Kauden t-paidat

Olen jo viimeisen parin vuoden ajan ostanut kaikki t-paitani threadless-verkkokaupasta. Siellä paidat ovat asiakasyhteisön suunnittelemia ja valitsemia. Ja viikoittain ilmestyy uusia malleja. Vuosia etsin kaupoista vastaavia oivaltavilla teksteillä/kuvilla varustettuja tekstiilejä, mutta yllättävän harvoin niitä osui kohdalle. Kun muutama vuosi sitten löysin Threadlessin ja ensimmäisenä “iPhone has totally changed the way I poop” -paidan, olin kerrasta mennyttä miestä.

Nyt kun osuin reilu kuukausi takaperin kevät-aleen, lähes kaikki paidat á 9 euroa, päätin kerrankin investoida samoilla postikuluilla vähän reilumpaan läjään. Suurin osa on musiikkiaiheisia, koska todennäköisesti käytän niitä ensisijaisesti soittokeikoilla. Päädyin myös kevään hengessä perinteisen mustan sijaan vähän monipuolisempaan väriarsenaaliin. Osa paidoista on muuten edelleen myynnissä tarjoushinnalla.

I Listen to Bands That Don't Even Exist YetI Listen to Bands That Don’t Even Exist Yet – kermanvärinen yksinkertainen überhipster-tekstiprinttipaita. Design Evan Ferstenfeld


The Choir of AntarcticaThe Choir of Antarctica
– järven sininen pingviini-pianonkoskettimilla varustettu musiikkiaiheinen kesäpaita. Sopii niin linux-nörteille kuin flyygelisteille. Saatavilla myös lastenkoossa ja erittäin hauskana vauvanbodyna. Design Lim Heng Swee


Under ConstructionUnder Construction
– pahasti kesken jäänyt keltainen Lemmings-tunnelmainen tuleva raitapaita. Raksalle tai vaikka rannalle. Design Lawrence Villanueva


Music Business RemasteredMusic Business Remastered
– violetti tyylikäs lp-levy—liituraita -groovehenkinen keikkapaita sopii myös vaikka puvuntakin alle. Design Dale Edwin Murray


Runnin' RhinoRunnin’ Rhino
– henkilökohtainen ykkössuosikki. Navy-sinisellä kuntosalilla sarvikuono treenaa juoksumatolla ja kuvittelee pääsevänsä yksisarvisen mittoihin. Suoraan omasta elämästä. Design Allan Faustino


Geek ChicGeek Chic
– ruskeaa nörttieleganssia. Retrokuosin kuvioina mm. pii, pleikkarin ristikko-ohjain, roolipelinoppa yms. Design Megan Lara


Grandpa CassetteGrandpa Cassette
– männynvihreällä puistonpenkillä isoisä-kasetti muistelee nuoruuttaan iPodille. Sopii meille keski-ikäistyville setämiehille tai vaikka armeijan kurkkusalaattien alusvaatteeksi. Design Zack Finfrock


Muita hauskoja paitoja olen löytänyt mm. Übertorsosta ja Headlineshirtsistä.

5 helppoa askelta kiittämättömyyden säilyttämiseen

Amerikkalaisten perhejuhlien isä ja äiti, kiitospäivä, hurahti jälleen ohi eilen ja tänään on rapakon takana vietetty kulutushysteeristä mustaa perjantaita, vuoden massiivisinta alennusmyyntiä, tai vaihtoehtoisesti älä osta mitään -päivää. Minä en tainnut ostaa tänään mitään, mutta se ei ollut tarkoituksellista. Kumpaan sinä osallistuit? Mielestäni molempia tarvitaan. Kulutuksen ja talouskasvun varaan rakennettu yhteiskunta tarvitsee toimiakseen välillä jopa hysteerisiä kuluttajia. Toisaalta meille kaikille tekisi erittäin hyvää viettää säännöllisesti päiviä, jolloin emme tee yhtään hankintaa, vaan päin vastoin luovumme jostain ja annamme omastamme. Suurin osa ihmisistä on kysyttäessä sitä mieltä, ettei raha tuo onnellisuutta, mutta silti poikkeuksetta jokainen myöntää, että jos rahaa olisi vähän enemmän, se tekisi elämän paremmaksi. Näin ainakin kuvittelemme.

