Viime syksynä jäi lenkkeily ehdottomasti liian vähälle ja talven ensimmäinen seitsemän kilometriä appiukon seurassa tuntui hirvittävältä. Kelien lämmetessä alkoi lenkkeily kuitenkin taas pikkuhiljaa onnistua ja kuntosalillakin sain kevään aikana suht säännöllisesti käytyä. Liian vähäiseksi treenaaminen joka tapauksessa kyllä jäi.

Edustimme muuten kolmea hyvin erilaista lähestymistapaa tapahtumaan valmistautumisessa: appiukko kävi eniten uimassa ja hiihtämässä ja kohotti peruskuntoaan kevään edetessä. Perttu oikeasti treenasi juoksua ja kävi varmasti kaksi kertaa enemmän lenkillä kuin minä. Itse edustin tavoilleni uskollisesti lähinnä välineurheilullista tulokulmaa uusilla kengillä ja sykemittarin laajennuksilla. Edellisestä johtuen odotin puolimaratoniamme pelonsekaisin tuntein. Olen kyllä muutamana kesänä itsekseni juossut parinkymmenen kilometrin lenkin rauhalliseen tahtiin noin kolmeen tuntiin, joten jonkinlainen käsitys matkasta oli, mutta koska tavoitevauhtimme 2:20 oli reilusti alle sen, jännitti juoksu tosissaan.

Edeltävällä viikolla lupailtiin juoksupäivälle säätiedotuksessa kokonaista kolmea lämpöastetta ja rankkaa vesisadetta, jolloin Esa meinasi jo perua koko reissun. Me nuoremmat emme suunnitelleet peruutusta, mutta ei ajatus kylmästä kaatosateesta kyllä mitenkään jännitystä vähentänyt. Onneksi HCR-lauantain lähestyessä sääennusteetkin kehittyivät parempaan suuntaan ja loppuviimein juoksusää ei olisi voinut olla juurikaan parempi. Hieman liikaa saattoi olla vaatetta päällä, koska aurinkoisimmilla pätkillä tuntui olevan todella kuuma, mutta toisaalta varjoisammissa paikoissa olisi saattanut tulla hieman viileää vähemmissä vaatteissa. Päällä oli siis tekninen t-paita ja pitkähiainen juoksupaita sekä ohut juoksutakki ja jalassa pitkät trikoot ja uudenkarheat Asics Gel Kinseit. Aamupäivällä harkitsin vielä pipon pitämistä päässä, mutta onneksi älysin vaihtaa sen viime tingassa lippalakkiin. Muuten olisi kyllä lämpöhalvaus voinut iskeä.

No miten se juoksu sitten kulki? Hämmästyttävän hyvin! Lähdimme tietysti porukan mukana liian kovaa eikä asiaa auttanut se, että käynnistin ilmeisesti sykemittarini juoksusensorin liian myöhään, eikä se näyttänyt juoksun nopeutta koko aikana. Onneksi kilometrietapit oli reitillä näkyvästi merkittynä, joten niistä laskemalla sai ihan hyvän käsityksen etenemisvauhdista. Appiukko karkasi jo alkumetreillä kuin kesälaitumelle ensi kertaa päässyt varsa, mutta muutaman kilometrin jälkeen ymmärsi hidastaa ja Pertun kanssa päästelimmekin sitten hänestä ohi.

Oikeastaan lähes viisitoista kilometriä juoksu sujui suorastaan pelottavan hyvin ja saimmekin ohitella edellä menijöitä jatkuvasti. Ensimmäistä kertaa elämässä sain todellisia kicksejä urheilusta ja se tuntui kyllä koukuttavan hyvältä. Urheilujuoma tuntui tehoavan, ja vaikka vauhti alussa oli liian kova, jaksoi sitä yllättävän hyvin pitää yllä. Viidentoista kohdalla huomasin, että lankomies alkoi hieman jäädä vauhdista ja vastoin järjen ääntä, joka kehotti minuakin hieman hidastamaan, lisäsinkin vielä vähän vauhtia, ja jatkoin matkan tekoa yksikseni. Tai no tungostahan matkalla riitti lähes stadionille saakka, mutta omasta porukasta irtauduin siis lopullisesti. Hyvin nopeasti kuitenkin, noin parin kilometrin jälkeen, huomasin, että nyt alkaa olla omatkin mehut lopussa. Hidastin vauhtia seitsemäntoista kilometrin kohdalla, ja odottelin koko ajan, että kohta sieltä Perttu ja ehkä jopa Esakin saa minut kiinni. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja vaikka kävelin kaikki kolme viimeistä ylämäkeä, tulin kuitenkin meistä ensimmäisenä maaliin. \o/

