Category Archives for kirjoittaminen

Job’s done!

Uskomatonta, mutta totta! Bloggauskuu onnistui yhtä päivää ja eilistä lievää uuvahtamista lukuun ottamatta hienosti! Olen äärimmäisen innoissani. Sain itseäni niskasta kiinni lähes joka päivä, ja savolaisen projektin kesytettyä. Jokainen teksti oli todellakin vain aloittamista vaille valmis. Kuten kerroin, hidastan päivitystahtia nyt hieman, mutta toivottavasti en paljon. Koska kirjoittamisesta on nyt tullut jokapäiväinen tapa, pyrin tekemään sitä edelleen joka päivä. Osan julkaisen, kaikkea en.

Kirjoittelun lomassa tuli blogin ulkoasu laitettua mieleeseeni kuntoon. Sopivasti eye candyä, mutta kuitenkin minimalistinen linja. Siihenkin sopii ottaa kantaa ja antaa ehdotuksia varsinkin käytettävyyden näkökulmasta. Löytyykö blogista se mitä etsit, helposti? Onko kirjoitusten aiheet muuten millään lailla kiinnostavia? Päivittäisten kävijöiden määrät ovat hieman vaihdelleet, mutta melko tasaista on ollut, joten siitä ei voi paljon päätellä eri tyyppisten aiheiden kiinnostavuutta.

Tilastoista vielä sen verran, että kuukauden kokonaiskävijämäärä on tällä hetkellä 1.824, mikä on edellisen vuodenvaihteen sunnuntaidebattien jälkeen ennätys. Pitkään aikaanhan blogi ei ollutkaan päivittynyt säännöllisesti, joten eipä tätä juuri kukaan käynyt lukemassakaan. Tavoitteena vuoden vaihteeseen mennessä on edelleen sata kävijää päivässä eli noin kolme tuhatta yhteensä. Se on aika kova tavoite ja vaatii kyllä aihevalinnoilta osumia, mutta yritetään ainakin.

Kiitos jokaiselle kävijälle ja lukijalle mukana olemisesta bloggauskuussa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti sähköpaimen löytää ensi vuoden aikana oman äänen ja aktiivisen lukijakunnan, joka uskaltaa myös kommentoida ja ottaa kantaa kirjoituksiin. Suurkiitos myös Verbaalisen Velodromin Villelle, joka tarttui haasteeseen ja lähti mukaan! Villellä bloggauskuu on ainakin kävijätilastojen valossa ollut vielä selkeästi suurempi menestys kuin itselläni. Onneksi olkoon!

Jos et vielä koe oloasi kiitellyksi, voit katsoa virallisen kiitosvideon.

28 päivää myöhemmin


Bloggauskuu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta vielä on viimeisen rutistuksen aika.

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

  1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
  2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
  3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
  4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
  5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
  6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

Olkaa minun seuraajiani


Lisäsin viereiseen sivupalkkiin nappuloita, joista voit seurata sähköpaimen-blogia ja minua eri sosiaalisissa medioissa. Olen mukana monessa muussakin, mutta tässä nyt on tällä hetkellä olennaisimmat:

rss — Voit tilata blogin rss-syötteen suoraan suosikkilukijaasi.

facebook — Voit tykätä sähköpaimenen facebook-sivusta, jolloin näet uudet blogikirjoitukset aina facebookin etusivulla. Voit tietenkin olla myös facebook-kaverini.

twitter — Voit seurata minua myös twitterissä,

google+ — google plussassa, jossa olen mukana lähinnä tarkkailijana, tai

linked.in — linkedinissä, jossa verkostoidun työelämän näkökulmasta.

flickr. Joitakin ohimennen nappaamiani valokuvia näet flickrissä.

last.fm. Ja jos olet kiinnostunut kuuntelemastani musiikista, voit tutustua last.fm -sivuuni.

