Avainsana-arkisto: bloggauskuu

Mar 30 2011

Job’s done!

Uskomatonta, mutta totta! Bloggauskuu onnistui yhtä päivää ja eilistä lievää uuvahtamista lukuun ottamatta hienosti! Olen äärimmäisen innoissani. Sain itseäni niskasta kiinni lähes joka päivä, ja savolaisen projektin kesytettyä. Jokainen teksti oli todellakin vain aloittamista vaille valmis. Kuten kerroin, hidastan päivitystahtia nyt hieman, mutta toivottavasti en paljon. Koska kirjoittamisesta on nyt tullut jokapäiväinen tapa, pyrin tekemään sitä edelleen joka päivä. Osan julkaisen, kaikkea en.

Kirjoittelun lomassa tuli blogin ulkoasu laitettua mieleeseeni kuntoon. Sopivasti eye candyä, mutta kuitenkin minimalistinen linja. Siihenkin sopii ottaa kantaa ja antaa ehdotuksia varsinkin käytettävyyden näkökulmasta. Löytyykö blogista se mitä etsit, helposti? Onko kirjoitusten aiheet muuten millään lailla kiinnostavia? Päivittäisten kävijöiden määrät ovat hieman vaihdelleet, mutta melko tasaista on ollut, joten siitä ei voi paljon päätellä eri tyyppisten aiheiden kiinnostavuutta.

Tilastoista vielä sen verran, että kuukauden kokonaiskävijämäärä on tällä hetkellä 1.824, mikä on edellisen vuodenvaihteen sunnuntaidebattien jälkeen ennätys. Pitkään aikaanhan blogi ei ollutkaan päivittynyt säännöllisesti, joten eipä tätä juuri kukaan käynyt lukemassakaan. Tavoitteena vuoden vaihteeseen mennessä on edelleen sata kävijää päivässä eli noin kolme tuhatta yhteensä. Se on aika kova tavoite ja vaatii kyllä aihevalinnoilta osumia, mutta yritetään ainakin.

Kiitos jokaiselle kävijälle ja lukijalle mukana olemisesta bloggauskuussa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti sähköpaimen löytää ensi vuoden aikana oman äänen ja aktiivisen lukijakunnan, joka uskaltaa myös kommentoida ja ottaa kantaa kirjoituksiin. Suurkiitos myös Verbaalisen Velodromin Villelle, joka tarttui haasteeseen ja lähti mukaan! Villellä bloggauskuu on ainakin kävijätilastojen valossa ollut vielä selkeästi suurempi menestys kuin itselläni. Onneksi olkoon!

Jos et vielä koe oloasi kiitellyksi, voit katsoa virallisen kiitosvideon.

Mar 28 2011

28 päivää myöhemmin


Bloggauskuu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta vielä on viimeisen rutistuksen aika.

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

  1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
  2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
  3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
  4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
  5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
  6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

Mar 22 2011

Bloggauskuu – kolme viikkoa täynnä

Kolme viikkoa bloggauskuuta takana ja reilu viikko vielä edessä. Kokemus on ollut hurjan opettavainen! Kynnys tekstin tuottamiselle on selkeästi madaltunut, vaikka inspiraatio on välillä edelleen yhtä lailla hukassa kuin ennenkin. On ollut hienoa huomata, että oli innostusta tai ei, pystyn kuitenkin kirjoittamaan ja pääsen “tyhjän paperin kauhusta” eteenpäin päivä toisensa jälkeen. Aika usein olen aloittanut kirjoittamaan jotakin ja todennut, että tänään ei ole tämän aika. Olen tallentanut luonnoksen ja aloittanut alusta toisella aiheella. Joihinkin keskeneräisistä luonnoksista olen palannut toisella kertaa ja saanut niistä valmiin postauksen aikaan. Aika monta pientä alkua on edelleen varastossa ja osaan niistä palaan vielä bloggauskuun aikana, loput jääkööt myöhemmäksi.

Päivittäinen (yhtä sääntöä vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta) bloggaus on myös osoittanut oikeaksi lähes vuoden takaisen ajatuksen: kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto. Suorastaan harmittaa, että sen käyntiin saamiseen meni melkein vuosi, mutta parempi marraskuussa kuin ei milloinkaan. Toivottavasti tämä into ei pääse hiipumaan joulun lähestyessä.

