova homo”, ja synnissä eläminen on aina väärin, oli kyseessä synti kuin synti… Eli homoudesta tulisi siis kääntyä pois… Toisaalta hyvä mennä itse sanomaan kun ei asiasta mitään tiedä, mutta eikös se raamatun valossa näin kuitenkin ole…:)
Palvelutehtävään ei mielestäni ehdottomasti pitäisi homoja ottaa ja ehdottomasti ei siksi, koska ei siihen otettaisi muitakaan “synnissä eläjiä” oli sitten kyse vaimonhakkaajasta, alkoholistista, valehtelijasta ymym.. jos tämä vain olisi seurakunnan tiedossa… Eli ei vastuisiin ennenkuin on exgay :D (tämä taisi olla virallinen ja poliittisesti korrekti termi) Jos henkilö on “parantunut/kääntynyt pois” homoudesta ja ei enää elä siinä, tulisi henkilö ottaa vastaan täysin samalla tavalla kuin meidät muutkin.. vai voiko joku srk:n palvelija sanoa että ei ole syntiä tehnyt.. tuskinpa vaan :) Uskon siis, että homoudenkin kohdalla kyse on vaan siitä, että haluaako ihminen elää Jumalan tahdon mukaan ja seurata häntä ilman että etsii raamatusta ja nykyelämästä porsaanreikiä joilla voisi perustella oman synnintekonsa “ei synniksi”… Tää taitaa olla nyt se trendi homouden kanssa… Kun se alkaa olla jo niin normaalia…:)
Mutta siis, to sum up:
Vaikea aihe, homot ovat ihmisiä, ymmärtäkäämme heitä ja jätämme varmaan sen tuomitsemisen sitten yläkerran kaverille lopulta kuitenkin! :)
Hankala aihe tosiaan!
Ongelmaahan ei oikeastaan ole siihen asti kunnes juttelee jonkun kanssa, joka oikeasti kamppailee homoseksuaalisuuden kanssa. On helppo mustavalkoisesti vedota Raamattuun ja julistaa, että homoseksuaalisuus on synti, jota ei voi hyväksyä ja samaan hengen vetoon todeta, että homoseksuaalit pitää hyväksyä ihmisinä. Ei homoseksuaalien hyväksyminen ihmisinä ole mikään ongelma. Mutta miten hyväksyt homoseksuaalin veljenä tai sisarena?
Ilmeisesti mitään lopullista totuutta asiasta ei vielä ole, mutta monet tutkimukset viittais siihen, ettei homoseksuaalisuus ole valinta (oli homoseksuaalisuuden tausta sitte biologinen tai sosiaalinen). Tärkeää on erottaa taipumus homoseksuaalisuuteen ja elämä homosuhteessa. On riipaisevaa lukea todistuksia siitä, miten homoseksuaali elää puun ja kuoren välissä: Samalla kun sukupuolinen kiinnostus kohdistuu enemmän tai vähemmän omaan sukupuoleen (omasta tahdosta ja valinnasta riippumatta), seurakuntayhteisö (Raamattu) tuomitsee toimimisen “luontaisen” taipumuksen mukaisesti. Kaiken lisäksi seurakunta ei kykene erottamaan taipumusta ja elämistä homosuhteessa, mikä johtaa tuomitsevaan ilmapiiriin koskien kaikkea homoseksuaalisuuteen viittavaa.
Tästä näkökulmasta tarkastellen ei ole olemassa ilmiötä “exgay”, muuta kuin ilmeisesti hyvin rajatuissa tapauksissa. Kuten Raamattu lupaa, lihan himoja (luontaisia taipumuksia) on mahdollista hallita Pyhän Hengen avulla. Homoseksuaali ei siis muutu prosessin myötä “vähemmän homoksi”, mutta kykenee Jumalan avulla hallitsemaan taipumuksensa. Näinhän on minkä tahansa muunkin synnin kanssa, esimerkiksi alkoholismin. Tämän pitäisi iskostua seurakuntakulttuurin syviinkin riveihin, jotta todellista hyväksyvää ja armollista ilmapiiriä olisi mahdollista luoda seurakuntakulttuuriin. Seurakunnan pitäisi olla paikka, joka hyväksyy kaikki ihmiset vikoineen ja vajavaisuuksineen ja antaa turvallisen ympäristön kasvaa uskossa Kristuksen kaltaisuuteen ja askel askeleelta voittaa omia kiusauksiaan.
Asiasta keskusteleminen seurakunnan keskuudessa on varmasti paras tie asian käsittelemiseen. Harvoin kyllä kuulee asiasta puhuttavan missään tilaisuuksissa. Hyvä että on näitä sunnuntaidebatteja omalta osaltaan herättämässä keskustelua :)
Erään viisaan nuoren johtajamme sanoin: “Seurakunta on usein viimeinen paikka, mihin homoseksuaali haluaa tulla, mutta sen tulisi olla ensimmäinen paikka!”
