Kategoria-arkisto: oppiminen

Mar 28 2011

28 päivää myöhemmin


Bloggauskuu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta vielä on viimeisen rutistuksen aika.

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

  1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
  2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
  3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
  4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
  5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
  6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

Mar 26 2011

Painonhallintaa – osa n

Vuotuinen elopainosyklini on jälleen siinä vaiheessa, että on aika alkaa muuttaa ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan. Kulminaatiopiste oli kuluvan viikon tiistaina, kun vaaka näytti henkilökohtaista koko elämän ennätyspainoa, 84 kiloa. Painoksihan tuo ei sinänsä ole paha, mutta kun suurin osa siitä on vyötäröllä ja vielä lyhyessä ajassa kerättynä. Kesäkuussa ennen uuden työn aloitusta painoin nimittäin kahdeksan kiloa vähemmän. Syynä lihomiselle ei ole työ, vaan lounaan syöminen ravintolassa jokaisena arkipäivänä. Aika pahasti on lähtenyt ruokailutottumukset lapasesta ja tilaisuus on tehnyt hiilarivarkaan.

Painoni on sahannut viimeiset kymmenen vuotta tasaisesti seitsemän- ja kahdeksankymmenen välissä ja nyt on taas aika lähteä jahtaaman tuota pienempää. Viisi vuotta sitten aloitin ensimmäistä kertaa kymmenen kilon painonpudotusprojetkin ja onnistuinkin siinä vastoin kaikkia odotuksia alle puolessa vuodessa. Palkintona oli silloin elämäni ensimmäinen Applen tietokone, joten se ilmeisesti oli tehokas motivaattori. Nyt on kuitenkin tähtäimessä pysyvä ruoka- ja liikuntaremontti eikä missään nimessä mikään laihdutuskuuri. Olen välillä tiputtanut painoa karppaamalla, välillä juoksemalla, mutta alkaa tuo keski-ikä ja -luokka lähestyä sen verran kovaa kyytiä, että nyt olisi löydettävä paras pysyvä tapa syödä ja elää. Painoni kehitystä kirjaan kätevään skinnyo-palveluun, josta sitä voi seurata, jos jota kuta jostain kumman syystä kiinnostaa.

Vähennän toki huonoja hiilihydraatteja ruokavaliostani reilusti, ennen kaikkea vehnää ja sokeria. En aio ryhtyä absolutistiksi, mutta pääosin jätän edellä mainitut normaaliruokavaliostani pois. Suurin haaste on tuo lounasruokailu, mutta uskon, että siihen löytyy ratkaisu. Kerro vinkkejä kommentteihin, jos tiedät hyviä salaattiannoksia tarjoavia ravintoloita Seinäjoella. Kaamosväsymyksen paikkaamisen vedetyt sokerihuurretut iltamässyt täytyy myös korvata hedelmillä ja marjoilla, jotka oikeasti auttavat eivätkä lisää pimeyden aiheuttamaa synkkyyttä.

Liikuntaa olen harrastanut viime vuodet tasaisen epätasaisesti, mutta nyt on tavoitteena löytää siihenkin pysyvä rytmi. Lenkkeilyä, kuntosalia ja ehkäpä joku äijäsähly kerran viikossa, Seinäjoki anyone? Tarkoitus on käydä 2-3 kertaa viikossa lenkillä, 2-3 kertaa kuntosalilla ja kerran viikossa höntsäpallon perässä. Kuten kerroin, en ole koskaan ollut mikään himoliikkuja, mutta uskon, että löydän hyvän tasapainon ja säännöllisen rytmin paremmin nyt, kun muukin elämä on säännöllisempää. Siis kunhan tästä muuttohässäkästä ensin selvitään.

Nyt on hyvä aika jälleen kokeilla 30 päivää ilmaiseksi ensi vuoden uudenvuodenlupauksia, ennenkö ne täytyy lunastaa. Haastan sinutkin mukaan joulukuun ajaksi terveellisempään elämään, niin ei ole sitten tammikuussa niin kova morkkis. Tottakai jouluna syödään vähän suklaata ja muutakin makeaa, mutta kohtuudella. Minkä pienen terveellisen muutoksen sinä voisit tehdä tänään eikä vasta ensi maanantaina/kuussa/vuonna?

