Category Archives for media

Olkaa minun seuraajiani


Lisäsin viereiseen sivupalkkiin nappuloita, joista voit seurata sähköpaimen-blogia ja minua eri sosiaalisissa medioissa. Olen mukana monessa muussakin, mutta tässä nyt on tällä hetkellä olennaisimmat:

rss — Voit tilata blogin rss-syötteen suoraan suosikkilukijaasi.

facebook — Voit tykätä sähköpaimenen facebook-sivusta, jolloin näet uudet blogikirjoitukset aina facebookin etusivulla. Voit tietenkin olla myös facebook-kaverini.

twitter — Voit seurata minua myös twitterissä,

google+ — google plussassa, jossa olen mukana lähinnä tarkkailijana, tai

linked.in — linkedinissä, jossa verkostoidun työelämän näkökulmasta.

flickr. Joitakin ohimennen nappaamiani valokuvia näet flickrissä.

last.fm. Ja jos olet kiinnostunut kuuntelemastani musiikista, voit tutustua last.fm -sivuuni.

 

Miksi moinen sosiaaliporno? Hyvä kysymys. En kuvittele olevani niin kiinnostava persoona, että kaikki kansa haluaisi tietää, mitä joululauluja olen tänään kuunnellut enkä kaipaa kipeästi julkisuutta tai mittaa egoani facebook-kavereiden määrällä. Minua on kuitenkin alusta asti kiehtonut internetissä juuri sen mahdollistama verkostoituminen ja avoimuus. En missään nimessä tarkoita, että verkossa pitäisi jakaa koko elämä ja jokainen vessassakäynti, mutta kyllähän sosiaalinen media on mahtava mahdollisuus suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen. Se on myös oiva kanava mielipiteen ilmaisulle ja keskusteluun osallistumiselle.

On tietenkin päivänselvää, ettei facebook-kaveruus tai verkon kautta seurailu ole koskaan sama asia kuin luonnollinen ihmisten välinen kanssakäyminen, mutta eihän se yritäkään sitä olla! Olen väsynyt kuulemaan verkostoista poisjättäytyneiden perusteluita siitä, miten oikeat ystävät ovat niitä, joita näkee oikeasti usein tai joihin pitää yhteyttä esim. puhelimella. Millä perusteella joulukortti tai kännykkä on oikeampi media yhteydenpitoon kuin jokin muu?

En ole tällä hetkellä johtavassa asemassa, mutta aikaisemmin nuorisopastorina ollessani huomasin, miten kätevää eri verkostopalveluiden kautta oli pitää yhteyttä omiin seuraajiin. Kaikki eivät tietenkään niitä käyttäneet, mutta suurin osa kuitenkin. Myös monien vanhojen tuttujen kanssa on päästy uudelleen pitämään yhteyttä, vaikka väliin on jäänyt monta vuotta ilman juuri minkäänlaista kontaktia. Pidän esimerkiksi facebookkia loistavana mahdollisuutena myös avoimesti osoittaa, että kristitty – ja jopa pastori(!) – on ihan tavallinen ihminen, jolla on hyviä ja huonompiakin päiviä. Mielestäni sosiaalinen media parhaimmillaan toimii avoimuutta ja tilivelvollisuutta lisäävänä ja ennalta ehkäisee sädekehänkiillotusta ja pylväspyhimyksellisyyttä.

Voiko elämä verkostoissa olla sitten liiankin avointa? Varmasti voi. Pelottavia esimerkkejä on paljon. On aina hyvä miettiä mitä kaikkea julkisesti voi – ja kannattaa – kertoa ja on tärkeää ymmärtää, että kaikessa jakamisessa on tavallaan kysymys julkaisutoiminnasta. Toisaalta nykyään myös lukijat osaavat pääosin erottaa erilaiset statuspäivitykset vakavammista julkaisuista, joten liian massiivistakaan sensuuria ei kannata ryhtyä harjoittamaan, jos oikeasti haluaa lisätä avoimuutta. On myös hyvä muistaa, että sananvapaudenkaan varjolla ei ketään tule tahallisesti loukata.

Jossain pohdittiin, että entä jos on tulevaisuudessa pyrkimässä vaikkapa presidentiksi, kannattaako silloin päästää nettiin ajatuksiaan ja mielipiteitään, joita voi myöhemmin joutua katumaan? Itse en usko, että kahden vuosikymmenen päästä kukaan enää haluaa koko kansan johtajaksi ihmistä, jonka taustat eivät ole avoimesti esillä sosiaalisessa mediassa.