Lopullinen bruttoaika oli vähän päälle kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia, ja olen siihen kyllä täysin tyytyväinen. Valmistautumiseen, kokemukseen ja kuntoon nähden se ylitti kaikki odotukseni. Hienoa oli myös kokonaista seitsemäntoista sekunnin voitto lankomiehestä ja kymmenen minuutin etumatka appiukkoon nähden. Välineurheilu siis jälleen kerran osoittautui tehokkaaksi valinnaksi. Lenkki-into on kisailujen jälkeen pysynyt ja uusia vermeitäkin on tietenkin taas jo hankittu. Ensi vuonna tavoitellaan kahden tunnin aikaa ja loppukesästä 2013 osallistumme ainakin Pertun kanssa Helsinki City Marathonille. Siellä “nähdään”.

Nyt kun osuin reilu kuukausi takaperin kevät-aleen, lähes kaikki paidat á 9 euroa, päätin kerrankin investoida samoilla postikuluilla vähän reilumpaan läjään. Suurin osa on musiikkiaiheisia, koska todennäköisesti käytän niitä ensisijaisesti soittokeikoilla. Päädyin myös kevään hengessä perinteisen mustan sijaan vähän monipuolisempaan väriarsenaaliin. Osa paidoista on muuten edelleen myynnissä tarjoushinnalla.

I Listen to Bands That Don’t Even Exist Yet – kermanvärinen yksinkertainen überhipster-tekstiprinttipaita. Design Evan Ferstenfeld

The Choir of Antarctica – järven sininen pingviini-pianonkoskettimilla varustettu musiikkiaiheinen kesäpaita. Sopii niin linux-nörteille kuin flyygelisteille. Saatavilla myös lastenkoossa ja erittäin hauskana vauvanbodyna. Design Lim Heng Swee

Under Construction – pahasti kesken jäänyt keltainen Lemmings-tunnelmainen tuleva raitapaita. Raksalle tai vaikka rannalle. Design Lawrence Villanueva

Music Business Remastered – violetti tyylikäs lp-levy—liituraita -groovehenkinen keikkapaita sopii myös vaikka puvuntakin alle. Design Dale Edwin Murray

Runnin’ Rhino – henkilökohtainen ykkössuosikki. Navy-sinisellä kuntosalilla sarvikuono treenaa juoksumatolla ja kuvittelee pääsevänsä yksisarvisen mittoihin. Suoraan omasta elämästä. Design Allan Faustino

Geek Chic – ruskeaa nörttieleganssia. Retrokuosin kuvioina mm. pii, pleikkarin ristikko-ohjain, roolipelinoppa yms. Design Megan Lara

Grandpa Cassette – männynvihreällä puistonpenkillä isoisä-kasetti muistelee nuoruuttaan iPodille. Sopii meille keski-ikäistyville setämiehille tai vaikka armeijan kurkkusalaattien alusvaatteeksi. Design Zack Finfrock

Muita hauskoja paitoja olen löytänyt mm. Übertorsosta ja Headlineshirtsistä.

Muutto sujui yllättävän kivuttomasti. Olemme muuttaneet avioliittomme aikana yhdeksän kertaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa turvauduimme oikeaan muuttofirmaan. Lähdimme torstaina Lahteen pakkaamaan tavaroita ja lainalaatikkopino odotti meitä sovitusti ulko-ovella. Sopivan kokoisiin ja tukeviin punaisiin laatikkoihin oli helppo pakata kaikenlaista tavaraa. Olimme varanneet muuttoyhtiön suosituksesta 50 laatikkoa, mutta niitä olisi voinut olla jopa 70. Vaatteet ym. tekstiilit jouduimme sullomaan roskasäkkeihin, mutta onneksi niiden ei tarvinnut olla kauaa pussitettuina. Osan vanhoista huonekaluista haki pois Fidan lähetyskirpputorin noutopalvelu, ja kirjahylly, joka ei mahtunut heidän pakettiautoonsa, sai uuden kodin noin tunnissa facebookiin laitetun kuvan perusteella.