Miamin yliopiston tutkimuksen mukaan kiitollisuus on muuten erittäin terveellistä. Ihmiset, jotka ovat tietoisesti valinneet päivittäisen kiitollisen asenteen, ovat mm. terveempiä, optimistisempia, harrastavat useammin liikuntaa, saavuttavat tavoitteensa ja kestävät stressiä paremmin. Varmasti nuo seuraukset synnyttävät myös kiitollisuutta ja positiivisen kehän. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta liian ällöamerikkalaiselta tehokkuuden tavoittelulta, tässä muutama loistava neuvo, joiden avulla voit pysyä kiittämättömänä. Olen alun perin bongannut nämä pastori Craig Groeschelin saarnasta ja itsekin näistä joskus opettanut. Ja valitettavasti myös toteuttanut näitä omassa elämässäni säännöllisen epäsäännöllisesti.

  1. Kehitä kiittämättömyyden taitojasi.
    Vaikka sinulla olisi kuinka monta hyvää syytä olla kiitollinen, kadehdi niitä, joilla on jotain mitä sinulta puuttuu. Kun esim. katsot televisiosta sisustusohjelmaa, ajattele koko ajan, että sen ohjelmaan valitun juntin sijaan sinun pitäisi olla ilmaisen pintaremontin saaja!
  2. Vertaile itseäsi niihin, joilla on enemmän.
    Paljon enemmän! Jos olet esim. tyytyväinen kotiisi, mene asuntomessuille tai huomattavasti rikkaamman ystävän luokse ja vertaile säälittävää luukuasi hänen miljoonataloonsa. Tämä on ihan varma nakki, kiitollisuus unohtuu hetkessä.
  3. Tavoittele väliaikaista omaisuutta enemmän kuin iankaikkista.
    Ymmärräthän, että elämä on itseasiasiassa yhtä kuin omaisuutesi. Unohda ihmissuhteet, hengelliset asiat ja kestävät arvot. Elämähän on vain väliaikaista. Hanki lisää tavaraa. Mitä enemmän, sen parempi. Mitä isompaa ja kalliimpaa, sen parempi!
  4. Jos olosuhteet eivät miellytä, syytä muita.
    Esim. Jumalaa. Jos hän olisi oikeasti kaikkivaltias, sinulla olisi kaikkea mitä haluat ja olisit varmasti onnellisempi. Jos olet tyytymätön ihmissuhteisiisi, siihen ettei sinulla ole parisuhdetta tai siihen että puolisosi ei enää miellytä sinua, syytä Jumalaa!
  5. Muista aina, että ansaitset parempaa.
    Sinulla on oikeus onnellisuuteen. “Because your worth it.” Sinulla on ollut rankka elämä. Ansaitset todellakin ne uudet kengät, auton, käsilaukun, veneen, puoli litraa Ben&Jerry’s jäätelöä, mitä vain, koska olet sen arvoinen. Ja jos sinulla ei ole siihen varaa, ota velkaa ja vinguta visaa. Sinä ansaitset parempaa!

Nuo viisi periaatetta saattavat vaikuttaa huvittavilta, mutta todellisuudessa länsimaalainen yhteiskunta toteuttaa niitä antaumuksella. Ei ole siis niinkään merkitystä sillä, miten ajattelet ja miten sanot eläväsi, vaan sillä miten elät. Jos haluat kristittynä vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin, älä sano miten tulisi elää vaan näytä se elämälläsi. Tämä on vaikea läksy, ainakin minulle.