Mistä tietää, että joku on johtaja? Siitä, että joku seuraa häntä. Ketä sinä seuraat? Kuka seuraa sinua?

5 helppoa askelta kiittämättömyyden säilyttämiseen

Amerikkalaisten perhejuhlien isä ja äiti, kiitospäivä, hurahti jälleen ohi eilen ja tänään on rapakon takana vietetty kulutushysteeristä mustaa perjantaita, vuoden massiivisinta alennusmyyntiä, tai vaihtoehtoisesti älä osta mitään -päivää. Minä en tainnut ostaa tänään mitään, mutta se ei ollut tarkoituksellista. Kumpaan sinä osallistuit? Mielestäni molempia tarvitaan. Kulutuksen ja talouskasvun varaan rakennettu yhteiskunta tarvitsee toimiakseen välillä jopa hysteerisiä kuluttajia. Toisaalta meille kaikille tekisi erittäin hyvää viettää säännöllisesti päiviä, jolloin emme tee yhtään hankintaa, vaan päin vastoin luovumme jostain ja annamme omastamme. Suurin osa ihmisistä on kysyttäessä sitä mieltä, ettei raha tuo onnellisuutta, mutta silti poikkeuksetta jokainen myöntää, että jos rahaa olisi vähän enemmän, se tekisi elämän paremmaksi. Näin ainakin kuvittelemme.

Miamin yliopiston tutkimuksen mukaan kiitollisuus on muuten erittäin terveellistä. Ihmiset, jotka ovat tietoisesti valinneet päivittäisen kiitollisen asenteen, ovat mm. terveempiä, optimistisempia, harrastavat useammin liikuntaa, saavuttavat tavoitteensa ja kestävät stressiä paremmin. Varmasti nuo seuraukset synnyttävät myös kiitollisuutta ja positiivisen kehän. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta liian ällöamerikkalaiselta tehokkuuden tavoittelulta, tässä muutama loistava neuvo, joiden avulla voit pysyä kiittämättömänä. Olen alun perin bongannut nämä pastori Craig Groeschelin saarnasta ja itsekin näistä joskus opettanut. Ja valitettavasti myös toteuttanut näitä omassa elämässäni säännöllisen epäsäännöllisesti.

  1. Kehitä kiittämättömyyden taitojasi.
    Vaikka sinulla olisi kuinka monta hyvää syytä olla kiitollinen, kadehdi niitä, joilla on jotain mitä sinulta puuttuu. Kun esim. katsot televisiosta sisustusohjelmaa, ajattele koko ajan, että sen ohjelmaan valitun juntin sijaan sinun pitäisi olla ilmaisen pintaremontin saaja!
  2. Vertaile itseäsi niihin, joilla on enemmän.
    Paljon enemmän! Jos olet esim. tyytyväinen kotiisi, mene asuntomessuille tai huomattavasti rikkaamman ystävän luokse ja vertaile säälittävää luukuasi hänen miljoonataloonsa. Tämä on ihan varma nakki, kiitollisuus unohtuu hetkessä.
  3. Tavoittele väliaikaista omaisuutta enemmän kuin iankaikkista.
    Ymmärräthän, että elämä on itseasiasiassa yhtä kuin omaisuutesi. Unohda ihmissuhteet, hengelliset asiat ja kestävät arvot. Elämähän on vain väliaikaista. Hanki lisää tavaraa. Mitä enemmän, sen parempi. Mitä isompaa ja kalliimpaa, sen parempi!
  4. Jos olosuhteet eivät miellytä, syytä muita.
    Esim. Jumalaa. Jos hän olisi oikeasti kaikkivaltias, sinulla olisi kaikkea mitä haluat ja olisit varmasti onnellisempi. Jos olet tyytymätön ihmissuhteisiisi, siihen ettei sinulla ole parisuhdetta tai siihen että puolisosi ei enää miellytä sinua, syytä Jumalaa!
  5. Muista aina, että ansaitset parempaa.
    Sinulla on oikeus onnellisuuteen. “Because your worth it.” Sinulla on ollut rankka elämä. Ansaitset todellakin ne uudet kengät, auton, käsilaukun, veneen, puoli litraa Ben&Jerry’s jäätelöä, mitä vain, koska olet sen arvoinen. Ja jos sinulla ei ole siihen varaa, ota velkaa ja vinguta visaa. Sinä ansaitset parempaa!