Mar 22 2011

Bloggauskuu – kolme viikkoa täynnä

Kolme viikkoa bloggauskuuta takana ja reilu viikko vielä edessä. Kokemus on ollut hurjan opettavainen! Kynnys tekstin tuottamiselle on selkeästi madaltunut, vaikka inspiraatio on välillä edelleen yhtä lailla hukassa kuin ennenkin. On ollut hienoa huomata, että oli innostusta tai ei, pystyn kuitenkin kirjoittamaan ja pääsen “tyhjän paperin kauhusta” eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Aika usein olen aloittanut kirjoittamaan jotakin ja todennut, että tänään ei ole tämän aika. Olen tallentanut luonnoksen ja aloittanut alusta toisella aiheella. Joihinkin keskeneräisistä luonnoksista olen palannut toisella kertaa ja saanut niistä valmiin postauksen aikaan. Aika monta pientä alkua on edelleen varastossa ja osaan niistä palaan vielä bloggauskuun aikana, loput jääkööt myöhemmäksi.

Päivittäinen (yhtä sääntöä vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta) bloggaus on myös osoittanut oikeaksi lähes vuoden takaisen ajatuksen: kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto. Suorastaan harmittaa, että sen käyntiin saamiseen meni melkein vuosi, mutta parempi marraskuussa kuin ei milloinkaan. Toivottavasti tämä into ei pääse hiipumaan joulun lähestyessä.

Samaan aikaan, kun bloggauskuu loppuu, alkaa työni Seinäjoella. Ajelen siis muutaman viikon ajan edestakaisin arkipäiviksi Pohjanmaalle ja viikonlopuksi kotiin. En ehkä pysty jatkamaan samassa mittakaavassa päivittäistä kirjoittamista, mutta edelleen aion joulukuussakin pitää sopivaa tahtia yllä. Vähintään kaksi tekstiä joka viikko. Työsuhdetietokoneeni ei toimi muuta kuin firman verkossa, enkä jaksa varmasti heti työpäivän päätteeksi olla kirjoittamassa blogiin, ainakaan joka päivä. iMac jäänee vielä muun perheen käyttöön Lahteen, joten viikonloppuisin voin tietenkin kirjoittaa tällä. Toivottavasti kynnys uuden postauksen aloittamiseen ei ehdi kasvaa liian korkeaksi, vaikka pitäisinkin muutaman välipäivän.

Tähän väliin vähän tilastoja marraskuun kolmelta ensimmäiseltä viikolta:

  • Päivittäisiä lukijoita keskimäärin 60 (edellisten vuosien keskiarvo on vähän reilu 30 ja tänä vuonna tähän asti vain 15 päivää kohti)
  • Toinen viikko on ollut toistaiseksi paras: yli 500 lukijaa.
  • Tämä kuu on ollut 1329:llä lukijalla toistaseksi 8. paras kuukausi koko sähköpaimenen historiassa.
  • Bloggauskuun aikana on kirjoitettu 44 kommenttia (mukaan lukien omani).
  • Kommentoiduin juttu on ollut Digitaaliseurakunnan mediajeesus.

Säännöllisellä ja jopa päivittäisellä kirjoittamisella on siis selkeästi merkitystä blogin kävijämäärien kannalta. Tämä on tietysti itsestäänselvää ja olen sen aina tiennyt, mutta on kiva kokea se käytännössä myös oman blogin kanssa. Sisällön laatu tietysti ratkaisee varmasti vielä enemmän, mutta koska sillä en vielä pääse pätemään, täytyy panostaa määrään.

Kiitos kaikille lukijoille ja bloggauskuussa mukanaeläneillä, tehdään viimeisestä reilusta viikosta vielä edellisiäkin parempi. Erityiskiitos kommenteistanne! Niitä kaivataan edelleen lisää, koska kuten kanssakisaajani Villekin mainitsi, ne kertovat kuitenkin kaikkein parhaiten siitä, että blogia luetaan ja että se saa välillä jopa keskustelua aikaan.

Mar 19 2011

Penkkiurheilun suomenmestaruus

Päätin yllättää tänään itseni kansainvälisen miestenpäivän kunniaksi ja suuntasin aikuiselämäni ensimmäistä kertaa penkkiurheilemaan. Joskus junnuna olen viimeksi seurannut mitään lajia paikan päällä katsomosta enkä nyt televisiostakaan ole vuosiin katsonut juuri muuta urheilua kuin jääkiekon mm-kisat. Olen itseasiassa, jos en Suomen, niin ainakin Euroopan huonoin penkkiurheilija.

