Unelmien seurakunta

Pohdin tänään millainen olisi unelmien seurakunta ja ajattelin haastaa blogin lukijat, tai sen mitä teistä on vielä jäljellä, mukaan aihetta miettimään. Juuri sopivasti Taloussanomien uudessa blogissa Ville Toivanen osuvasti pyöritteli aamusella ajatusta unelmien autokaupasta.

Lähtemättä sen syvällisempään seurakunnan olemuksen pohdintaan, otan vapauden valita kontekstiksi kristillisen seurakunnan ja määritellä sen Jumalaan uskovien ihmisten yhteisöksi. Mikä on mielestäsi tuon yhteisön olemassaolon oikeutus ja tarkoitus? Tätä on pohdittu tässäkin blogissa jo vuosia sitten, joten ei mennä siihenkään sen syvällisemmin, mutta jotta voimme edes jotenkin keskustella unelmistamme yhdessä, on jokaisen keskusteluun osallistuvan varmasti syytä muutamalla ajatuksella määritellä näkemyksensä seurakunnan merkityksestä.

Onko seurakunta mielestäsi ennen kaikkea kristittyjen viikoittainen kokoontuminen jumaluusoppineen jalkojen juureen ex cathedra -opetuksen äärelle? Vai onko se ennemminkin (dressmann-äänellä:) kaikkien kristittyjen – kaikkina aikoina – kaikkialla – kaikkien kanssa – tapahtuvaa arkista elämää, johon sydämen usko tavalla ja toisella vaikuttaa? Vai jotain ihan muuta?

Olen jo vuosia puhunut aiheesta “seurakunta 2.0” tarkoittaen lähinnä sitä, että vaikka seurakunnan olemus ja -elämän sisältö ei muuttuisikaan vuosien saatossa, on erilaisten toimintatapojen ja kulttuurin muututtava. Voimme varmasti yhdessä nähdä seurakunnan ytimen (1.0 -version) kutakuinkin yhdenmukaisesti, mutta sen käärimisestä nykyaikaiseen pakettiin on jokaisella todennäköisesti erilaisia ajatuksia ja unelmia. Millainen on sinun unelmiesi seurakunta?

Henkilökohtaisesti uskon seurakunnan olevan kaikkea edellä mainittua. Mielestäni jokaviikkoinen yhteenkokoontuminen on upea tapa vahvistaa uskoa, kuulla opetusta Jumalasta ja elämästä, ylistää Jumalaa yhdessä ja jopa kokea aitoa yhteyttä ihmisten kesken. Tuon kokoontumisen tulisi voida olla jokaisen kristityn viikon kohokohta, joka antaa potkua kaikkeen elämään arjen keskellä. Jumalanpalveluksen, tai millä nimellä tuota kohtaamista ikinä kutsutaankaan, ei pitäisi tehdä ihmisten elämää entistä raskaammaksi tai jopa ahdistavammaksi kuin mitä se on, vaan päinvastoin.

Lisäksi kuitenkin kaivataan myös yhteyttä arjessa. Pelkkä peräkkäisissä penkeissä istumalla koettu “niskayhteys” ei varmasti ole aitoa yhteisöllisyyttä. Todelliseen yhteyteen tarvitaan hankalia ihmissuhteita, ärsyttäviä tyyppejä, roppakaupalla erilaisuutta ja vastakkaisia mielipiteitä, erilaisia tulkintoja Jumalasta ja uskosta, hajoavia autoja, kiljuvia lapsia jne. – aitoa hands-on arkea. Vain silloin voimme kokea todellista kohtaamista ja Jumalan armon vaikutusta.

Näillä eväillä keskustelu käyntiin, mistä elementeistä sinun unelmiesi seurakunta koostuu?

Sano mua johtajaksi

Nykyaikaa on kutsuttu isättömäksi ja paljon puhutaan siitä, että aikuisilla on vanhemmuus hukassa. Myös johtajuus on kysyttyä monin paikoin.

bad_parenting1Tämä on havaittavissa myös seurakuntien keskellä. Missä ovat hengelliset isät ja äidit? Kuka on sinun hengellinen isäsi? Tai kenelle sinä olet hengellinen äiti? Valitettavan usein olemme keskittyneet lähinnä toimintaan, rakenteeseen ja touhuamiseen hengellisen vanhemmuuden kustannuksella.