Joo joo mies

Oletko kova suunnittelemaan? Tykkäätkö pohtia pieniä tai suuria päätöksiä elämässäsi pitkään ja hartaasti vai oletko ennemmin spontaani hetkeen tarttuja? Toiset saattavat käyttää tunteja aikaa esim. vaatekaupassa tehdessään ostopäätöstä kaksien lähes samanlaisten housujen välillä. Samat ihmiset saattavat tehdä auto- tai talokaupat puolessa tunnissa. Jotkut tarttuvat pienemmissä valinnoissa ensimmäiseen mahdolliseen vaihtoehtoon, mutta suuremmissa päätöksissä pyörittelevät excel-taulukoita viikkotolkulla ennen kuin ovat päätöksentekoprosessissaan valmiita. Toiset taas pikemminkin päinvastoin. Mihin joukkoon sinä kuulut?

Itse tykkään suunnitella ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, mutta varsinaisissa päätöksentekotilanteissa taidan olla ennemmin tuota adhd-osastoa niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa. Toki nopeankin päätöksen taustalla saattaa olla edellä mainitusta johtuen myös pidempi ajatustyö, mutta yllättävän usein huomaan tekeväni päätöksiä nopeasti. Monet tähän asti parhaiksi osoittautuneet päätökset elämässäni ovat olleet ainakin äkkiä tarkasteltuna suorastaan hämmästyttävän pikaisia.

Entä kuinka usein kuulet itsesi vastaavan kielteisesti erilaisiin jokapäiväisiin kysymyksiin? Vai oletko käynyt saman kurssin kuin Jim Carrey elokuvassa Yes Man ja vastaat jokaisessa mahdollisessa käänteessä ennemminkin kyllä? Minä taidan jälleen ainakin suurimman osan ajasta kallistua tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Vaikka en ole erityisen kokeilunhaluinen, innostun kuitenkin helposti kaikesta uudesta. Läheskään aina innostus ei muutu tekemiseksi, mutta joskus niinkin.

Haastan sinut tänä marraskuuna vastaamaan kyllä asioille, joita et normaalisti tee. En tarkoita epäterveellisiä tai tuhoisia tapoja, enkä älyttömiä uhkarohkeita tempauksia, mutta kokeile jotain uutta. Testaa harrastusta, jota et ole koskaan ennen edes ajatellut. Valmista tavallisesta poikkeavaa ruokaa tai osta vaikka uusi hajuvesi. Ihan mitä vaan. Mutta pieni varoituksen sana lienee paikallaan: saatat innostua uudesta jutusta niin, että se vie mennessään…

Sateinen aamu


Alkaa olla kohta puoli vuotta hiljaiseloa bloggaamisesta jälleen koossa. Älytöntä saamattomuutta. Hävettää. ;) Upea viime vuosi kostautui yllättävänä väsymyksenä ja erinäiset tunnevammat ovat olleet prosessoitavana, mutta hiljalleen alkaa elämä voittaa. Täältä tullaan taas.

Sateinen aamu
Lasilla vettä
Reunat pientareen
Katoavat muuriin harmaaseen

Ruuhkainen aamu
Jäljiltä helteen
Salamoineen yön
Samaan sateeseen tuhansia sankareita työn

Itki taivas vasten ikkunaa ja tunsin
Että tulkoon mitä vaan
Jotenkin selvitään kyllä
Että kiinni vielä parsitaan saumat
Paikoin pettäneet

Tavallinen aamu
Ja vaikka on meillä
Paljon menetettävää
Minä päätin etten tänään kaiken sortumista pelkää

Sateisen aamun
Alta nousevan päivän
Yli rakkaus riittänee
Jono nytkähtää hieman, ja jälleen etenee

Juha Tapio: Sateinen aamu (spotify)

Ready – Set – Movember!

On jälleen vuotuisen Movemberin aika. Viime vuotiseen tapaan kasvatamme joidenkin seurakunnan miesten kanssa viiksiä koko marraskuun ajan. Lisäksi pidämme esillä miesten hengellistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vuoden takaisesta kampanjasta minulle jäikin viikset koko vuodeksi, mutta nyt ajoin ne pois ensimmäistä kertaa vuoteen ja aloitan jälleen puhtaalta pöydältä.