Lauantaina tuli muuttoauto aamukahdeksalta ja kiitos ripeiden apuvoimien, koko omaisuutemme oli ahdettuna noin 70 minuutissa. Vaimon hyvä ystävä jäi vielä tekemään asuntoon loppusiivot, kun suunnistimme kuorman perässä Pohojammaalle. Seuraavat asukkaat saivat vanhan kotimme vielä samana päivänä. Iltapäivällä saavuimme uuden asunnon pihaan ja noin tunnissa oli kalusto sisällä. Parissa päivässä oli suurin osa omalla paikallaan ja uudet sohvat sekä keittiönkalusteet toimitettuina ja koottuina. Ikeasta hain vielä vähän lisää puuhasteltavaa ja pääsiäiseksi koti olikin jo vieraidenkutsuntakunnossa. Edelleen puuttuu verhoja ja osa tauluista vielä hakee paikkaansa, mutta kaikki välttämätön on kutakuinkin paikallaan. Koko perhe taitaa edelleen olla hieman uupunut alkuvuodesta, mutta kunhan lumisade lakkaa ja aurinko alkaa lämmittää, alkaa elämän kevät olla kohdillaan.

Alun perinkin utopistinen Lahden asunnon myyntiaikatauluhaaveemme jäi toteutumatta ja jouduimme luopumaan ensimmäisestä Seinäjoen asuntoehdokkaasta. Onneksi. Kävikin niin, että löysimme mutkan kautta puolitutun asunnonmyyjän, ja vielä huomattavasti paremman tulevan kodin. Omalle asunnolle löytyi alkuvuodesta ostajat ja aikataulutkin saatiin soviteltua kohdilleen. Olemme nyt asuneet kolme kuukautta koko perheellä evakossa anoppilassa. Ja kaikki ovat edelleen (ainakin lähes) täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ja kolme yötä muuttoon on…

Uusi koti, kymmenenvuotias sataneliöinen paritalon puolikas, sijaitsee täsmälleen sen ympyrän keskipisteessä, jonka piirsimme mielessämme tietokoneen näytölle, kun ensimmäistä kertaa marraskuussa katselimme google-karttaa sillä silmällä. Muutamme Pajuluomalle noin kuuden kilometrin päähän keskustasta eli hyvinkin vastaaviin olosuhteisiin kuin missä asuimme Lahdessa. Upouusi koulu ja päiväkoti sijaitsee parin sadan metrin päässä. Siihen olemme jo vuoden alusta lapsia kuljettaneetkin.

Vaimo sai työpaikan toisesta uudesta päiväkodista ja kaikki muutkin käytännön asiat alkavat olla upeasti kohdallaan. Kunhan vielä selviämme muutosta tulevana viikonloppuna, alkaa kaikki stressitekijät olla aika lailla minimissään. Mistähän sitä seuraavaksi saadaan jännistystä elämään?

Kirjoittelun lomassa tuli blogin ulkoasu laitettua mieleeseeni kuntoon. Sopivasti eye candyä, mutta kuitenkin minimalistinen linja. Siihenkin sopii ottaa kantaa ja antaa ehdotuksia varsinkin käytettävyyden näkökulmasta. Löytyykö blogista se mitä etsit, helposti? Onko kirjoitusten aiheet muuten millään lailla kiinnostavia? Päivittäisten kävijöiden määrät ovat hieman vaihdelleet, mutta melko tasaista on ollut, joten siitä ei voi paljon päätellä eri tyyppisten aiheiden kiinnostavuutta.

Tilastoista vielä sen verran, että kuukauden kokonaiskävijämäärä on tällä hetkellä 1.824, mikä on edellisen vuodenvaihteen sunnuntaidebattien jälkeen ennätys. Pitkään aikaanhan blogi ei ollutkaan päivittynyt säännöllisesti, joten eipä tätä juuri kukaan käynyt lukemassakaan. Tavoitteena vuoden vaihteeseen mennessä on edelleen sata kävijää päivässä eli noin kolme tuhatta yhteensä. Se on aika kova tavoite ja vaatii kyllä aihevalinnoilta osumia, mutta yritetään ainakin.