Mitä tulee exgay ilmiöön, APA totesi viime syksyn julkilausumassaan nimenomaan, että jotkut vahvan uskonnollisen vakaumuksen omaavat ovat onnistuneet rajoittamaan tai jopa muuttamaan homoseksuaalista suuntautumistaan.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että asioista tulee keskustella ja siksipä itsekin tenttasin pastoriamme lauantain paneelikeskustelussa mm. tästä aiheesta. :)
Ok, sitten mulla on vanhentunutta tietoa. Siitä on jo muutama vuosi ku näistä asioista viimeks tuli jollaki foorumilla väännettyä ja lueskeltua eri artikkeleita satunnaisella otannalla :)
Ehkä kuitenki vielä korostaisin sitä, ettei se, että jotkut onnekkaat homoseksuaalit saisivatkin sielunhoitoterapian avulla tukahdutettua tapumuksensa tarkoita sitä, että kaikki siinä täysin onnistuisivat. Ja nämä epäonnistujatkin tulee hyväksyä seurakunnan yhteyteen. Joillakin prosessi voi olla pidempi kuin toisilla.
Ja vielä tärkeämpää on korostaa sitä, että meidän Jumalalle on kaikki mahdollista :) Kukaan ei saisi vaipua toivottomuuteen.
Homous/lesbous on ongelma vasta kun se asetetaan jotain taustaa vasten, kuten seurakunnassa toimiminen. Kenenkään ominaisuudet eivät hetkauta muita ennenkuin ne saadaan esille toiminnan kautta. Homous on kuitenkin mainittu raamatussa, ja sitä voidaan pitää vakavana oireena yhteiskunnan rappeutumisesta, ainakin Sodoman ja Gomorran tapauksessa, vaikka aika ja paikka olivat aivan toinen kuin meidän.
Toisaalta, on paljon muitakin asioita jotka ovat suoraan kiellettyjä, kuten varastaminen.
Jälleen kerran laittaa vuorisaarna meidät seinää vasten: ajattelen, siis olen saa muodon: ajattelen, siis teen syntiä…ainakin kovin helposti.
Mielestäni homous on luonnon toiminnan kannalta epäadekvaatti ilmiö, eikä siis täytä mitään luonnossa välttämätöntä funktiota. Homot eivät voi saada jälkeläisiä. Tosin eivät toisiaan lähellä olevat eliölajitkaan, kuten aasi ja hevonen, sillä muuli on infertiili, ja siihen lisääntymisketju pysähtyy. Silti kahden miehen tai naisen välinen rakkaus on minusta hieno ja kunnioitettava asia. Heidän seksuaalisuutensa on heidän välisensä juttu vaikka minä en sitä hyväksyisikään. Se on minusta vain luonnonvastainen ilmiö, mutta ei suinkaan ainoa. Onko autolla ajaminen luonnonmukaista? Jalathan meillä on kävelemiseen. Entä lentäminen?(tämä ei koske lintuja…)
Jos siis homoutta pitää arvioida, kannattaa mielestäni tukeutua luonnossa esintyviin ilmiöihin. Tässä katsannossa homous menettää kokonaan arvonsa ja oikeutuksensa. Tosin homoille asia ei ole näin yksinkertainen.
Poikkeavuuksilla on aina hankaluuksia ympäristönsä kanssa. Sen kanssa meidän ainakin tässä suhteessa ei-poikkeavienkin täytyy aina elää.
Ehkä ei kannattaisi hankaloittaa poikkeavien elämää, vaikkei hyväksy heidän toimintaansa tai mielipiteitään.
Ruotsissa on homoseksuaalinen naispiispa.
Perustetaanko heteroiden oma kirkko kunnon uskovaisille?
Muutetaan Kuuhun saman tien…tätä maailman menoa…
Olen samaa mieltä siinä, että homoseksuaalisuus on osa ihmiskunnan rappeutumista, joka alkoi syntiinlankeemuksessa. Samaa rappeutumista on ahneus, viha, epäterveelliset elämäntavat, itsekkyys ja individualismi, lainsäädännön sekularisoituminen ja Raamatun auktoriteetin syrjäyttäminen jne. On tyypillistä nostaa homous hieman pahemmaksi synniksi kuin jokin muu ja erityiseksi merkiksi yhteiskunnallisesta rappiosta.