 

Miksi moinen sosiaaliporno? Hyvä kysymys. En kuvittele olevani niin kiinnostava persoona, että kaikki kansa haluaisi tietää, mitä joululauluja olen tänään kuunnellut enkä kaipaa kipeästi julkisuutta tai mittaa egoani facebook-kavereiden määrällä. Minua on kuitenkin alusta asti kiehtonut internetissä juuri sen mahdollistama verkostoituminen ja avoimuus. En missään nimessä tarkoita, että verkossa pitäisi jakaa koko elämä ja jokainen vessassakäynti, mutta kyllähän sosiaalinen media on mahtava mahdollisuus suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen. Se on myös oiva kanava mielipiteen ilmaisulle ja keskusteluun osallistumiselle.

On tietenkin päivänselvää, ettei facebook-kaveruus tai verkon kautta seurailu ole koskaan sama asia kuin luonnollinen ihmisten välinen kanssakäyminen, mutta eihän se yritäkään sitä olla! Olen väsynyt kuulemaan verkostoista poisjättäytyneiden perusteluita siitä, miten oikeat ystävät ovat niitä, joita näkee oikeasti usein tai joihin pitää yhteyttä esim. puhelimella. Millä perusteella joulukortti tai kännykkä on oikeampi media yhteydenpitoon kuin jokin muu?

En ole tällä hetkellä johtavassa asemassa, mutta aikaisemmin nuorisopastorina ollessani huomasin, miten kätevää eri verkostopalveluiden kautta oli pitää yhteyttä omiin seuraajiin. Kaikki eivät tietenkään niitä käyttäneet, mutta suurin osa kuitenkin. Myös monien vanhojen tuttujen kanssa on päästy uudelleen pitämään yhteyttä, vaikka väliin on jäänyt monta vuotta ilman juuri minkäänlaista kontaktia. Pidän esimerkiksi facebookkia loistavana mahdollisuutena myös avoimesti osoittaa, että kristitty – ja jopa pastori(!) – on ihan tavallinen ihminen, jolla on hyviä ja huonompiakin päiviä. Mielestäni sosiaalinen media parhaimmillaan toimii avoimuutta ja tilivelvollisuutta lisäävänä ja ennalta ehkäisee sädekehänkiillotusta ja pylväspyhimyksellisyyttä.

Voiko elämä verkostoissa olla sitten liiankin avointa? Varmasti voi. Pelottavia esimerkkejä on paljon. On aina hyvä miettiä mitä kaikkea julkisesti voi – ja kannattaa – kertoa ja on tärkeää ymmärtää, että kaikessa jakamisessa on tavallaan kysymys julkaisutoiminnasta. Toisaalta nykyään myös lukijat osaavat pääosin erottaa erilaiset statuspäivitykset vakavammista julkaisuista, joten liian massiivistakaan sensuuria ei kannata ryhtyä harjoittamaan, jos oikeasti haluaa lisätä avoimuutta. On myös hyvä muistaa, että sananvapaudenkaan varjolla ei ketään tule tahallisesti loukata.

Jossain pohdittiin, että entä jos on tulevaisuudessa pyrkimässä vaikkapa presidentiksi, kannattaako silloin päästää nettiin ajatuksiaan ja mielipiteitään, joita voi myöhemmin joutua katumaan? Itse en usko, että kahden vuosikymmenen päästä kukaan enää haluaa koko kansan johtajaksi ihmistä, jonka taustat eivät ole avoimesti esillä sosiaalisessa mediassa.

Mistä tietää, että joku on johtaja? Siitä, että joku seuraa häntä. Ketä sinä seuraat? Kuka seuraa sinua?