Samaan aikaan, kun bloggauskuu loppuu, alkaa työni Seinäjoella. Ajelen siis muutaman viikon ajan edestakaisin arkipäiviksi Pohjanmaalle ja viikonlopuksi kotiin. En ehkä pysty jatkamaan samassa mittakaavassa päivittäistä kirjoittamista, mutta edelleen aion joulukuussakin pitää sopivaa tahtia yllä. Vähintään kaksi tekstiä joka viikko. Työsuhdetietokoneeni ei toimi muuta kuin firman verkossa, enkä jaksa varmasti heti työpäivän päätteeksi olla kirjoittamassa blogiin, ainakaan joka päivä. iMac jäänee vielä muun perheen käyttöön Lahteen, joten viikonloppuisin voin tietenkin kirjoittaa tällä. Toivottavasti kynnys uuden postauksen aloittamiseen ei ehdi kasvaa liian korkeaksi, vaikka pitäisinkin muutaman välipäivän.

Tähän väliin vähän tilastoja marraskuun kolmelta ensimmäiseltä viikolta:

  • Päivittäisiä lukijoita keskimäärin 60 (edellisten vuosien keskiarvo on vähän reilu 30 ja tänä vuonna tähän asti vain 15 päivää kohti)
  • Toinen viikko on ollut toistaiseksi paras: yli 500 lukijaa.
  • Tämä kuu on ollut 1329:llä lukijalla toistaseksi 8. paras kuukausi koko sähköpaimenen historiassa.
  • Bloggauskuun aikana on kirjoitettu 44 kommenttia (mukaan lukien omani).
  • Kommentoiduin juttu on ollut Digitaaliseurakunnan mediajeesus.

Säännöllisellä ja jopa päivittäisellä kirjoittamisella on siis selkeästi merkitystä blogin kävijämäärien kannalta. Tämä on tietysti itsestäänselvää ja olen sen aina tiennyt, mutta on kiva kokea se käytännössä myös oman blogin kanssa. Sisällön laatu tietysti ratkaisee varmasti vielä enemmän, mutta koska sillä en vielä pääse pätemään, täytyy panostaa määrään.

Kiitos kaikille lukijoille ja bloggauskuussa mukanaeläneillä, tehdään viimeisestä reilusta viikosta vielä edellisiäkin parempi. Erityiskiitos kommenteistanne! Niitä kaivataan edelleen lisää, koska kuten kanssakisaajani Villekin mainitsi, ne kertovat kuitenkin kaikkein parhaiten siitä, että blogia luetaan ja että se saa välillä jopa keskustelua aikaan.

Mar 9 2011

Epic fail

No niinhän siinä kävi, että jo viikon jälkeen bloggauskuu-tavoitteeni koki kolauksen. Olin pari päivää Helsingissä koulutuksessa ja ajattelin kirjoittaa eilisen blogitekstin kännykällä. Enpä kuitenkaan jaksanut luentopäivän päätteeksi alkaa naputella pientä ruutua, joten epäonnistuin tavoitteessani kirjoittaa joka päivä. En aio kuitenkaan luovuttaa vaan ryhdistäytyä ja blogata entistä suuremmalla innolla loppukuun ajan.

Usein me pelkäämme epäonnistumista. Minä ainakin. Monesti epäonnistumisen pelko lannistaa niin, että ei uskalleta edes aloittaa mitään. En tiedä onko kysymys suomalaisesta kasvatuksesta tai kansanluonteesta, mutta minusta tuntuu, että epäonnistumisten kestämisessä meillä on paljon parantamisen varaa. Onneksi japanilainen harakiri-kulttuuri ei ole meillä perinteistä, mutta muistan jo lapsena kuulleeni 90-luvun laman murskatappioiden ajaneen suomalaisiakin yrittäjiä itsemurhaan. Suomessa konkurssia pidetään usein täydellisenä epäonnistumisena, kun taas esim. Yhdysvalloissa vasta konkurssin tehnyttä pidetään kokeneena ja hänelle on kysyntää johtotehtäviin. Mokan kautta menestykseen kertoi päässeensä myös mm. Irc-gallerian toimarina tunnetuksi tullut Taneli Tikka, joka oli mukana myös lokakuisessa Kansallinen epäonnistumisen päivä -kampanjassa.

Vain ne, jotka uskaltavat epäonnistua suuresti, pystyvät suuriin saavutuksiin.
–Robert F. Kennedy

Jos aiot saavuttaa elämässäsi jotain, ole valmis myös suuriin pettymyksiin ja epäonnistumisiin! Älä anna epäonnistumisen pelon lamauttaa sinua jäämään mukavuusalueelle vaan ota rohkeasti isoja askelia kohti unelmia ja päämääriäsi. Parhaita ovat niin suuret tavoitteet, että niitä ei voi inhimillisin keinoin saavuttaa, koska silloin tarvitset myös Jumalaa mukaan niiden toteutumiseen. Ja kun pääset tavoitteeseen, tiedät, että et olisi pystynyt siihen yksin. Pysyt samalla kiitollisena ja nöyränä.