Luontoa on mahdoton käyttää ihmisen moraalisten valintojen peilaamiseen. Jos ja kun luonnossa esiintyy kannibalismia, oikeuttaako se meitä siihen? Jos useimmat eläimet hylkäävät poikasensa ja “puolisonsa” lisääntymisen jälkeen, tulisiko ihmistenkin tehdä niin? Lisäksi ainakin apinoilla on havaittu homoseksuaalista käyttäytymistä, vaikkei se edistäkään lajin säilymistä. Luontoa on mahdotonta pitää moraalin mittarina, sillä sekin on osallinen siitä rappiosta, jonka ihminen syntiinlankeemuksessa on saanut aikaan. Ainoa pätevä moraalin mittari on Raamattu ja sen tulkitseminen Pyhän Hengen avulla. Tulkitseminenkaan kun ei aina ole ihan yksioikoista.
“Poikkeavuuksilla on aina hankaluuksia ympäristönsä kanssa. Sen kanssa meidän ainakin tässä suhteessa ei-poikkeavienkin täytyy aina elää. Ehkä ei kannattaisi hankaloittaa poikkeavien elämää, vaikkei hyväksy heidän toimintaansa tai mielipiteitään.”
Tämä on hieman ristiriitaisesti ilmaistu. Tulisiko siis meidän hyväksyä “poikkeavat” seurakuntaan ja olla hankaloittamatta heidän elämäänsä eli hyväksyä heidän tekemisensä, vai antaa poikkeavien olla poikkeavia, kunhan eivät sekaannu seurakunnan ei-poikkeavien toimintaan? Hieman provokatiivisesti ilmaistuna :)
Jälleen painottaisin sitä, että on eri asia olla taipuvainen homoseksuaalisuuteen ja antaa vallan luontaiselle taipumukselleen eli elää homosuhteessa. Jos tätä erottelua ei kyetä tekemään, ehkä hyvinkin rikkinäisistä taustoista tulevia homoseksuaaleja ei tulla koskaan hyväksymään osaksi seurakuntaperhettä.
Tietenkin ihmisen toimintaa ja valintoja ohjaa etiikka ja moraali, mitä eläinkunnassa ei muuten lainkaan esiinny. Pelkkä luonnonjärjestyksen noudattaminen ei toki riitä mittapuuksi. Ehkä homot voisivat olla osana passiivista seurakuntaa liittymättä lainkaan jäseniksi, ja siten olisivat myös seurakuntakurin ulkopuolella. Toimintaanhan ei sitten enää olisi edellytyksiä osallistua, mutta saisivat olla ainakin sanan kuulossa.
Homous on nykyajassa ylikorostuva ilmiö muiden kustannuksella, totta on. Ei siis unohdeta niitä, ei muodin, eikä muodon vuoksi.
Niin totta kuin varmaan onkin, että homoseksuaalisuus on “syntiinlankeemuksessa alkanutta ihmiskunnan rappeutumista”, niin tuo vastaus on totaalisen riittämätön nykypäivän ihmiselle. Tuo vastaus menee pikemminkin aiemmissa debateissa mainitun helluntaikuittailun puolelle. Samoin muut seksuaalivähemmistöihin liittyvät klassikkofraasimme kalpenevat heti aidoa lihaa ja verta olevan seksuaalivähemmisöön kuuluvaan törmätessään. Homoseksuaalisuuden väittäminen valinnaksi on niin kuolleena syntynyt idea; kuka ikinä valitsisi mitään niin stigmauttavaa itselleen? Tuskin on olemassa raskaampaa mainetta kantaa kuin homon leima otsassa. Ja jos sen taakan kantaminen on meidän päivinämme keventynyt niin hyvä.
Puhuttaessa parantuneista homoista, on tiedostettava, että harvan liikkeen historia on yhtä ristiriitainen ja synkkä kuin ex-gaymovementin. Kaiken maailman ex-gay järjestöjen presidentit ovat lankeilleet tai jättäneet virkansa, kun ei siitä hommasta ole mitään tullut. Toki tässä pätee se, että noista saa kertakaikkien meheviä otsikoita ja jonkun tavishomon täyskäännös on usein hiljainen päätös. Kaikesta huolimatta on hyvä tietää, että Ameriikan psykiatrien liitto pitää ex-gay-terapiaa tehottomana ja jopa vaarallisena.
Kuitenkin osa ex-gaystä väittää parantuneensa homoudestaan. Itse en tätä kyllä täysin osta. Jos näin on niin upeaa. Kuitenkin suuresti kunnioittamani baptistipastori-sosiologian professori Tony Campolon mukaan parantuneet ovat bi-seksuaaleja, jotka tekevät valinnan suuntatumisen harjoittamisessa. Todelliset “umpihomot”, kuten Fullerin teologisessa seminaarissa opettanut Mel White, eivät parane exorcismilla eikä liioin sähköshokkihoidolla. Jos homoudesta parantamiseen olisi tehokas hoitometodi, olisi se jo löydetty, koska aika lailla kaikkea on niin lääketieteen kuin kirkkohistorian puolella kokeiltu.