Bloggauskuu – kolme viikkoa täynnä

Kolme viikkoa bloggauskuuta takana ja reilu viikko vielä edessä. Kokemus on ollut hurjan opettavainen! Kynnys tekstin tuottamiselle on selkeästi madaltunut, vaikka inspiraatio on välillä edelleen yhtä lailla hukassa kuin ennenkin. On ollut hienoa huomata, että oli innostusta tai ei, pystyn kuitenkin kirjoittamaan ja pääsen “tyhjän paperin kauhusta” eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Aika usein olen aloittanut kirjoittamaan jotakin ja todennut, että tänään ei ole tämän aika. Olen tallentanut luonnoksen ja aloittanut alusta toisella aiheella. Joihinkin keskeneräisistä luonnoksista olen palannut toisella kertaa ja saanut niistä valmiin postauksen aikaan. Aika monta pientä alkua on edelleen varastossa ja osaan niistä palaan vielä bloggauskuun aikana, loput jääkööt myöhemmäksi.

Päivittäinen (yhtä sääntöä vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta) bloggaus on myös osoittanut oikeaksi lähes vuoden takaisen ajatuksen: kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto. Suorastaan harmittaa, että sen käyntiin saamiseen meni melkein vuosi, mutta parempi marraskuussa kuin ei milloinkaan. Toivottavasti tämä into ei pääse hiipumaan joulun lähestyessä.

Samaan aikaan, kun bloggauskuu loppuu, alkaa työni Seinäjoella. Ajelen siis muutaman viikon ajan edestakaisin arkipäiviksi Pohjanmaalle ja viikonlopuksi kotiin. En ehkä pysty jatkamaan samassa mittakaavassa päivittäistä kirjoittamista, mutta edelleen aion joulukuussakin pitää sopivaa tahtia yllä. Vähintään kaksi tekstiä joka viikko. Työsuhdetietokoneeni ei toimi muuta kuin firman verkossa, enkä jaksa varmasti heti työpäivän päätteeksi olla kirjoittamassa blogiin, ainakaan joka päivä. iMac jäänee vielä muun perheen käyttöön Lahteen, joten viikonloppuisin voin tietenkin kirjoittaa tällä. Toivottavasti kynnys uuden postauksen aloittamiseen ei ehdi kasvaa liian korkeaksi, vaikka pitäisinkin muutaman välipäivän.

Tähän väliin vähän tilastoja marraskuun kolmelta ensimmäiseltä viikolta:

  • Päivittäisiä lukijoita keskimäärin 60 (edellisten vuosien keskiarvo on vähän reilu 30 ja tänä vuonna tähän asti vain 15 päivää kohti)
  • Toinen viikko on ollut toistaiseksi paras: yli 500 lukijaa.
  • Tämä kuu on ollut 1329:llä lukijalla toistaseksi 8. paras kuukausi koko sähköpaimenen historiassa.
  • Bloggauskuun aikana on kirjoitettu 44 kommenttia (mukaan lukien omani).
  • Kommentoiduin juttu on ollut Digitaaliseurakunnan mediajeesus.

Säännöllisellä ja jopa päivittäisellä kirjoittamisella on siis selkeästi merkitystä blogin kävijämäärien kannalta. Tämä on tietysti itsestäänselvää ja olen sen aina tiennyt, mutta on kiva kokea se käytännössä myös oman blogin kanssa. Sisällön laatu tietysti ratkaisee varmasti vielä enemmän, mutta koska sillä en vielä pääse pätemään, täytyy panostaa määrään.

Kiitos kaikille lukijoille ja bloggauskuussa mukanaeläneillä, tehdään viimeisestä reilusta viikosta vielä edellisiäkin parempi. Erityiskiitos kommenteistanne! Niitä kaivataan edelleen lisää, koska kuten kanssakisaajani Villekin mainitsi, ne kertovat kuitenkin kaikkein parhaiten siitä, että blogia luetaan ja että se saa välillä jopa keskustelua aikaan.