Parasta lääkettä epäonnistumisen kammoon ei muuten ole jatkuva onnistuminen, vaan epäonnistuminen pieninä annoksina. Se toimii ikään kuin rokotuksen tavoin. Kun opit selviämään pienistä mokista, kehität samalla vastustuskykyä pelkoa vastaan. Kannattaa siis alkaa ottaa päivittäin pieniä uusia riskejä pieleen menemisenkin uhalla. Haastan sinut uskaltamaan jotain, mitä et ole ennen tehnyt. Ja kun välillä epäonnistut, salli itsellesi pettymyksen tunne! Se on todellinen ja tärkeä oppimisen kannalta. Älä kuitenkaan jää siihen! Epäonnistuminen ei tee sinusta ihmisenä epäonnistunutta!

Jatka epäonnistumista. Jatka vain. Mutta yritä kuitenkin ensi kerralla epäonnistua paremmin.
–Samuel Beckett

Mar 7 2011

Kulttuuria seurakunnassa vai seurakunta kulttuurissa

Onko kirkko/seurakunta osa kulttuuria vai kulttuuri osa seurakuntaa? Missä määrin seurakunnan tulisi mukauttaa toimintaansa ja viestinsä kommunikointia ympäröivään kulttuuriin ja milloin taas toimia valtavirrasta poiketen tai jopa täysin vastavirtaan? Tämä liittyy hyvin läheisesti edelleen tuohon toissapäiväiseen aiheeseen, mutta yritetään laajentaa keskustelua pelkästä opetuksesta koko seurakuntaa koskevaksi.

Voiko seurakunnan jumalanpalveluselämään tuoda elementtejä vallitsevasta kulttuurista ja kuinka paljon? Missä menee tuo kuuluisa muuttumisen ja mukautumisen välinen raja? Onko vanha- tai korkea- hyväksyttävämpää kuin popkulttuuri? Kuinka paljon seurakunnan tulisi ottaa kantaa aikamme kulttuurisiin ilmiöihin ja olla muovaamassa kulttuuria sen sijaan, että se muovaa meitä?

Viime maaliskuussa muutamat amerikkalaiset pastorit kokoontuivat keskustelemaan monista kiperistä seurakuntakysymyksistä, tämä mukaan lukien, Elephant Room -tapahtumiin. On ilo seurata, miten välillä täysin päinvastaisen mielipiteen omaavat veljet pystyvät keskustelemaan kasvotusten ja löytämään yhteistä maaperää toisiaan kunnioittaen. Tällaista keskustelukulttuuria soisi näkevänsä Suomessakin. Meillä kun on uskontokeskustelussa useimmiten jääty “Raamattu sanoo näin” ja “hei nyt eletään kuitenkin 2011-luvulla” tyyppiseen täysin joutavaan pseudoargumentointiin ja leimakirveen heilutteluun. Suosittelen katsomaan videon ja toivon myös omaa kommenttiasi aiheeseen. Voisiko seurakunta Suomessa käyttää vaikkapa takavuosien euroviisuvoittaja-hallelujaa omassa tilaisuudessaan?

Mark Driscollin videollakin mainitsema kolmen R:n periaate: reject, receive or redeem voitaisiin suomettaa vaikkapa kolmen V:n periaatteeksi: vastusta, vastaanota tai vapahda. Hylkääminen olisi parempi käännös ensimmäiselle, mutta me toisaalta rakastamme juuri asioiden vastustamista, joten sehän sopii suomalaiseen pirtaan. On siis olemassa niin kulttuurisia, kuin monia muitakin asioita, joihin seurakunta voi suhtautua em. tavoilla.

Selkeät kristinuskon vastaiset harhaopit on parasta hylätä suoralta kädeltä ja niitä tuleekin jopa vastustaa. Toisaalta moni varsinaisen uskonelämän ulkopuolinen asia voidaan ottaa varauksetta mukaan seurakunnan toimintaan, helppona esimerkkinä vaikkapa pihatalkoot. Kolmanteen ryhmään sitten kuuluvat asiat, joita sellaisenaan ei voi omaksua, mutta joita voidaan käyttää hyväksi vaikkapa seurakunnan ulkopuolisten ihmisten tavoittamisessa. Tästä voisi mainita esimerkkinä vaikka Pornoa ja pannukakkuja -tapahtuman tai ehkä vähän epäonnistuneempana yrityksenä Villen mainitseman JesusWeenin.

Miten sinä jakaisit kulttuuria näihin laatikkoihin?