Entäs vähemmistöt seurakunnissamme. Olen varma että seksuaalivähemmistöjen jäsenillä on uskonnollisia tarpeita, joillakin jopa vankka seurakuntatausta, josta on pikkuhiljaa jouduttu luopumaan kun seurakunnassa käyminen on alkanut tuntua yhä vieraammalta. Ylipäänsä seurakunnalla on oltava tässä asiassa linja. Ymmärrän ja kunnioitan tiukan linjan Raamatuntulkitsijoita, jotka sulkevat vähemmistöt ulkopuolelle. Kuitekin en voi olla heittämättä kritiikkiä, koska eikös seurakunta ole nimenomaan syntisiä ihmisiä varten? Ja kenenkäs meistä synnit olisi ns. jäänyt alttarille uskoontulon yhteydessä?
Toiseksi poiketessani helluntailiikkeen syntysijoilla Los Angelesissa törmäsin helluntaiseurakuntaan, joka oli jopa LGBT ihmisille suunnattu. Seurakunnan paimen totesi kirkkoväen olevan seurakunnissa kasvaneita ihmisiä, jotka eivät halua käydä missään umpiliberaalissa metropolitanchurchissä, missä Jeesus latistetaan pehmoiseksi opettajaksi vaan seurakunnassa, joka opettaa Jeesuksen olleen todellinen Herra ja Hidalgo. Ymmärrän siis liberaalia linjaa vallan mainiosti.
Näiden ääripäiden väliin jää Raamattua ja ihmisiä kunnioittava välimaasto. Tony Campolon mukaan homoseksuaali ihminen saa palvella seurakunnassa niin paljon kuin sielu sietää, mutta parisuhdetta ei Campolo suosittele. Itse näen asian samoin ja siispä puolustan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia seurakuntien sisä- ja ulkopuolella.
Lisäksi on ymmärrettävä että seurakunnan toimintaohjeita ei pidä sotkea valtion toimintaperiaatteisiin. Kirkon ja valtion ero on pidettävä vankkana ja vähemmistöille on suotava valtion taholta samat oikeudet kuin kaikille muillekin. Valtion tehtävä ei ole säädellä ihmisten yksityisasioita eikä se siihen pystyiskään. (aikuisten välinen sukupuolielämä on siisyksityisasia valtion kannalta.)
Toivottavasti vastasin otsikon kysykseen :)
“Sacred orientation is more important than sexual orintation” Michael Eric Dyson
Tämä keskustelu tuskin tosiaan osuu maaliinsa profaanissa debatissa lainkaan, joten paras jättää asia referoimatta julkisuudessa. Takkiin siitä vain tulee, ja uskovaisten ennestään kyseenalainen maine ahdasmielisinä moralisteina vain pahenee. Me voisimme puhua asiasta keskenämme miten vain, mutta pitää samalla muistaa, että meidän olisi heijastettava myös homoille Kristuksen rakkautta. Siinä ei moralismi auta. Siihen tarvitaan Pyhää Henkeä: Onhan meidänkin ihmisyytemme samaa tekoa kuin homojen. Vielä ei ole ketään meistä kirkastettu. Vielä on aikaa päästä sisälle pelastukseen, oli sitten homo tai ei.
Onko siis mielestäsi seurakuntien parempi olla keskustelematta homokysymyksestä julkisesti? Eiköhän siinä juuri ole syy ahdasmielisyyteemme.. :)
Juuri näin Antti! Ex-Gay -liike on kovasti myrskyinen aihe.
Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Tehokkuudesta voidaan olla tosiaan montaa mieltä, mutta APA:n lausunnon mukaan nimenomaan vaarallisuudesta ei ole riittäviä todisteita!
Tässä APA:n lehdistötiedote, Judith M. Glassgold:
http://www.apa.org/news/press/releases/2009/08/therapeutic.aspx
Ja edelleen Wall Street Journalissa:
http://online.wsj.com/article/SB124950491516608883.html
Tony Campolon ajatuksiin on helppo yhtyä. On muuten mielenkiintoista, että hänen vaimonsa puhuu vielä voimakkaammin seksuaalivähemmistöjen ja jopa -liittojen puolesta! Varmaan mielenkiintoisia aamukahvikeskusteluita… :)
Hyvä että täsmensit, itse en ollut näköjään perehtynyt APAn tuoreimpiin linjauksiin.
Mutta tässähän melkein heteromieskin herkistyy, meillähän on tässä käsissämme hienoa keskustelua vaikeasta aiheesta ja tunnen olevani monien kanssa samoilla linjoilla. Ja mieluusti istuisin kuuntelemassa Tonyn ja Peggyn aamukahvitteluja. Tai Tonya vaikka ihan yksinkin… vaikka saarnaspöntöstä.