Bloggauskuun väliaikafiiliksiä

Vasta vajaa viikko jokapäiväistä bloggausta takana ja olen innostuneempi blogin kirjoittamisesta kuin koskaan! Nää on pieniä askelia yhteiskunnalle, mutta isoja selkävoittoja minulle. Olen ehkä viimeinkin keksinyt melko itsestäänselvän keinon writer’s blockia vastaan: kirjoittaminen. Jostain syystä minulla on ollut aina vaikeuksia päästä alkuun asioissa ja kaikkein korkeimmalla on rima ollut juuri kirjoittamisen kanssa. Vaikka olen aina saanut aikaan mielestäni ihan kohtalaista tekstiä, on aloittamiskynnys ollut joka kerta todella korkea. Puhuminen on ollut minulle aina jostain syystä luontevampaa kuin kirjallisen tekstin tuottaminen. Nyt, kun yksinkertaisesti päätin kirjoittaa joka päivä ja tein siitä vielä julkista, ei aloittaminen olekaan ollut niin ylivoimaista kuin aiemmin. Tätähän voisi oppia tekemään ja vielä tykkäämään siitä.

Vielä hauskempaa bloggaaminen on silloin, kun saa oikeasti aikaan keskustelua ja kommentteja. Siihen ei bloggauskuu ole oikein vielä pystynyt. Parhaiten onnistuin siinä aikanaan sunnuntaidebatin merkeissä. Ehkä aihevalinnat olivat silloin sellaisia, että niihin oli helppo osallistua. Olisi huippua, jos marraskuun aikana sähköpaimeneen syntyisi oikeaa keskustelukulttuuria. Olisin erittäin mielissäni, jos kommentoisit näitä uusia bloggauksia tai arkistosta löytyvää vanhempaa matskua. Lupaan vastata jokaiseen kommenttiin.

Tilastoista sen verran, että päivitystahdin kasvaminen on tietenkin kasvattanut myös kävijämääriä heti. Tähän asti päivittäisiä vierailijoita blogissa on esim. kuluvana vuonna ollut normipäivänä reilu kymmene ja aina uuden kirjoituksen myötä noin sata päivässä. Kuluneen marraskuun kuuden päivän aikana päivittäisiä kävijöitä on ollut noin viisikymmentä. Kuukauden tavoitteena olkoon tuo vähintään sata erillistä kävijää joka päivä. Sähköpaimenen facebook-sivu on saanut viisi uutta tykkääjää, joten pyritään nyt saamaan ainakin 200 rikki ennen joulua.

Aloittamisen taito

Oletko koskaan ryhtynyt savolaiseen projektiin? Se on kuulemma aloittamista vaille valmis. Varmasti suuri osa ihmiskuntaa kamppailee eniten tuon saman ongelman, aloittamisen vaikeuden kanssa. Tällekin blogikirjoitukselle meinasi käydä ohraisesti, koska en päässyt ajoissa alkuun. Piti koeajaa autoa ja surffailla facebookissa ja nukuttaa lapsia ja hakea iltapalaa Subwaystä ja katsoa vaimon kanssa elokuvaa jada jada jada… Monenlaista tärkeää ja pseudotärkeää tekemistä ilmaantuu usein juuri silloin, kun pitäisi saada jokin muu homma alulle.

Monille meistä on helppoa suunnitella erilaisia projekteja ja jopa tehdä nopeita päätöksiä, mutta kun jotain pitäisi saada oikeasti alkuun, meinaa homma hyytyä. Olen tavannut elämässäni muutamia ihmisiä, jotka ihan oikeasti aloittavat ja tekevät kaiken heti kun se vain on mahdollista, mutta kovin montaa tällaista henkilöä minulla ei ole kunnia tuntea. Todella arvostan ja vähän kadehdinkin moista tehokkuutta.

Yksi tapa saada vauhtia metsäajoihin on pysähtyä miettimään miten kyseisen tehtävän aloittaminen suhteutuu suurempaan kokonaisuuteen, kuten kuluvan vuoden tavoitteeseen tai jopa koko elämän mittaisen päämäärän saavuttamiseen. Tästä loistavana esimerkkinä toimii David Allenin lentokorkeus-malli. Se auttaa muistamaan yksittäisten projektien merkityksen suuremman kokonaisuuden tavoittelussa ja toisaalta auttaa konkretisoimaan unelmat käytännön tekemiseen.