Kuitenkin Raamatun esimerkki on toisenlainen. Kaikkivaltiaalla Jumalalla oli varaa lähettää oma poikansa elämään arkista elämää kahdentoista karvaisen miehen kanssa, jotta he saisivat kokea ruohonjuuritasolla todellista hengellistä johtajuutta, jota sen ajan uskonnolliset johtajat eivät kyenneet tarjoamaan. Loistava esikuva on myös Paavalin suhde omiin opetuslapsiinsa Timoteukseen ja Titukseen. Hän kutsui heitä kirjeissään rakkaiksi, oikeiksi pojikseen.

bad_parenting2Aikamme hengellisen johtajuuden keskittyminen leadershipin sijaan managementiin on saanut aikaan paljon isättömyyden traumoja myös seurakunnissa. Väitän, että tästä johtuu myös nykyään niin trendikäs yhteiskristillisyyden harha. Olen törmännyt moniin uskoviin ja yhteisöihin, jotka eivät halua sitoutua kuulumaan mihinkään seurakuntaan tai olemaan sitä, vaan haaveilevat johtajuudettomasta kristillisyydestä. Tämä kuulostaa mielestäni pelottavan paljon menneiden vuosikymmenien vapaalta kasvatukselta, jossa vanhemmat yrittävät olla lastensa kavereita.

bad_parenting3Erilaiset liikkeet, joita “kukaan ei johda”, rakentuvat yleensä karismaattisen henkilön persoonan ympärille ja varaan. Usein hän on juuri se, joka suurimpaan ääneen julistaa, miten meillä ei ole inhimillistä johtajaa vaan että meitä johtaa itse Jeesus Kristus tai Pyhä Henki. Todellisuudessa hän on itse ryhmänsä johtaja. Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Mutta jos tällaiset henkilöt kuvittelevat ettei heidän itsensä tule myös olla jonkun johdettavina, vaan ovat mielestään tilivelvollisia vain itse Jumalalle, on seurauksena yleensä kaikki lahkon ominaispiirteet täyttävä yhteisö.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on hyvästä tai huonosta hengellisestä vanhemmuudesta? Mieluummin kuulisin niistä hyvistä kokemuksista… :)

80 komeinta seurakunnan sivustoa

Kent Shaffer on päivittänyt seitsemänkymmenenviiden hienoimman seurakunnan sivuston listaansa kymmenellä uudella tulokkaalla. Samalla kokonaismäärä on noussut kahdeksaan kymmeneen. Kieltämättä aika komeita sivustoja, mutta osa toisaalta aika simppeleitä. Oma kestosuosikkini on Lifechurch sijalla 54.
Mitkä ovat mielestäsi upeimmat kotimaiset seurakunnan nettisivut?

[lähde: Top 80 Church Websites | churchrelevance.com]

Mikä on seurakunnan tarkoitus?

Haastan sinut kanssani miettimään mikä on seurakunnan tarkoitus, päämäärä ja olemassaolon oikeutus? Onko seurakunnan tarkoitus pitää esillä iankaikkisia Raamatun periaatteita iankaikkisen vanhoin menetelmin? Vai tuleeko seurakunnan toimia nykyajan ihmisten odotusten ja tarpeiden täyttäjänä? Ystävämme Rick Warren määrittelee seurakunnan päätarkoitukseksi kunnian tuomisen Jumalalle, mikä onnistuu viiden eri osa-alueen kautta: palvonta, yhteys, opetuslapseus, palvelu sekä lähetystyö eli evankeliointi. Eilisessä Release-konferenssissa Tony “kesytä tiikeriAnthony oli sitä mieltä, että evankelioinnilla tulisi olla suurempi prioriteetti kuin millään muulla seurakunnan toiminnolla, jotka toki kaikki ovat sinänsä yhtä arvokkaita. Mitä mieltä sinä olet, mikä on seurakunnan tarkoitus?

130 ilmaista ideaa nuorisotyöhön

130 Youth Ministry Tips and Ideas Free EbookBloggaava nuorisopastori Tim Schmoyer on kerännyt ilmaiseen e-kirjaansa 130 vinkkiä ja ideaa nuorisotyötä tekeville. Vaikuttaa erittäin lupaavalta, käy ihmeessä lataamassa pdf-dokumentti talteen! Tässä vähän esimakua:

  1. Kerro tositarinoita omasta elämästäsi, älä pelkkää teoriaa!
  2. Myönnä omat epäonnistumisesi. Kukaan ei ole täydellinen, joten älä sinäkään väitä olevasi.
  3. Käytä hyödyksesi Youtuben ilmaisia videoita, ainakin jotkut niistä toimivat erittäin hyvinä saarnan havainnollistajina

Aika hienoa, että tuo videoiden käyttäminen on sijalla kolme! Niin minäkin teen. :)