Nuo viisi periaatetta saattavat vaikuttaa huvittavilta, mutta todellisuudessa länsimaalainen yhteiskunta toteuttaa niitä antaumuksella. Ei ole siis niinkään merkitystä sillä, miten ajattelet ja miten sanot eläväsi, vaan sillä miten elät. Jos haluat kristittynä vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin, älä sano miten tulisi elää vaan näytä se elämälläsi. Tämä on vaikea läksy, ainakin minulle.

Kylmiä soittoja Spotifysta

Jouduin pitkästä aikaa ostamaan musiikkia iTunes Storesta, kun Coldplayn uusin levy Mylo Xyloto ei tullut ollenkaan Spotifyhin. Mikä pettymys! Ei ole kysymys siitä, ettenkö olisi valmis maksamaan kuluttamastani viihteestä enkä missään nimessä kannata piratismia, mutta siirryin viime vuonna kokonaan musiikin vuokraukseen eli Spotifyn premium-jäseneksi.

Ymmärrän kyllä, etteivät artistit ja varsinkaan levy-yhtiöt varmasti saa samanlaista siivua teoksiensa streamauksesta kuin myynnistä, mutta en usko, että se ainakaan Coldplayn kokoluokan bändien kassassa tuntuu. Itse ainakin kuuntelen Spotifysta myös todella paljon musiikkia, josta en missään olosuhteissa olisi kuitenkaan valmis maksamaan yhtään enempää. Eli streaming-palveluiden kautta moni artisti varmasti saavuttaa paljon suuremman kuuntelijajoukon kuin vain levyjä myymällä. Tämän pitäisi olla ainakin musiikin tekijöille tärkeämpää kuin raha. Ja varmasti levy-yhtiöidenkin kannalta laillinen striimaus on paljon kannattavampaa kuin laiton piratismi!

En ole enää vuosiin juurikaan ostanut cd-levyjä. Joitakin lahjaksi tai kannatuksen vuoksi hankittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Muutaman vuoden ajan ostin musiikkia tiedostoina iTunes-musiikkikaupasta, mutta kun Spotify tuli, olin ihan myyty. Ostin aikaisemmin noin kerran kuukaudessa uuden levyn iTunesista hintaan 9,90 €. Saman suuruisella kuukausimaksulla saa kuunnella musiikkia rajattomasti Spotifysta, ilman ilmaisversion mainoksia ja paremmalla laadulla.

Erittäin tärkeää on myös Spotifyn toimiminen iPhoneissa. Tietokone on meillä yläkerrassa, kaiuttimet alakerrassa. Stereoihin kytketyn Airport Expressin kautta voimme soittaa musiikkia langattomasti kaikista Applen laitteista, niin yläkerran iMaciltä kuin sekä minun että vaimon iPhoneista. Automme stereoihinkin saa nykyään musiikin puhelimesta bluetoothin kautta ilman johtoja, joten Spotify on käytössä myös siellä. Älyttömän kätevää. Toyotan soitin osaa jopa jatkaa soittamista siitä, mihin se on edellisellä kerralla loppunut.

Yksi hyvä puoli Spotifyssa on myös sen sosiaalisuus ja nykyään myös mahdollisuus liittää se kätevästi Facebookkiin. Olen bongannut monta itselleni uutta artistia kavereiden seiniltä! Myös toisten soittolistojen tilaaminen tai julkisten yhteisten listojen kokoaminen on hauska tapa tutustua musiikkiin ja ihmisiinkin. Spotifyn suosittelemat uudet julkaisut ja top listat tulee myös aina välillä katsottua läpi uuden hyvän musiikin löytämisen toivossa.

Kannettava tietokoneeni hajosi alkusyksystä. En ollut fiksuna poikana varmuuskopioinut musiikkitiedostoja ollenkaan, koska ne olisivat vieneet liikaa levytilaa ja kaikki niistä löytyi kuitenkin Spotifysta. Olimme myös myyneet pois lähes kaikki cd-levyt, koska niiltäkin musiikki oli siirretty tietokoneelle. Ainoastaan edelliseen iPhoneen jääneet tiedostot onnistuin palauttamaan puhelimen varmuuskopiosta. Niinpä vapauduimme koneen hajoamisen myötä puolivahingossa melkein kokonaan “musiikin omistamisesta”. Olisin valmis luopumaan myös kaikista kirjoista ja elokuvista, mikäli ne olisi yhtä kätevästi digitaalisesti saatavilla kuukausimaksua vastaan.