Kiitos jokaiselle kävijälle ja lukijalle mukana olemisesta bloggauskuussa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti sähköpaimen löytää ensi vuoden aikana oman äänen ja aktiivisen lukijakunnan, joka uskaltaa myös kommentoida ja ottaa kantaa kirjoituksiin. Suurkiitos myös Verbaalisen Velodromin Villelle, joka tarttui haasteeseen ja lähti mukaan! Villellä bloggauskuu on ainakin kävijätilastojen valossa ollut vielä selkeästi suurempi menestys kuin itselläni. Onneksi olkoon!

Jos et vielä koe oloasi kiitellyksi, voit katsoa virallisen kiitosvideon.

Välillä tulee kuitenkin niitäkin päiviä, että on vain parasta laittaa kaikki laitteet ja ennen kaikkea kiire hetkeksi offille, sytyttää kynttilä ja kääriytyä peittoon sohvalle lataamaan pattereita vaikka koko illaksi. Siitä voi sitten kieriä ajoissa nukkumaan ja aamulla kaikki on jo paremmin. Asioilla on tapana järjestyä ja jos ei ennemmin niin sitten myöhemmin.

Kovin usein pysähtymiseen ei ole aikaa, mutta usein pienikin istahtaminen kiireen keskellä voi auttaa. Laita hetkeksi silmät kiinni ja hengitä kymmenen kertaa syvään. Jos sinulla on lemmikki, sen rapsuttaminen kuulemma vähentää stressiä. Tai ota lapset syliin halimaan ja juttelemaan mukavia. Kyllä se siitä!

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

rss — Voit tilata blogin rss-syötteen suoraan suosikkilukijaasi.

facebook — Voit tykätä sähköpaimenen facebook-sivusta, jolloin näet uudet blogikirjoitukset aina facebookin etusivulla. Voit tietenkin olla myös facebook-kaverini.

twitter — Voit seurata minua myös twitterissä,

google+ — google plussassa, jossa olen mukana lähinnä tarkkailijana, tai

linked.in — linkedinissä, jossa verkostoidun työelämän näkökulmasta.

flickr. Joitakin ohimennen nappaamiani valokuvia näet flickrissä.

last.fm. Ja jos olet kiinnostunut kuuntelemastani musiikista, voit tutustua last.fm -sivuuni.

Miksi moinen sosiaaliporno? Hyvä kysymys. En kuvittele olevani niin kiinnostava persoona, että kaikki kansa haluaisi tietää, mitä joululauluja olen tänään kuunnellut enkä kaipaa kipeästi julkisuutta tai mittaa egoani facebook-kavereiden määrällä. Minua on kuitenkin alusta asti kiehtonut internetissä juuri sen mahdollistama verkostoituminen ja avoimuus. En missään nimessä tarkoita, että verkossa pitäisi jakaa koko elämä ja jokainen vessassakäynti, mutta kyllähän sosiaalinen media on mahtava mahdollisuus suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen. Se on myös oiva kanava mielipiteen ilmaisulle ja keskusteluun osallistumiselle.

On tietenkin päivänselvää, ettei facebook-kaveruus tai verkon kautta seurailu ole koskaan sama asia kuin luonnollinen ihmisten välinen kanssakäyminen, mutta eihän se yritäkään sitä olla! Olen väsynyt kuulemaan verkostoista poisjättäytyneiden perusteluita siitä, miten oikeat ystävät ovat niitä, joita näkee oikeasti usein tai joihin pitää yhteyttä esim. puhelimella. Millä perusteella joulukortti tai kännykkä on oikeampi media yhteydenpitoon kuin jokin muu?