Ystäväni arkkipiiska Lehtola oli tänään led-screenin käyttömestarina Seinäjoen Peliveljien pelissä ja niinpä löysin itseni salibandykentän laidalta vip-katsomon eturivistä. Ja mikäs siinä oli katsoessa, kun kotijoukkue vei vierasta kuin pässiä säkissä ja sikaa narussa. Alusta asti oli peli erittäin tiukasti SPV:n näpeissä ja loppulukemat oli komeat 10-2. Ihan siinä heikkolahjaisempikin penkkiurheilija alkoi innostua. Tässähän voi kotikaupunkiin palaamisen ohessa alkaa jopa harkita uuden harrastuksen aloittamista.

Oli yllättävän hauskaa tuntea nahoissaan peliä edeltävä jännitys ja kotiyleisön riemu verkon soidessa jo toisella peliminuutilla. Peliveljien ylivoimaisuus alkoi tietysti laimentaa jännitystä pelin edetessä, mutta kyllä jokainen maali sai voittamisen kulttuurin kuplimaan rinnassa. Tästähän voisi vaikka oppia tykkäämään.

En tiedä miksi en ole aikaisemmin juurikaan urheilun seuraamisesta innostunut. Varmaan on kysymys samoista traumoista, joiden vuoksi en itsekään ole juuri urheilua harrastanut. Täytyy ottaa ensi vuoden projektiksi molempien tasapainoinen lisääminen. Kotikatsomoon on hommaan sopiva ruutukin jo hankittu. Jospa sitä voisi vielä vanhakin innostua – rakkaudest lajiin.

Mar 13 2011

Ihminen on isäkäs

Oikein hyvää mennyttä isänpäivää vielä kaikille isille ja isänmielisille! Omat isänpäiväterveiseni, ja lasten onnittelulaulu papalle, menivät tänä vuonna poikkeuksellisesti näköpuhelimen välityksellä Thaimaahan. Erittäin vähän Skype-puheluita harrastaneena yllätyin erittäin positiivisesti yhteyden toimivuudesta. Lapset vilkuttelivat innostuneina vähintään yhtä paljon omalle kuvalleen kuin kaukomaille.

Meillä kokoontui tänään muutaman perheen raamattupiiri, jossa olemme olleet reilun vuoden mukana. Tällä kertaa jätimme Raamatun lukemisen vähän vähemmälle ja kerroimme kaikki jotakin siitä millainen isä meillä itse kullakin on ollut. Jokaisella oli ainakin jotakin hyvää sanottavaa omasta isästään, mutta uskaltauduimme kertomaan heistä myös niitä vähemmän hohdokkaita puolia. Oman aikuiseksi kasvamisen myötä meiltä kaikilta tuntui löytyvän myös ymmärrystä ja armollisuuttakin menneitä sukupolvia ja heidän haasteitaan kohtaan. Lähes jokaisen isä oli myös kasvanut ja muuttunut iän myötä, pääsääntöisesti myönteiseen suuntaan. Oli kiinnostavaa huomata myös se, miten paljon paremmat eväät omalla sukupolvellamme vaikuttaa olevan haastavien ihmissuhteiden ja lapsuuden kokemusten käsittelyyn, kuin vielä edellisellä. Toivottavasti opimme virheistä, emmekä kaada kaikkea saamaamme sellaisenaan lastemme niskaan tai toisaalta heittäydy aina heiluriefektillä toiseen ääripäähän.

Paavali kirjoittaa eräässä Raamatun kirjeessään kauniisti Jumalasta, taivaallisesta isästä: “josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä.” Ymmärrän tuon ajatuksen siten, ettei Jumalan kutsuminen isäksi ole vain ihmisen psykologinen taipumus tehdä läheisemmäksi jokin suuri ja etäinen jumaluus, vaan päinvastoin, kaikki isyys mitä maa päällään kantaa on inhimillisessä raadollisuudessaankin heijastusta juuri kaikkivaltiaan Jumalan täydellisestä isyydestä. Siksi jokaisen ihmisen isäsuhde väistämättä vaikuttaa myös hänen käsitykseensä Jumalasta. Tämänkin vuoksi on tärkeää ymmärtää, että vaikka maalliset isämme olisivat epäonnistuneet monin tavoin, Taivaan Isän rakkaus ja huolenpito on kaikessa käsittämättömyydessäänkin täydellistä.