Kiitos kaikille erittäin mielenkiintoisista kommenteista tähän asti! Ei muuta kuin lisää vettä myllyyn… :)
Eikö tuo oo vähä vastuutonta jättää muut väittelemään ja pysyä ite ulkopuolella :P
oota, mä konsultoin parhaillaan, kohta tulee tiukkaa settiä! :)
Piti oikein lukea muutaman kerran läpi kun en meinannut uskoa silmiäni. Onko kirjoituksesi sarkasmia vai oletko ihan tosissasi? Mielipiteesi on kaikkea muuta kuin raamatullinen.
Niin. Varmaan olisi hyvä, että kirkossa kävisi vain pelatettuja syntisiä, jotka ovat lakanneet tekemästä syntiä.
Esitin kuulemani ajatuksen, jota kerran eräässä paikassa sovellettiin uskoon tulleeseen tupakoitsijaan joka ei päässyt irti tupakasta. Hän erosi seurakunnasta, ja kävi sen jälkeen kokouksissa kuin ennenkin. Kaikkia taisvat olla tyytyväisiä. Mikään ihannetila tuo ei toki ole.
Syyllistyn kyllä toisinaan sarkasmiin ja ajattelemattomuuteenkin.
No ei ole ihanne tilanne :)
Kuulostaa erittäin tekopyhältä toimintatavalta. Jos alettaisiin tarkastelemaan seurakuntalaisten elämää suurennuslasilla, varmasti löytyisi paljon syntejä, joiden kanssa pitkäänkin uskossa olleet kamppailevat. Ja tuolla menetelmällä nuo kaikki pitäisi pitää seurakunnassa vain “passiivijäseninä” (mitä ikävä kyllä monet on ilman seurakunnasta erottamistakin…)
Tärkeämpää olisi luoda seurakuntaan avoin ja rakastava ilmapiiri, jossa raamatullisista periaatteista tinkimättä osataan ottaa vastaan epäonnistujia ja tukea heitä kamppailuissaan. On tietysti aivan eri asia jos joku ei edes halua luopua syntikäyttäytymisestään.
Aslanin Ari Puontin hyvä artikkeli: http://www.aslan.fi/archives/96
Hyvä kirjoitus!
Rohkea veto ottaa homous keskustelun aiheeksi… Olen kirjoittanut asiasta uuden kirjan “Suhteesta siunaukseen – homoseksuaalisuus, terapeuttinen sielunhoito ja Raamattu” (Uusi tie, 2010). Yritän löytää siinä lähestymistapaa, joka olisi uskollinen Raamatulle, kertoisi rehellisesti tieteen näkökulmat eri näkökulmista ja kertoisi siitä mitä Jumala voi tehdä samasta sukupuolesta kiinnostuneen elämässä. Olen seurannut suomalaista ex-gay-liikettä vuodesta 1986 lähtien, jolloin olin sitä synnyttämässä. Asiasta kiinnostuneet voivat kuunnella aiheesta lisää Radio Deissä to 25.2. klo 9-10 jossa keskustelen erään Yhteys ry:n (kirkollinen seksuaalivähemmistöjen liike) edustajan kanssa.
Kiitos Ari kommentista!
Keskustelua voisi käydä kahdella tasolla riippumatta siitä, kumpi on ylempi, seurakunnassa tai julkisuudessa. Tämä blogi on minusta enemmän edellistä. Silti, jos joku ulkopuolinen kiihkomielinen, anteeksi intomielinen homojen kannattaja tätä lukee, voimme joutua hampaisiin, mutta sehän on meidän osamme joka tapauksessa. Keskustelua tulee toki käydä, ei maton alle lakaiseminen ole hyväksi.
Samaa mieltä! Kiitos selvennyksestä. :)
Mielestäni homoseksuaali ei voi olla uskossa, eli uskovaista homoseksuaalia ei ole olemassa. Onko seurakunnissa “uskomattomia” vastuunkantajia? Tuskin. Tästä oma johtopäätökseni.
Mielestäni emme uskovina voi muuta tehdä, kuin rukoilla heidän puolestaan. Mielestäni myös homoilla on mahdollisuus katua ja sitä kautta päästä armon piiriin. Seurakunnan tilaisuuksiin heillä luonnollisesti pitää olla pääsy, koska kukapa meistä on nuhteeton.
Nyt täytyy muistaa, että myös uskovilla ihmisillä voi olla homoseksuaalisia taipumuksia! Eri asia toteuttaako niitä vai ei.
Tuo ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Jos näin todella olisi, silloinhan maailmassa olisi miljoonia ihmisiä, joille pelastus olisi mahdoton saavuttaa ilman heidän omaa syytään. Tällaista Jumala tuskin sallisi tapahtuvan.
Poikkeava seksuaalinen suuntautuminen tulisi mielestäni seurakunnissa nähdä syntinä samalla viivalla muiden syntien kanssa. Sille ei tule antaa siunausta esimerkiksi alkamalla vihkiä homopareja, mutta ei myöskään tule suoralta kädeltä tuomita näitä syntisiä muita pahemmiksi, seurakuntayhteyttä ansaitsemattomiksi.