Kaikesta edelläolevasta johtuen siis säikähdin todella, kun edellisviikolla luin uutisen, että yli 200 levy-yhtiötä olisi poistumassa Spotifysta! Kysymys oli kuitenkin vain joistakin pienistä elektronisen- eli omasta näkökulmastani marginaalimusiikin firmoista. Ja ilmeisesti heilläkin on uudet neuvottelut käynnissä paremmasta korvauspolitiikasta, joten ei siis syytä huoleen. Täytyy vain toivoa, että Spotifyn Sean Parkerin luotsaama amerikanvalloitus onnistuu ja loputkin hanttiin laittavat bändit ja levy-yhtiöt lähtevät mukaan nykyaikaan.

Niin ja se levy? Sehän on tietenkin loistava! Kuin stadion olohuoneessa.
sähköpaimen suosittelee

Bloggauskuu – kolme viikkoa täynnä

Kolme viikkoa bloggauskuuta takana ja reilu viikko vielä edessä. Kokemus on ollut hurjan opettavainen! Kynnys tekstin tuottamiselle on selkeästi madaltunut, vaikka inspiraatio on välillä edelleen yhtä lailla hukassa kuin ennenkin. On ollut hienoa huomata, että oli innostusta tai ei, pystyn kuitenkin kirjoittamaan ja pääsen “tyhjän paperin kauhusta” eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Aika usein olen aloittanut kirjoittamaan jotakin ja todennut, että tänään ei ole tämän aika. Olen tallentanut luonnoksen ja aloittanut alusta toisella aiheella. Joihinkin keskeneräisistä luonnoksista olen palannut toisella kertaa ja saanut niistä valmiin postauksen aikaan. Aika monta pientä alkua on edelleen varastossa ja osaan niistä palaan vielä bloggauskuun aikana, loput jääkööt myöhemmäksi.

Päivittäinen (yhtä sääntöä vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta) bloggaus on myös osoittanut oikeaksi lähes vuoden takaisen ajatuksen: kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto. Suorastaan harmittaa, että sen käyntiin saamiseen meni melkein vuosi, mutta parempi marraskuussa kuin ei milloinkaan. Toivottavasti tämä into ei pääse hiipumaan joulun lähestyessä.

Samaan aikaan, kun bloggauskuu loppuu, alkaa työni Seinäjoella. Ajelen siis muutaman viikon ajan edestakaisin arkipäiviksi Pohjanmaalle ja viikonlopuksi kotiin. En ehkä pysty jatkamaan samassa mittakaavassa päivittäistä kirjoittamista, mutta edelleen aion joulukuussakin pitää sopivaa tahtia yllä. Vähintään kaksi tekstiä joka viikko. Työsuhdetietokoneeni ei toimi muuta kuin firman verkossa, enkä jaksa varmasti heti työpäivän päätteeksi olla kirjoittamassa blogiin, ainakaan joka päivä. iMac jäänee vielä muun perheen käyttöön Lahteen, joten viikonloppuisin voin tietenkin kirjoittaa tällä. Toivottavasti kynnys uuden postauksen aloittamiseen ei ehdi kasvaa liian korkeaksi, vaikka pitäisinkin muutaman välipäivän.

Tähän väliin vähän tilastoja marraskuun kolmelta ensimmäiseltä viikolta:

  • Päivittäisiä lukijoita keskimäärin 60 (edellisten vuosien keskiarvo on vähän reilu 30 ja tänä vuonna tähän asti vain 15 päivää kohti)
  • Toinen viikko on ollut toistaiseksi paras: yli 500 lukijaa.
  • Tämä kuu on ollut 1329:llä lukijalla toistaseksi 8. paras kuukausi koko sähköpaimenen historiassa.
  • Bloggauskuun aikana on kirjoitettu 44 kommenttia (mukaan lukien omani).
  • Kommentoiduin juttu on ollut Digitaaliseurakunnan mediajeesus.

Säännöllisellä ja jopa päivittäisellä kirjoittamisella on siis selkeästi merkitystä blogin kävijämäärien kannalta. Tämä on tietysti itsestäänselvää ja olen sen aina tiennyt, mutta on kiva kokea se käytännössä myös oman blogin kanssa. Sisällön laatu tietysti ratkaisee varmasti vielä enemmän, mutta koska sillä en vielä pääse pätemään, täytyy panostaa määrään.