En tällä kertaa pidä koko kuukauden paastoa facebookista, mutta opettelen ja otan käyttöön uuden tavan: disconnected tuesday. Koska minulla on poikkeuksetta joka viikko vapaapäivä tiistaina, aion jatkossa pitää ko. päivän vapaata myös netistä ja sosiaalisesta mediasta. Haluan lisätä kotona henkistä läsnäoloa fyysisen lisäksi. En siis käytä aikaa facebookissa tai twitterissä enkä uutisia ja blogeja lukemalla. En myöskään vastaa puhelimeen enkä sähköposteihin. Annan kuitenkin itselleni luvan kuunnella musiikkia Spotifysta. Ja satunnaisesti saan lukea myös etukäteen Instapaperiin tallentamiani pidempiä artikkeleita, joita en ole muuten ehtinyt lukemaan, mutta vain jos muu perhe ei siitä pahastu.

Vapautuneen ajan käytän lasten kanssa leikkimiseen, Raamatun lukemiseen ja omasta kunnosta huolehtimiseen. Tarkoitus on jatkaa opittua tapaa myös marraskuun jälkeen.

100 tavaraa

Montako tavaraa sinä tarvitset? Oletko koskaan ajatellut, että kuinka paljon on tarpeeksi? Onko sinulla aavistustakaan, kuinka monta tarpeellista tai turhaa esinettä omistat? Saatko mielihyvää uusien tavaroiden hankkimisesta?

Kuluttajatutkimuskeskus teki tutkimuksen ja päätyi tulokseen, että suomalainen mies tarvitsee noin 260 erilaista tavaraa tai palvelua mielekkääseen elämään. WWF:n Sampsa Kiianmaa pääsi omassa kokeilussaan jopa alle sataan, poislukien perheen yhteiset tavarat. Tunnettu minimalisti, Zen Habits -blogilla kuuluisaksi tullut Leo Babauta vähensi omaisuutensa ensin sataan ja hävitti sitten vielä puolet! Hän omistaa henkilökohtaisesti vain 50 asiaa.

Tätähän täytyy kokeilla. Haastan itseni ja sinut poistamaan elämästä turhat tavarat ja laskemaan minkälaiseen lukemaan pääset. Listasin tänään oman omaisuuteni pääosin, varmasti tarkennettavaa vielä riittää, mutta tästä on hyvä aloittaa. Pääsin nopeasti noin 150 esineeseen/asiaan. Listalta puuttuu tietenkin kaikki perheen yhteinen ja kaikkien käytössä oleva tavara esim. pesukone, auto, astiat ja siivousvälineet. Nämä ovat siis lähinnä henkilökohtaisia tavaroitani. 30-vuotislahjaksi hankkimani kahvinkeittimenkin lasken sellaiseksi, vaikka nykyään vaimonikin juo kahvia. Lasken mukaan myös työsuhdetietokoneen ja kännykän, koska käytän niitä jatkuvasti. Listalta puuttuvat kirjat ja levyt, mutta niistä pyrin pääsemään myös lähes kokonaan eroon. Tavoitteena on vuodenvaihteeseen mennessä karsia lista sataan. Tämä on aikamoista sosiaalipornoa, joten en suosittele listan tarkempaa lukemista heikkohermoisille.

Päivitän listaa jatkuvasti. Uudet lisäykset ovat [hakasuluissa], hävitetyt tavarat ovat omassa listassaan alempana.