En ole tällä hetkellä johtavassa asemassa, mutta aikaisemmin nuorisopastorina ollessani huomasin, miten kätevää eri verkostopalveluiden kautta oli pitää yhteyttä omiin seuraajiin. Kaikki eivät tietenkään niitä käyttäneet, mutta suurin osa kuitenkin. Myös monien vanhojen tuttujen kanssa on päästy uudelleen pitämään yhteyttä, vaikka väliin on jäänyt monta vuotta ilman juuri minkäänlaista kontaktia. Pidän esimerkiksi facebookkia loistavana mahdollisuutena myös avoimesti osoittaa, että kristitty – ja jopa pastori(!) – on ihan tavallinen ihminen, jolla on hyviä ja huonompiakin päiviä. Mielestäni sosiaalinen media parhaimmillaan toimii avoimuutta ja tilivelvollisuutta lisäävänä ja ennalta ehkäisee sädekehänkiillotusta ja pylväspyhimyksellisyyttä.

Voiko elämä verkostoissa olla sitten liiankin avointa? Varmasti voi. Pelottavia esimerkkejä on paljon. On aina hyvä miettiä mitä kaikkea julkisesti voi – ja kannattaa – kertoa ja on tärkeää ymmärtää, että kaikessa jakamisessa on tavallaan kysymys julkaisutoiminnasta. Toisaalta nykyään myös lukijat osaavat pääosin erottaa erilaiset statuspäivitykset vakavammista julkaisuista, joten liian massiivistakaan sensuuria ei kannata ryhtyä harjoittamaan, jos oikeasti haluaa lisätä avoimuutta. On myös hyvä muistaa, että sananvapaudenkaan varjolla ei ketään tule tahallisesti loukata.

Jossain pohdittiin, että entä jos on tulevaisuudessa pyrkimässä vaikkapa presidentiksi, kannattaako silloin päästää nettiin ajatuksiaan ja mielipiteitään, joita voi myöhemmin joutua katumaan? Itse en usko, että kahden vuosikymmenen päästä kukaan enää haluaa koko kansan johtajaksi ihmistä, jonka taustat eivät ole avoimesti esillä sosiaalisessa mediassa.

Mistä tietää, että joku on johtaja? Siitä, että joku seuraa häntä. Ketä sinä seuraat? Kuka seuraa sinua?

Painoni on sahannut viimeiset kymmenen vuotta tasaisesti seitsemän- ja kahdeksankymmenen välissä ja nyt on taas aika lähteä jahtaaman tuota pienempää. Viisi vuotta sitten aloitin ensimmäistä kertaa kymmenen kilon painonpudotusprojetkin ja onnistuinkin siinä vastoin kaikkia odotuksia alle puolessa vuodessa. Palkintona oli silloin elämäni ensimmäinen Applen tietokone, joten se ilmeisesti oli tehokas motivaattori. Nyt on kuitenkin tähtäimessä pysyvä ruoka- ja liikuntaremontti eikä missään nimessä mikään laihdutuskuuri. Olen välillä tiputtanut painoa karppaamalla, välillä juoksemalla, mutta alkaa tuo keski-ikä ja -luokka lähestyä sen verran kovaa kyytiä, että nyt olisi löydettävä paras pysyvä tapa syödä ja elää. Painoni kehitystä kirjaan kätevään skinnyo-palveluun, josta sitä voi seurata, jos jota kuta jostain kumman syystä kiinnostaa.

Vähennän toki huonoja hiilihydraatteja ruokavaliostani reilusti, ennen kaikkea vehnää ja sokeria. En aio ryhtyä absolutistiksi, mutta pääosin jätän edellä mainitut normaaliruokavaliostani pois. Suurin haaste on tuo lounasruokailu, mutta uskon, että siihen löytyy ratkaisu. Kerro vinkkejä kommentteihin, jos tiedät hyviä salaattiannoksia tarjoavia ravintoloita Seinäjoella. Kaamosväsymyksen paikkaamisen vedetyt sokerihuurretut iltamässyt täytyy myös korvata hedelmillä ja marjoilla, jotka oikeasti auttavat eivätkä lisää pimeyden aiheuttamaa synkkyyttä.

Liikuntaa olen harrastanut viime vuodet tasaisen epätasaisesti, mutta nyt on tavoitteena löytää siihenkin pysyvä rytmi. Lenkkeilyä, kuntosalia ja ehkäpä joku äijäsähly kerran viikossa, Seinäjoki anyone? Tarkoitus on käydä 2-3 kertaa viikossa lenkillä, 2-3 kertaa kuntosalilla ja kerran viikossa höntsäpallon perässä. Kuten kerroin, en ole koskaan ollut mikään himoliikkuja, mutta uskon, että löydän hyvän tasapainon ja säännöllisen rytmin paremmin nyt, kun muukin elämä on säännöllisempää. Siis kunhan tästä muuttohässäkästä ensin selvitään.