Kiitos kaikille lukijoille ja bloggauskuussa mukanaeläneillä, tehdään viimeisestä reilusta viikosta vielä edellisiäkin parempi. Erityiskiitos kommenteistanne! Niitä kaivataan edelleen lisää, koska kuten kanssakisaajani Villekin mainitsi, ne kertovat kuitenkin kaikkein parhaiten siitä, että blogia luetaan ja että se saa välillä jopa keskustelua aikaan.

Kotiteatteri 1.0

Samsung UE55D7005

[VAROITUS: sisältää teknologiapornoa]

Päätimme perinteisesti sijoittaa osan talokaupoista tulevista tuotoista jo vähän etukäteen ja hankkia ensimmäisen kunnon telkkarimme, joten Kotistereot 3.0 alkavat viimein päivittyä Kotiteatteri 1.0:ksi. Edellisestä stereohankinnastahan ei olekaan kuin kaksi vuotta. Alkuperäinen ajatus oli ostaa kerrankin parasta mitä löytyy eli Samsungin 8-sarjan 55-tuumainen 3D led-tv. Sen kahden ja puolen tuhannen euron hinta vaikutti vielä joten kuten mahdolliselta. Tuota isommat ruudut olivat järjettömän paljon kalliimpia. Kuinka ollakaan Gigantin mainoslehdessä oli kuitenkin samoihin aikoihin 7-sarjalaisesta sopiva tarjous ja kun pienen googlettamisen jälkeen selvisi, että erona tuossa on lähinnä muoviset kehykset alumiinisten sijaan, päädyinkin siihen. Olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen.

Yamaha RX-V667

Löysin myös viimein kohtuuhintaisen vahvistimen Genelecien kaveriksi. Kynnyskysymyksenä on ollut pre-out -lähdöt, joista vahvistamattoman signaalin saa suoraan ulos aktiivikaiuttimille. Tähän asti on tullut vastaan vain huippukalliita kotiteatteriesivahvistimia, mutta sattumalta huomasin DVDPlazan keskusteluista, että Yamahan viime vuoden keskiluokan malleista nuo lähdöt löytyy. Kyseisiä laitteita ei kovin montaa enää Suomessa ollut myynnissä, mutta Espoon Koneboxista löytyi vielä viimeinen mallikappale RX-V667:sta ja sitä piti tietysti lähteä hakemaan välittömästi. Siihen on mahdollisuus sitten lisätä kaiuttimia vaikka yksi kerrallaan. Pykälää kalliimpaa mallia 767:aa muuten näyttää löytyvän vielä pari kappaletta erittäin hyvällä hinnalla, joten jos olet asian äärellä, toimi nopeasti. Tämän vuoden vastaavista malleista (671 ja 771) ei noita lähtöjä enää löydy, vaan joudut siirtymään järeämpään luokkaan ne saadaksesi.

Seuraavana hankintalistalla on 3D Blu-ray soitin, joko kovalevyllä tai ilman, eli joko Samsungin 7- tai 8-sarjalainen. Tosin noita nättejä seiskoja ei tällä hetkellä näytä enää olevan edes Samsungin sivuilla, lieneekö uusi malli tulossa. Tarkoitus on myös päivittää kaiutinpuolta ainakin keskikaiuttimella ja subbarilla. Tuota omistamaani 6020A-sarjaa ei enää tehdä, mutta 8020B:t ovat täysin vastaavat. Pitkän tähtäimen unelmana on laittaa eteen hieman järeämmät pöntöt, esim. 8030A:t tai jopa 8040A:t ja siirtää nuo pienemmät sitten surround- ja takakaiuttimiksi. Olen myös jo pitkään odottanut Genelecin uusinta 5051A-subbaria myyntiin ja jouluksi sitä pitäisi kuulemma olla saatavilla. No ei ole ainakaan vielä tullut St. Paul’s Soundista tietoa asiasta. Sieltä muuten irtoaa Genelecit Suomen ja jopa Saksan parhailla hinnoilla!

sähköpaimen suosittelee

Kulttuuria seurakunnassa vai seurakunta kulttuurissa

Onko kirkko/seurakunta osa kulttuuria vai kulttuuri osa seurakuntaa? Missä määrin seurakunnan tulisi mukauttaa toimintaansa ja viestinsä kommunikointia ympäröivään kulttuuriin ja milloin taas toimia valtavirrasta poiketen tai jopa täysin vastavirtaan? Tämä liittyy hyvin läheisesti edelleen tuohon toissapäiväiseen aiheeseen, mutta yritetään laajentaa keskustelua pelkästä opetuksesta koko seurakuntaa koskevaksi.