  1. Työsuhdeläppäri – MacBook Pro
  2. Työsuhdepuhelin – iPhone 4
  3. Työsuhde tulppakuulokkeet/handsfree – Apple In-Ear Headphones
  4. [uusi] Joululahja! – iPad [lisätty 19.12.2010]
  5. iPad-pussukka – 316, sininen/valkoinen
  6. Hiiri – Apple Mighty Mouse
  7. Hiirimatto
  8. Tulostin – Canon PIXMA MP510
  9. Ulkoinen kovalevy – LaCie Rikiki 500GB [lisätty 20.10.2010]
  10. Tulppakuulokkeet – Sennheiser CX-300
  11. Wi-fi – Apple Airport Express
  12. Kaapelimodeemi – Cisco EPC3000
  13. Patterilaturi – Varta Trio Charger
  14. Sykemittari – Polar FT 60
  15. Gps-paikannin – Polar G1
  16. Tiedonsiirtolaite – Polar FlowLink
  17. Läppärireppu – Axio Tekno, Candy red
  18. Läppäritasku – Tucano Second Skin Microfiber Script, yellow
  19. iPhone käsivarsitasku – Griffin Streamline Armband
  20. Luottokorttikotelo – J&J, raidallinen
  21. Silmälasit – Diesel DV0080, turkoosi
  22. Aurinkolasit – Diesel DV0079, ruskea/turkoosi
  23. Vihkisormus, kultaa
  24. Kahvinkeitin – MoccaMaster Clubline, musta
  25. Kaiuttimet – Genelec 6020A, valkoiset
  26. Polkupyörä – Helkama CS2800, harmaa
  27. Matkamittari – Sigma BC 906
  28. Rullaluistimet – Salomon
  29. Luistimet
  30. Käsipainot – 10 kg
  31. Työpöytä – Ikea Expedit, mustanruskea
  32. Laatikosto – Masku, valkoinen
  33. Työtuoli – Jysk, musta
  34. Pöytälamppu – Ikea Lampan, valkoinen
  35. Basso – Squier Vintage Modified Precision Bass® TB
  36. Bassopussi – RockBag
  37. Basson johto – Monster Cable Bass 6A
  38. Basson hihna – Planet Waves 50PLC01 Rockstar Strap
  39. Viritysmittari – Ibanez Chromatic Tuner CU30
  40. Korvatulpat – Danavox [lisätty 20.10.2010]
  41. Juoksukengät – Asics Gel Kayano XVI, valkoinen/musta/kulta
  42. Talvitennarit – Puma First Round L gtx, valkoiset/korkeat
  43. Tennarit – Nike Fin’Star Mid Leather, mustat/korkeat
  44. Tennarit – New Balance U455BRL, ruskeat
  45. Sisäkengät – TOMS Classic, luonnonvaaleat
  46. Kumisaappat – Treo, mustat/matalat
  47. Sisäpelikengät – Nike Air
  48. Släbärit – Reebok
  49. Takki – J&J, farkku
  50. Takki – Blend, vihreä
  51. Takki – H&M, musta/valkoinen
  52. Sadetakki – Rukka, keltainen
  53. Kevyttoppatakki – Subscribe, ruskea/keltainen
  54. Toppatakki – Protest Dogwood, valkoinen/harmaa
  55. Pitkä takki – J&J, musta
  56. Toppahousut, mustat
  57. Juoksutakki – Nike, keltainen
  58. Jouksutrikoot – Adidas, mustat, pitkät
  59. Juoksutrikoot – Ice Peak, mustat, puolipitkät
  60. Juoksuhousut – Asics, mustat
  61. Juoksupaita – Asics, punainen
  62. Juoksu T-paita – Ice Peak, musta
  63. Juoksu T-paita – Adidas, punainen
  64. Lämpökerrasto – McKinley, sininen
  65. Lämpökerrasto – Rukka, musta
  66. Välifleece – vihreä, musta
  67. Pelishortsit – Nike, mustat
  68. Juoksupipo – McKinley, musta/fleece
  69. Juoksulippis – Ice Peak, musta
  70. Juoksuhanskat – Adidas, harmaat
  71. Juoksusukkia, 8 paria
  72. Hanskat – Polartec, musta/fleece
  73. Kintaat – Everest, mustat
  74. Pipo, musta, villa
  75. Kaulahuivi- J&J, musta/turkoosi [lisätty 25.10.2010]
  76. Salihanskat – Better Bodies, mustat
  77. Farkut – J&J, tummansiniset
  78. Farkut – J&J, mustat
  79. Housut – J&J, harmaat
  80. Pellavahousut – J&J, vaaleat
  81. Shortsit – J&J, ruskea/harmaa
  82. Puku – Dressman, musta/liituraita
  83. Solmio, valkoinen
  84. Solmio, musta
  85. Huppari – H&M, musta
  86. Huppari – H&M, turkoosi
  87. Villapaita – Adidas, ruskea [lisätty 20.10.2010]
  88. Neule – H&M, harmaa
  89. Neule – H&M, ruskea
  90. Neule – H&M, turkoosi
  91. Liivi – Park, musta/harmaa
  92. Kauluspaita – J&J, vaaleanpunainen/valkoinen/raita
  93. Kauluspaita – Jousipaita, musta
  94. Kauluspaita – Dressman, turkoosi
  95. Kauluspaita – J&J, valkoinen
  96. Kauluspaita – J&J, sininen/punainen/ruutu
  97. Kaulus T-paita – H&M, ruskea
  98. Kaulus T-paita – J&J, violetti/raita
  99. Kaulus T-paita – H&M, musta
  100. T-paita – Threadless, harmaa
  101. T-paita – Threadless, musta
  102. T-paita – Headline shirts, tumman sininen
  103. T-paita – Übertorso, musta [lisätty 23.11.2010]
  104. T-paita – “Maailman paras isä”, musta [lisätty 14.11.2010]
  105. T-paita – J&J, valkoinen
  106. T-paita – H&M, valkoinen/raita
  107. T-paita – KVJ, musta
  108. Vyö – J&J, musta
  109. Vyö – J&J, valkoinen
  110. Alushousuja, n kappaletta
  111. Sukkia, n paria
  112. Uimahousut, harmaa/keltainen
  113. Hammasharja
  114. Hammastahna
  115. Deo Stick – C&K Free
  116. EdT – Tommy
  117. Shampoo/pesuaine 2in1
  118. Kasvopesu – L’oréal men expert Vita Lift Foaming
  119. Kasvorasva – L’oréal men expert Hydra Energetic Anti-stress
  120. Hiusvaha – Wella High Hair Texture Touch
  121. Trimmeri – Braun EP 100
  122. Partahöylä – Gillette Fusion Power
  123. Partageeli – Gillette Fusion Hydra Gel
  124. Pesupussi – L’oréal men expert, harmaa/oranssi
  125. Hammasharjakotelo [lisätty 24.10.2010]