Vapaitten suuntien piirissä kytevä homovastaisuus, jopa suoranainen homoviha on mielestäni yksi suuri tekijä monien seurakuntien tekopyhässä ilmapiirissä. Kun oikein etsimällä etsitään, saatetaan löytää “esimerkkisynti”, jota seurakunnan jäsenten ei ainakaan oleteta harrastavan. Voidaan todeta “kyllä, seurakuntamme jäsenet ovat yhtä syntisiä kuin muutkin ihmiset, mutta ainakaan meillä ei ole homoja”. Juuri tällaisesta ajattelutavasta nousee sitten ääriliikkeitä kuten Wesboron babtistit, jotka keskittävät kaiken energiansa homojen mollaamiseen, jotta omiin synteihin ei tarvitsisi kiinnittää huomiota.
Ja miten tällaiseen ympäristöön sopisi sitten homoseksuaali tai edes biseksuaali uskova? Kyse on siis ihmisestä, joka uskoo vakaasti Jeesuksen antavan kaikki hänen syntinsä anteeksi, myös homouden. Ehkäpä tällainen ihminen biseksuaalina on tietoisesti valinnut kohdistavansa mielenkiintonsa vain vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka alemmille impulsseille hän ei mitään voikaan. Tai ehkäpä tähän ryhmään kuuluva homoseksuaali on päättänyt pidättäytyä kaikesta sukupuolisesta kanssakäymisestä, koska hänelle ominainen tapa toteuttaa sitä ei ole Jumalan silmissä hyväksyttävä.
Minkälaista toivoa näille ihmisille tarjoavat Suomessa helluntaiseurakunnat? Eivät kovin kaksista. Jos kertoo kenellekään omasta taipumuksestaan, tuomio on välitön. Koska seurakunnissa oletetaan, että siellä ei poikkeavia tapauksia pyöri, ei heitä sinne myöskään haluta. Vielä tätäkin pahempaa kenties on seurakuntaveljien ja -siskojen aulis tarjoutumien rukoilemaan ja paastoamaan, jotta Jumala “vapauttaisi” poikkeavan jäsenen “sairaista” taipumuksistaan. Seurauksethan tiedetään.
Exgay-liikkeestä en paljon tiedä, mutta käsittääkseni tuonkaltaisen “terapian” onnistumisprosentti on häviävän pieni. Toki uskonnollisissa liikkeissä tämä on helppo kuitata sanomalla “No, et varmaan edes halunnut parantua!”, ja näin on jälleen sekoitettu yhden viattoman ihmisen pää, ja mahdollisesti katkeroitettu kaikkea uskonnollista toimintaa kohtaan loppuiäkseen.
Arttu olet ytimessä!
Mielenkiintoista luettavaa on muuten Kari Kuulan analyysi homoseksuaalisuudesta Raamatussa, jossa on mukana myös perusteltu kannanotto seksuaalisten vähemmistöryhmien puolesta. http://kotisivukone.fi/files/karikuula.kotisivukone.com/tiedostot/raamattu_ja_homoseksuaalisuus.pdf Tuota kun vertaa Aslanin vastaavanlaiseen “raamattu ja homoseksuaalisuus artikkeliin”, niin voi tehdä mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Saman kirjan pohjalta kaksi hyvin perusteltua näkökulmaa. Kummassakaan ei mielestäni “Raamatun arvovaltaa vesitetä”, kuten skenessä on tapana sanoa.
Tää ois kiva lukea, mutta linkki ei toimi. Itseasiassa koko kotisivukone vaikuttaa kadonneen?!
Jaa, tää on kai sama? http://j.mp/a5XSew
Ja tässä tiivistelmä, ettei mee koko iltaa.. :)
http://j.mp/ab8zqa
edit: eiku tää olikin tiivistelmä jostain seminaarista, mutta ihan kiinnostava silti. :)
Hmm :O tuo linkki toimii kyllä minulla. Mutta sama artikkeli löytyy myös http://www.karikuula.com -> teologisia artikkeleita -> raamattu ja homoseksuaalisuus
Joo nyt se toimii, eilen oli pimeenä. :)
Hyvää settiä, Teemu. Kävikö blogis listalla korkeallakin. Olit siellä isolla listalla sijalla 99. Mun tais olla 74. Pääsiskö joskus tonne 50 paremmalle puolelle?
Nyt oli 40.
Itse olen uskovainen ja seksuaalivähemmistön edustaja. En osaa välttämättä kommentoida otsikon kysymykseen, siitä miten seurakunnan tulisi suhtautua homoseksuaalisuuteen, mutta halusin jonkin ajatuksen tähän keskusteluun kuitenkin tuoda.