Voiko seurakunnan jumalanpalveluselämään tuoda elementtejä vallitsevasta kulttuurista ja kuinka paljon? Missä menee tuo kuuluisa muuttumisen ja mukautumisen välinen raja? Onko vanha- tai korkea- hyväksyttävämpää kuin popkulttuuri? Kuinka paljon seurakunnan tulisi ottaa kantaa aikamme kulttuurisiin ilmiöihin ja olla muovaamassa kulttuuria sen sijaan, että se muovaa meitä?

Viime maaliskuussa muutamat amerikkalaiset pastorit kokoontuivat keskustelemaan monista kiperistä seurakuntakysymyksistä, tämä mukaan lukien, Elephant Room -tapahtumiin. On ilo seurata, miten välillä täysin päinvastaisen mielipiteen omaavat veljet pystyvät keskustelemaan kasvotusten ja löytämään yhteistä maaperää toisiaan kunnioittaen. Tällaista keskustelukulttuuria soisi näkevänsä Suomessakin. Meillä kun on uskontokeskustelussa useimmiten jääty “Raamattu sanoo näin” ja “hei nyt eletään kuitenkin 2011-luvulla” tyyppiseen täysin joutavaan pseudoargumentointiin ja leimakirveen heilutteluun. Suosittelen katsomaan videon ja toivon myös omaa kommenttiasi aiheeseen. Voisiko seurakunta Suomessa käyttää vaikkapa takavuosien euroviisuvoittaja-hallelujaa omassa tilaisuudessaan?

Mark Driscollin videollakin mainitsema kolmen R:n periaate: reject, receive or redeem voitaisiin suomettaa vaikkapa kolmen V:n periaatteeksi: vastusta, vastaanota tai vapahda. Hylkääminen olisi parempi käännös ensimmäiselle, mutta me toisaalta rakastamme juuri asioiden vastustamista, joten sehän sopii suomalaiseen pirtaan. On siis olemassa niin kulttuurisia, kuin monia muitakin asioita, joihin seurakunta voi suhtautua em. tavoilla.

Selkeät kristinuskon vastaiset harhaopit on parasta hylätä suoralta kädeltä ja niitä tuleekin jopa vastustaa. Toisaalta moni varsinaisen uskonelämän ulkopuolinen asia voidaan ottaa varauksetta mukaan seurakunnan toimintaan, helppona esimerkkinä vaikkapa pihatalkoot. Kolmanteen ryhmään sitten kuuluvat asiat, joita sellaisenaan ei voi omaksua, mutta joita voidaan käyttää hyväksi vaikkapa seurakunnan ulkopuolisten ihmisten tavoittamisessa. Tästä voisi mainita esimerkkinä vaikka Pornoa ja pannukakkuja -tapahtuman tai ehkä vähän epäonnistuneempana yrityksenä Villen mainitseman JesusWeenin.

Miten sinä jakaisit kulttuuria näihin laatikkoihin?

Bloggauskuun väliaikafiiliksiä

Vasta vajaa viikko jokapäiväistä bloggausta takana ja olen innostuneempi blogin kirjoittamisesta kuin koskaan! Nää on pieniä askelia yhteiskunnalle, mutta isoja selkävoittoja minulle. Olen ehkä viimeinkin keksinyt melko itsestäänselvän keinon writer’s blockia vastaan: kirjoittaminen. Jostain syystä minulla on ollut aina vaikeuksia päästä alkuun asioissa ja kaikkein korkeimmalla on rima ollut juuri kirjoittamisen kanssa. Vaikka olen aina saanut aikaan mielestäni ihan kohtalaista tekstiä, on aloittamiskynnys ollut joka kerta todella korkea. Puhuminen on ollut minulle aina jostain syystä luontevampaa kuin kirjallisen tekstin tuottaminen. Nyt, kun yksinkertaisesti päätin kirjoittaa joka päivä ja tein siitä vielä julkista, ei aloittaminen olekaan ollut niin ylivoimaista kuin aiemmin. Tätähän voisi oppia tekemään ja vielä tykkäämään siitä.