Erittäin hyväksi havaittu keino on myös tehdä aloittamisesta mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista. Jos pitkälle lenkille lähteminen tuntuu joskus ylivoimaiselta, asetapa sen sijaan tavoitteeksesi vain laittaa lenkkarit jalkaan ja mennä ulos. Naurettavan helppoa. Ja on varmaa, että kun olet ulkona lenkkikengät jalassa ja otat ensimmäiset juoksuaskeleet eteenpäin, haluat varmasti jatkaa vähän pidempään. Ja vielä vähän. Tai jos parin sadan sanan blogikirjoituksen tai muutaman tuhannen sanan esseen aloittaminen vaikuttaa mahdottomalta, päätä kirjoittaa vain kaksi lausetta. Voin luvata, että päästyäsi alkuun maltat tuskin lopettaa siihen. Pilko siis kaikenlaisten projektien aloittaminen vaikka noin 20 sekunnin mittaisiin paloihin. Kun olet selvinnyt ensimmäisestä ponnistuksesta, pyyhi hiki otsaltasi ja pidä ansaittu tauko. Jatka sen jälkeen toisella parikymmensekuntisella ja ennenkö huomaatkaan olet hyvässä flowssa ja homma etenee suunnitelmien mukaan.

Loppuun asti saattamisen taito on toinen olennainen tehokkuuden väline. On nimittäin kuulemma olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka saattavat loppuun sen minkä aloittavat ja niin edelleen…

Marraskuu – bloggauskuu

Olemme parina viime vuotena seurakunnan nuorten ja vähän vanhempienkin miesten kanssa viettäneet movemberiä ja antaneet yhdessä viiksien ja vähän parrankin kasvaa. Miesten terveysongelmien sijaan kampanjamme fokuksessa on ollut erityisesti miesten hengellinen hyvinvointi. Tänä vuonna ideaa on jalostettu eteenpäin ilmeisesti Jyväskylän seudulla. Hyvät naiset ja herrat: parraskuu!

Sain jo viime vuonna ajatuksen, että joskus vielä vietän viiksekkään marraskuun sijaan/lisäksi rapakon toisella puolella lanseerattua NaNoWriMo:a eli National Novel Writing Month:ia. Kyseessä on kansallinen romaaninkirjoituskuukausi, marraskuun ajan kestävä kirjoitusprojekti, jossa tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanan mittainen romaani kuukaudessa. Vuosien varrella NaNoWriMo on laajentunut netin kautta kansainväliseksi ja mukana on ollut monia osallistujia myös Suomesta.

Omassa mittakaavassani jäätävän suuri tavoite täytyy kuitenkin palastella selkeästi pienemmiksi osiksi ja tänä vuonna otan konkreettisen askeleen sitä kohti. Kirjoitan marraskuun ajan joka päivä ainakin jotakin tähän blogiin. Ajatuksena on ottaa brainstorming-tyyppinen lähestymistapa, jolloin määrä selvästi korvaa laadun, joten kovin syvällisiä sisällöllisiä tavoitteita en ole asettanut. Uskon kuitenkin, että jokainen lukija löytää kuluvan kuun aikana täältä jotakin itseään kiinnostavaa, joten tervetuloa mukaan! Varoitan kuitenkin, että luvassa on varmasti paljon myös puhdasta haircuttia ja metabloggausta.

Haastan perinteisesti kanssabloggaajani Ramin ja Villen mukaan tavallista aktiivisempaan päivitystahtiin!

Mitä opin viime vuonna?


Hyvää tätä vuotta. Hieman hitaalla liekillä tämä käynnistyy, mutta sitäkin varmemmin. Olen todennut eri yhteyksissä, että viime vuosi oli monella tasolla elämäni paras. Silti odotan alkaneelta vuodelta vielä enemmän.