Nyt on hyvä aika jälleen kokeilla 30 päivää ilmaiseksi ensi vuoden uudenvuodenlupauksia, ennenkö ne täytyy lunastaa. Haastan sinutkin mukaan joulukuun ajaksi terveellisempään elämään, niin ei ole sitten tammikuussa niin kova morkkis. Tottakai jouluna syödään vähän suklaata ja muutakin makeaa, mutta kohtuudella. Minkä pienen terveellisen muutoksen sinä voisit tehdä tänään eikä vasta ensi maanantaina/kuussa/vuonna?

Miamin yliopiston tutkimuksen mukaan kiitollisuus on muuten erittäin terveellistä. Ihmiset, jotka ovat tietoisesti valinneet päivittäisen kiitollisen asenteen, ovat mm. terveempiä, optimistisempia, harrastavat useammin liikuntaa, saavuttavat tavoitteensa ja kestävät stressiä paremmin. Varmasti nuo seuraukset synnyttävät myös kiitollisuutta ja positiivisen kehän. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta liian ällöamerikkalaiselta tehokkuuden tavoittelulta, tässä muutama loistava neuvo, joiden avulla voit pysyä kiittämättömänä. Olen alun perin bongannut nämä pastori Craig Groeschelin saarnasta ja itsekin näistä joskus opettanut. Ja valitettavasti myös toteuttanut näitä omassa elämässäni säännöllisen epäsäännöllisesti.

1. Kehitä kiittämättömyyden taitojasi.
   Vaikka sinulla olisi kuinka monta hyvää syytä olla kiitollinen, kadehdi niitä, joilla on jotain mitä sinulta puuttuu. Kun esim. katsot televisiosta sisustusohjelmaa, ajattele koko ajan, että sen ohjelmaan valitun juntin sijaan sinun pitäisi olla ilmaisen pintaremontin saaja!
2. Vertaile itseäsi niihin, joilla on enemmän.
   Paljon enemmän! Jos olet esim. tyytyväinen kotiisi, mene asuntomessuille tai huomattavasti rikkaamman ystävän luokse ja vertaile säälittävää luukuasi hänen miljoonataloonsa. Tämä on ihan varma nakki, kiitollisuus unohtuu hetkessä.
3. Tavoittele väliaikaista omaisuutta enemmän kuin iankaikkista.
   Ymmärräthän, että elämä on itseasiasiassa yhtä kuin omaisuutesi. Unohda ihmissuhteet, hengelliset asiat ja kestävät arvot. Elämähän on vain väliaikaista. Hanki lisää tavaraa. Mitä enemmän, sen parempi. Mitä isompaa ja kalliimpaa, sen parempi!
4. Jos olosuhteet eivät miellytä, syytä muita.
   Esim. Jumalaa. Jos hän olisi oikeasti kaikkivaltias, sinulla olisi kaikkea mitä haluat ja olisit varmasti onnellisempi. Jos olet tyytymätön ihmissuhteisiisi, siihen ettei sinulla ole parisuhdetta tai siihen että puolisosi ei enää miellytä sinua, syytä Jumalaa!
5. Muista aina, että ansaitset parempaa.
   Sinulla on oikeus onnellisuuteen. “Because your worth it.” Sinulla on ollut rankka elämä. Ansaitset todellakin ne uudet kengät, auton, käsilaukun, veneen, puoli litraa Ben&Jerry’s jäätelöä, mitä vain, koska olet sen arvoinen. Ja jos sinulla ei ole siihen varaa, ota velkaa ja vinguta visaa. Sinä ansaitset parempaa!

Nuo viisi periaatetta saattavat vaikuttaa huvittavilta, mutta todellisuudessa länsimaalainen yhteiskunta toteuttaa niitä antaumuksella. Ei ole siis niinkään merkitystä sillä, miten ajattelet ja miten sanot eläväsi, vaan sillä miten elät. Jos haluat kristittynä vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin, älä sano miten tulisi elää vaan näytä se elämälläsi. Tämä on vaikea läksy, ainakin minulle.