Vielä hauskempaa bloggaaminen on silloin, kun saa oikeasti aikaan keskustelua ja kommentteja. Siihen ei bloggauskuu ole oikein vielä pystynyt. Parhaiten onnistuin siinä aikanaan sunnuntaidebatin merkeissä. Ehkä aihevalinnat olivat silloin sellaisia, että niihin oli helppo osallistua. Olisi huippua, jos marraskuun aikana sähköpaimeneen syntyisi oikeaa keskustelukulttuuria. Olisin erittäin mielissäni, jos kommentoisit näitä uusia bloggauksia tai arkistosta löytyvää vanhempaa matskua. Lupaan vastata jokaiseen kommenttiin.

Tilastoista sen verran, että päivitystahdin kasvaminen on tietenkin kasvattanut myös kävijämääriä heti. Tähän asti päivittäisiä vierailijoita blogissa on esim. kuluvana vuonna ollut normipäivänä reilu kymmene ja aina uuden kirjoituksen myötä noin sata päivässä. Kuluneen marraskuun kuuden päivän aikana päivittäisiä kävijöitä on ollut noin viisikymmentä. Kuukauden tavoitteena olkoon tuo vähintään sata erillistä kävijää joka päivä. Sähköpaimenen facebook-sivu on saanut viisi uutta tykkääjää, joten pyritään nyt saamaan ainakin 200 rikki ennen joulua.

Digitaaliseurakunnan mediajeesus


Helluntaipastori Hyvönen kirjoitti tämän viikon Ristin Voitto -lehdessä (nro 44, 2.11.2011, s. 12-13) kiperästä aiheesta, johon en malta olla ottamatta kantaa. Hän pohti, miten räjähdysmäisesti lisääntynyt median kuluttaminen ja julkkiskulttuuri vaikuttavat tapaamme harjoittaa uskoa ja jopa sen sisältöön. Nykyään on erittäin helppoa elää kristillisenä kuluttajana, koska uskonnollinen viihdetarjonta on laajempaa kuin koskaan. Jokaiselle löytyy omaan korvasyyhyyn sopivan ulkomaisen (lue: amerikkalaisen. Tai David Pawsonin) opetuksia teksti-, ääni- ja videoversioina. Moni ammentaakin nykyään pääosan saamastaan hengellisestä opetuksesta jostakin muualta kuin kotiseurakunnasta.

Myös me (entiset) pastorit innostumme helposti kristillisestä fantasiakirjallisuudesta eli American Dream: nollasta kymmeneentuhanteen -tyyppisistä Jumalan sankareiden menestystarinoista. Perus seurakuntapastorin saarna taistelee kuulijoista siis aika kovassa luokassa. Enää ei riitä, että opetus on riittävän kovaäänistä, mukaansatempaavaa tai teologisesti riittävän syvällistä, vaan se täytyy myös pystyä kommunikoimaan stand up -koomikon elkein. Hyvönen oli ymmärtääkseni huolissaan ennen kaikkea siitä, miten tällainen viihdekulttuurista ammennettu esiintymistyyli ja visuaalisuuden ylikorostus vaikuttaa itse julistuksen sisältöön ja mm. vanhojen kristillisten symboleiden käyttöön.

Itse olen miettinyt myös sitä, miksi kaipaamme erillistä kristillistä viihdettä. Joel Osteen on hauska esiintyjä, mutta Dr. Phil on vielä parempi. Joyce Meyer kiinnostaa monia, mutta Oprah vielä useampia. Tarvitsemmeko kristilliset painokset elämäntapavalmentajista ja keittiöpsykologeista? Vai voisimmeko vain katsoa hyvillä mielin Philiä televisiosta, ja ottaa hänen neuvoistaan sen mikä on hyvää ja kristityn elämään sopivaa? Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jumalanpalvelus voisi olla jokaisen osallistujansa viikon kohokohta monilla eri tasoilla. Sen lisäksi, että siellä koetaan Jumalan läsnäoloa ja pyhyyttä, ei haittaisi vaikka kyseessä olisi myös viikon hauskin ja viihdyttävin ja toisaalta myös arkielämän kannalta opettavaisin hetki.

Valitettavasti Esankin artikkeli kuulostaa helposti siltä, että pienituloinen ja hupenevan yleisön omaava pastori kitisee, kun amerikkalaiset isot pojat vievät kaikkien rahat, kaiken suosion ja leikkikaverit. Itse ainakin koin vielä seurakunnassa työskennellessäni, että oli aika vaikeaa opettaa tästä aiheesta uskottavasti, kuulostamatta siltä, että “oikeasti teidän pitää vian jaksaa kuunnella minua ja maksaa minulle palkkaa, vaikka internetissä kaikki onkin paremmin”.