Sen lisäksi, että listaa tehdessä vein roskiin/kierrätykseen säkillisen vanhoja vaatteita ja kenkiä, on alunperin noin 170 asian listalta karsittu 19.10.2010 jälkeen myös seuraavat:

  1. Läppärilaukku – Golla Shake, lime
  2. [annettu] Metronomi [lisätty 21.10.2010]
  3. Pipo- BC, ruskea, villa
  4. Lippis – Shine, vihreä
  5. Aurinkolasit – Diesel Sister Yes N, harmaa
  6. Tuulitakki, vihreä
  7. Tuulihousut, mustat
  8. Tennarit – J&J, mustat
  9. Talvikengät – Kuomat, mustat
  10. Pooloneule – H&M, musta (rikki)
  11. Poolopaita – Catmandoo, musta
  12. Vyö, musta/nahka
  13. Vyö, punainen/kangas
  14. Puku – Dressman, harmaa
  15. Solmio, sininen
  16. Solmio, punainen
  17. Solmio, hopeinen
  18. Farkut – H&M, vaaleat (rikki)
  19. Farkut – H&M, tummat (rikki)
  20. Housut – , ruskea/raita
  21. Housut – H&M, ruskea/sametti (rikki)
  22. Housut – , harmaat (liian pitkät)
  23. Housut -H&M, harmaat/raita
  24. Shortsit – H&M, farkku (rikki)
  25. Neule – H&M, vaaleansininen/punainen
  26. Neule – H&M, kirjava/raita
  27. Huppari – 316, valkoinen
  28. Huppari – J&J, harmaa
  29. Huppari – Dressman, sininen
  30. Huppari – J&J, harmaa
  31. Huppari – H&M, punainen/harmaa
  32. Paita – Park, harmaa/violetti/raita [lisätty 20.10.2010]
  33. Kauluspaita – Dressman, ruskea/punainen/raita
  34. Kaulus T-paita – musta/valkoinen
  35. Kaulus T-paita – J&J, sininen/valkoinen/ruutu
  36. T-paita – J&J, valkoinen
  37. T-paita – J&J, musta
  38. T-paita – KVJ, musta
  39. T-paita – KVJ, musta
  40. T-paita – KVJ, musta
  41. T-paita – J&J, turkoosi
  42. T-paita – J&J, valkoinen
  43. T-paita – J&J, valkoinen
  44. T-paita – J&J, harmaa
  45. T-paita – J&J, harmaa
  46. Pitkät kalsarit, Black Horse, mustat
  47. Lapaset – Varamummo, ruskeat
  48. Villasukat – Varamummo, ruskeat/harmaat/raita
  49. Deo Stick – Hugo XY (loppu)
  50. Deo Stick – Tommy (loppu)
  51. Pesuaine – Adidas (loppu)
  52. Shampoo – XZ (loppu)
  53. Hiusvaha – Redken Men Outplay Texture Putty (loppu)
  54. Kasvorasva – L’oréal men expert Pure & Matt Anti-shine (loppu)
  55. Partavaahto – L’oréal men expert Anti-irritation (loppu)
  56. Partakone – Philips Philishave (rikki)
  57. Jousipuristimet