En usko että uskaltaisin seurakunnassa tuoda julki suuntaamustani, varsinkin edellä mainitun Ystävänpäivän Paneelikeskustelun jälkeen jäin hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa miettimään halukkuuttani käydä seurakunnan tilaisuuksissa. En miettinyt hylkääväni Jumalaa, mutta en tiedä onko minulla paikkaa seurakunnassa. Koen hengen siellä tuomitsevaksi, vaikka siis seksuaalivähemmistön edustaja tietyin ehdoin hyväksytäänkin. Tarkoitan tällä ehdolla ettei ole esim parisuhteessa. Ymmärrän kyllä mistä tämä johtuu, mutta oma kokemukseni Jumalan sanasta on tänäpäivänä kovin erilainen.
Moniin kysymyksiin olen Jumalalta rukouksen avulla saanut vastauksen, lähinnä jos olen epäillyt toiminko jossain asiassa väärin, tunnen saaneeni vastauksen esim. “kyllä, toimit väärin”. :D Seksuaaliseensuuntautumiseeni koskevaan kysymykseen en ole tälläistä vastausta saanut, tähän päivään mennessä.
Itse kävin pitkän ja vaikean taistelun seksuaalisen suuntautumiseni kanssa. En osaa sanoa, onko minussa kromosomit tai geenit vinksallaan vai onko kehityksessäni tapahtunut jotain poikkeuksellista joka on “aiheuttanut” suuntaamukseni. Itse en sellaista tunnista, ei ollut etäinen äiti taikka isäsuhde (ei liian läheinenkään:D) eikä muutakaan merkillistä tule mieleen, mitä joku voisi syyksi keksiä nimetä. Sen tiedän että suuntaamukseni ei ollut valinta vaan kivulias prosessi lopulta hyväksyä itsensä luojan luomaksi.
Tunnen että olen saanut rauhan asian ja Jumalan kanssa. Hän on nähnyt minun taisteluni ja uskon että hän rakastaa minua ja hyväksyy minut (ja tulevaisuudessa mahdollisen toisen puoliskoni) tälläisenä.
Seksuaalinensuuntautuminen on ollut yksi taistelu monen muun taistelun rinnalla. Näin jokin aika sitten unen jossa kerrottiin että olen pelastunut, kaikkien kysymysteni keskellä. En tiedä oliko tämä viesti Jumalalta, mutta koin sen sellaiseksi. Uskon, että voin mennä rauhallisin mielin taivaanovelle katsomaan onko nimi kirjassa. :) Tämä on hyvä aihe keskustella seurakunnissa ja itse ymmärrettävistä syistä toivoisin, että suhtautuminen seksuaalisenvähemmistön edustajiin uskovina olisi joku päivä avoimempaa ja ymmärtävämpää. Itsetoivoisin että voisin toimia seurakunnassa siinä kuten toisetkin. Vielä se ei ole mahdollista. Tietähän toivon mukaan Jumalan kotiin on vielä jäljellä, joten en toki varmaksi voi mennä sanomaan että tämä teksti jää viimeiseksi mielipiteekseni asiasta. :)
Seuraava pätkä ei ole raamatusta, mutta kuulin tämän kappaleen eilen Lahden helluntaiseurakunnan tiloissa (päätin sittenkin antaa seurakunnalle “mahdollisuuden” :D) ja minusta ajaa tässäkin kohtaa asiaansa ;)
“Saints and soldiers, beggers, kings and renegades
Any soul that ever found amazing grace
Ain’t no tellin’ who on earth He might include
In the heaven I’m headed to.”
-DIERKS BENTLEY
Rauhaa ja rakkautta ystävät :)
Kiitos “Laura” rohkeasta ja rehellisestä avautumisesta. Uskon todella, että sinulle on haastavaa olla mukana seurakunnassa, mutta toisaalta haastan sinut haastamaan meidät. :) Anna meille seurakuntana mahdollisuus pohtia tätä haastavaa aihetta ja muodostaa toivottavasti armollinen ja avoin suhtautuminen seksuaalivähemmistöjen edustajiin ja jos voit/jaksat, ole toisaalta aktiivinen haastamaan ajatteluamme ja mielipiteitämme. Toivottavasti voisimme olla yhdessä löytämässä niin Raamatun kirjaimen kuin ennen kaikkea hengen mukaisen linjan.
Sanoit, että:
Olisi mielenkiintoista kuulla minkälainen on tuo oma kokemuksesi ja mihin Jumalan sanan ajatuksiin se perustuu?
Tuo D. Bentleyn biisi on kyllä ytimessä! :)
En muuten minäkään tiedä onko minullakaan paikkaa seurakunnassa. Ja minä sentään olen 5-polven helluntaihetero. Mutta pyrin raivaamaan tilaa itselleni ja muille mitä erilaisimmille ihmisille.
Meillä on vielä paljon työtä tehtävänä, että yhä erilaisemmat ihmiset voisivat kokea helluntaiseurakunnan kodikseen. Tämän unelman puolesta kannattaa taistella.