Huomasin kuitenkin viime vuotta sulatellessa, että ilmeisesti ikä alkaa painaa ja vauhti hidastua, kun emme saaneet uutta kotia, uutta autoa, uutta työpaikkaa emmekä uutta vauvaa. Tähän asti joka vuosi vähintään yksi, yleensä useampi, edellä mainituista on toteutunut. Ehkä harvinainen stabiilius tekikin kuluneesta vuodesta niin mukavan. Toisaalta töiden ja seurakunnan näkökulmasta tapahtuikin ehkä enemmän eteenpäin menemistä kuin kaikkien tähänastisten työvuosien aikana yhteensä.

Mitä sitten opin viime vuonna? Tässä muutamia päällimmäisiä ajatuksia:

1) Vision voima on käsin kosketeltava.
Selkeä näky siitä, mikä on elämämme tarkoitus ja juuri meille paras tapa täyttää se niin omassa elämässä kuin esimerkiksi seurakunnassakin, on todella voimakas eteenpäin vievä voima. Selkeää näkyä vasten arkinen ahertaminenkin alkaa näyttäytyä oikeassa valossa ja järkevästi asetettujen tavoitteiden saavuttaminen motivoi jälleen pyrkimään parempaan.

2) Parisuhde paranee pienillä asioilla
Tähän olen uskonut aina, mutta jälleen syksyn aikana töiden ja flunssakierteiden painessa päälle tuli todistettua, että loppu viimein melko pienet ja simppelit jutut saattavat nostaa tunneilmastoa plussan puolelle. Löysimme vaimon kanssa mm. jokaviikkoisen treffeillä käymisen riemun. Meillä ei ole lastenhoitajia, mutta joka sunnuntai-ilta, kun lapset on laitettu nukkumaan istumme hetken lähekkäin kynttilän valossa, katselemme toisiamme silmiin ja juttelemme arjen yläpuolella olevista asioista, suunnitelmista, haaveista ja unelmista. Pahimpina sairasteluviikkoina taisi tosin treffitkin jäädä välistä, mutta niistäkin ajoista selvittiin, kun suhde oli paremmalla tasolla kuin koskaan. Löysimme myös yhteisen harrastuksen parisuhdeblogista (Kanssasikahleisiin), johon aiomme kirjoittaa tänä vuonna viikoittain.

3) Minimalismi miellyttää minua
En ole mikään askeesin kannattaja, mutta kun ympärillä on jatkuvasti kasoittain pienten naisten tavaraa, olen huomannut kaipaavani tyhjää tilaa ja avaruutta. Pyrin syksyn ajan karsimaan henkilökohtaista omistamistani 100 asiaan, mutta en päässyt vielä tavoitteeseen. Vuodenvaihteen lista näyttää 125:tä. Edelleen suunta on vähempään ja olen tyytyväinen, että sain kuitenkin karsittua omasta painolastistani 57 tavaraa. Alkaneen vuoden aikana pyrin luopumaan myös lopuista fyysisistä kirjoista ja hankkimaan niitäkin jatkossa vain digitaalisessa muodossa.

4) Kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto
Jostain syystä minulla on ollut aina todella korkea kynnys kirjoittamisen aloittamiselle. Sain kirjallisista tehtävistä hyviä arvosanoja jo koulussa, mutta silti aloitusrima tahtoo olla edelleen niin korkealla, että moni hyvä projekti on aloittamista vaille valmis. Kuluneen vuoden aikana opiskelutehtävien, satunnaisen bloggaamisen ja varovasti käynnistellyn päiväkirjanpidon vaikutuksesta olen pikku hiljaa alkanut päästä kirjoittamiseen paremmin kiinni. Olen myös innostunut opiskelusta ja lukemisesta enemmän kuin koskaan. Ehkä luontainen mukavuudenhalu ja laiskuus on tähän asti hidastanut turhan “jalostunutta ajattelua”, mutta tänä vuonna aion kirjoittaa asioita muistiin lähes päivittäin ja julkisiin blogeihinkin ainakin kerran viikossa.

Opin toki paljon muutakin, mutta nämä nyt nousi mieleen. Mitä sinä opit viime vuoden aikana?