Movember

MustachePäätimme muutamien seurakuntamme nuorten miesten kanssa osallistua alkaneen marraskuun Movember-kampanjaan. Annamme siis todellisen miehisyytemme näkyä eli viiksien kasvaa vapaasti koko kuukauden ajan.

Minullehan ei tunnetusti juuri partakarvat kasva, joten amisviiksiosastolle tässä joudutaan, mutta pitäähän sitäkin edes kerran elämässä kokeilla. Perheen naisväki ei ole innostunut ideasta, mutta täytyy lähteä jälleen perinteisestä “mies ja ääni” -asetelmasta liikkeelle, jotta pärjää tämän suloisen akkalauman keskellä.

Movember on perinteisesti Novemberiksi kutsutun kuukauden aikana järjestettävä viiksienkasvatuskampanja, jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen sekä laajennetaan tietoisuutta miesten terveydestä – eritoten eturauhasen syövästä.

Movember alkoi Australiassa – muutaman sukulaistensa syövästä huolestuneen nuorukaisen toimesta. Kuudessa vuodessa siitä on kasvanut seitsemään maahan laajentunut ilmiö, joka viime vuonna hankki kansainvälisille syöpäsäätiöille lähes 30 miljoonaa dollaria. Laajentuminen jatkuu entistä voimakkaampana, kun tänä vuonna kampanjaan liittyy ensimmäistä kertaa suomalaiset MoVeljet ja MoSiskot.

Seurakunnassa olemme keskittyneet ensisijaisesti pitämään esillä miesten hengellistä hyvinvointia. Rohkeimmat ovat sitoutuneet mm. paastoamaan facebookin käytöstä ja antamaan enemmän aikaa esim. Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Itsekin päätin sitoutua edellä mainittuihin.

Haastan näin jälkijunassa mukaan myös Ramin ja Villen!!

Lopunajan merkkejä? Papit laulavat baareissa ja Apple peruutti joulun!

Onko tässä mielestäsi oivallisesti oivallettu tapa lähestyä ihmistä vai onko kysymys jostain ihan muusta?

Papit kiertävät laulattamassa asiakkaita Tampereen baareissa perjantaina. Kansan pariin jalkautuva kuoro koostuu tuomiokirkkoseurakunnan papeista.

-Laulamme yhdessä Kauneimpia joululauluja ja toivotamme ihmisille hyvää joulua, kertoo nimeltäänkin hyvin tempaukseen soveltuva pastori Merja Halivaara.

Ainutlaatuinen laulukierros vierailee perjantai-iltana neljässä Tampereen baarissa.

Mitenkäs se Jeesus toimikaan?

Lopunajoista joka tapauksessa kertonee lehdistötiedote, jonka mukaan Apple on peruuttanut joulun. Todellisuudessa ovat päättäneet lopettaa jokatammikuiset tuotejulkistuspainotteiset keynote-esitykset Macworld Expossa.

lähde: Ilta-Sanomat ja snadiomena