Amen.
Täällä yksi homoseksuaali. Kävin vaikean taistelun itseni kanssa nuorempana, kun kotoa olin saanut opin, että homoseksuaalit ovat ennen kaikkea pedofiilejä ja muutenkin hulluja. Noh, aikaa kului ja hyväksyin itseni. Minulla oli myös joitain pitkähköjä suhteita vastakkaiseen sukupuoleen, mutteivat ne koskaan kestäneet, kun ei se vaan tuntunut oikealta, vaikka kuinka yritti.
Sitten, kun myöhemmällä iällä kun tulin uskoon, niin tuntuu että olisin palannut lähtöruutuun itseni hyväksymis -taistelun kanssa. Alku iloitsemisen jälkeen tuli kuukausien paha masennus päälle, kun huomasin, että en kelpaakkaan Jumalalle tälläisenä. Itsemurha ajatukset pyöri vahvasti päässäni, kun mietin että mitä järkeä täällä on elää, jos ei koskaan tule saamaan matkalippua taivaaseen! Tästä toipuminen kesti aikansa myöskin siksi, kun ei ollut ketään jolle puhua asiasta. Netti tuntui olevan pullollaan ankaria tuomitsijoita.
…Sen olen huomannut eri seurakunnissa käydessä, että kyllä siinä kahvipöytä äkkiä tyhjenisi, jos toisi ilmi suuntaumuksensa, joten olen todennut omalta osaltani, että parempi vaan pysyä kotona, kun ei ole mihinkään tervetullut.
Kaikesta huolimatta Jeesukseen lähellä haluan pysyä loppuun saakka :)
PS. Pointsit sulle Teemu, kun otit tämän aran aiheen käsittelyyn. :)
Jes, kannattaa taistella ja pysyä Jeesuksen lähellä tuomitsijoista huolimatta! :) Se nyt lienee joka tapauksessa jo nykyään selvää, ettei kukaan suuntautumisensa vuoksi taivaspaikkaa menetä. Toinen, ja huomattavasti vaikeampi kysymys, onkin sitten tuo suuntautumisensa mukaan eläminen…
Kiitos pointseista.
Päivitysilmoitus: 2010 in review « sähköpaimen
Vaikka edellisestä viestistä näyttää jo vierähtäneen monia kuukausia, haluan silti kirjoittaa tänne vielä kommentin.
Olen kolmannen polven helluntailainen (vaikka mitäpä väliä tällä oikeesti ois..) ja olen oikeastaan ollut lapsesta asti uskossa. Varkki-ikäisenä kävin kasteella ja siitä lähtien olen ollut aktiivinen uskova. Koko elämääni on kuitenkin varjostanut kysymys omasta seksuaalisuudestani. En halua sanoa, että olen homoseksuaali, vaan mieluummin sanon, että minulla on homoseksuaalisia taipumuksia. Näin siksi, koska en halua rakentaa identiteettiäni tämän kysymyksen päälle, vaan identiteettini tulisi olla Kristuksessa.
Minä olen kuitenkin yksi niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet kokea Jumalan apua seksuaalisuuteen liittyvien kipujen kanssa. Teini-ikäisenä olin todella ahdistunut. Tuntui siltä, että olen ainut tämän asian kanssa painiva ihminen ja se taakka tuntui mahdottomalta kantaa. Kuitenkin elämässäni tapahtui pikkuhiljaa käänne n. neljä vuotta sitten. Jumala on ihmeellisesti johdattanut elämääni ihania ihmisiä, joiden avulla olen päässyt eteenpäin ja pois ahdistuksesta. Tämä on tietysti myös vaatinut rohkeutta kertoa asioistaan.
Nyt voin sanoa, että olen onnellisempi kuin koskaan. Jumala on eheyttänyt minua monella tavalla ja vaikka koskaan ei varmaan tässä elämässä valmiiksi tulla, niin tiedän kokemuksesta, että Jumala auttaa. Voi olla, että Kristuksen seuraaminen vaatii uhrauksia. Yleensä se jotakin vaatii. Itsensä kieltäminen on yksi näistä asioista. Mutta minä en vaihtaisi elämääni mihinkään. Muutos minussa on ollut niin ihmeellistä. Enkä halua pysähtyä tähän, vaan uskon, että muutos jatkuu.
Ehkä tämän viestin tarkoitus on rohkaista tämän asian kanssa kamppailevia luottamaan Jumalaan ja etsiytyä luotettavien sielunhoitajien juttusille. Kannattaa myös tutustua Aslanin Elävät Vedet-toimintaan.
Siunaten, Sari
Juu tätä keskustelua käytiin vuosi takaperin ennen homoiltoja yms. :)
Kiitos avoimesta ja rohkaisevasta kommentista!!