Olen samaa mieltä Hyvösen kanssa siitä, että mikään media ei voi koskaan korvata aitoa yhteisöllisyyttä ja syvällistä kohtaamista, johon paikallisseurakunta ainakin teoriassa antaa loistavat edellytykset. Toisaalta esim. sosiaalinen media on myös huikea mahdollisuus läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen. Ehkä yhtenä syynä mediauskonnollisuuden lisääntymiselle valitettavasti on kuitenkin juuri se, että paikallinen seurakunta usein epäonnistuu juuri siinä, mikä voisi olla sen suurin vahvuus ja ensisijainen olemassaolon oikeutus. Jos seurakunta on vain toimintakeskeinen yhden köyhän miehen lavaleijonan esiintymisareena, jossa koetaan ainoastaan niskayhteyttä, ei ole ihme, että kirkkokansa siirtyy digitaalisten jumalanpalvelusten pariin.

Mitä mieltä sinä olet viihdekristillisyydestä ja tähtikulttuurista?

Karismaniaa

Karistossa oli tänään säpinää, kun kauan odotettu Kauppakeskus Karisma avasi vihdoin ovensa. Ilmassa oli todella suuren urheilujuhlan tuntua, kun autojono ulottui aamupäivällä moottoritielle asti ja alueen asukkaiden kansainvaellus kohteeseen jatkui tasaisena virtana pitkin päivää.

Käytävillä otettiin aamulla ripeitä juoksuaskeleita ovien avauduttua, koska parhaita tarjouksia riitti vain nopeimmille. Selvästi massiivisimman kassajonon sai aikaan lelukaupan pistämätön alennus: kaikki Legot puoleen hintaan. Merkille pantavaa oli myös se, että ne liikkeet, joilta puuttui jäätävä avajaistarjoustuote, puuttuivat myös asiakkaat.

Varmasti aika monelle asiakkaalle kävi tarjousten suhteen perinteisesti: pakko oli ostaa, kun kerran halvalla sai. Monet keskittyivät varmasti vain tarpeellisiin hankintoihin, mutta varmasti melko suuren joukon vei kulutushysteria mennessään. Itse olin saanut vaimolta selkeän tilauksen talvitakista, jonka saadakseni olinkin etukäteen suunnitellut valmiin etenemisreitin kauppakeskuksen pohjakuvaan. Sisäänmeno väärästä ulko-ovesta oli koitua takkihankinnan kohtaloksi, mutta onneksi sain kuitenkin tehtävän suoritettua. Lisäksi sorruin pariin herätevaateostokseen, mutta melko hyvin pysyi wannabe-minimalisti kurissa.

Illalla keskukseen piti tietysti suunnata vielä koko perheen voimin. Pienet tytöt olivat ihmeissään materialismin alttarilla, mutta lähtivät kuitenkin yhden Anna Abreun akustisen biisin kuunneltuaan pienten leluostojen ja ilmapallojen kera tyytyväisinä kotiin. Meteliä ei noussut edes siitä, että jäätelöt ja muut herkut päätettiin pitkistä jonoista johtuen jättää seuraavaan kertaan. Rouva jäi vielä kiertelemään ihmemaata, muuta ei hänkään viipynyt edes sulkemisaikaan asti.

Kaiken kaikkiaan Karisma vaikutti nimensä veroiselta. Parkkitilaa näytti olevan reilusti, itse kauppakeskus oli valoisa ja tilava ja kaikki liiketilat oli saatu vuokrattua vanhoille ja uusille kaupoille. En voinut välttyä ajatukselta, miten nykyajan materialistisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset varmasti saavat Karisman tyyppisissä paikoissa vastaavia hämmästyksen ja “pyhän” kokemuksia, joita ennen vanhaan on koettu kirkoissa ja muissa sakraalitiloissa. Kuluttajat näyttivät hetkittäin olevan suorastaan yli-vainiolaisen hurmoksen vallassa saatuaan käsiinsä viimeisen tarjoustuotteen tai onnistuneen heräteostoksen. Mieleeni nousi väkisin myös Nine Inch Nailsin väkevä teos – Head like a hole:

Bow down before the one you serve.
You’re going to get what you deserve.