Avainsana-arkisto: elämänhallinta

Mar 28 2011

28 päivää myöhemmin


Bloggauskuu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta vielä on viimeisen rutistuksen aika.

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

  1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
  2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
  3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
  4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
  5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
  6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

Mar 26 2011

Painonhallintaa – osa n

Vuotuinen elopainosyklini on jälleen siinä vaiheessa, että on aika alkaa muuttaa ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan. Kulminaatiopiste oli kuluvan viikon tiistaina, kun vaaka näytti henkilökohtaista koko elämän ennätyspainoa, 84 kiloa. Painoksihan tuo ei sinänsä ole paha, mutta kun suurin osa siitä on vyötäröllä ja vielä lyhyessä ajassa kerättynä. Kesäkuussa ennen uuden työn aloitusta painoin nimittäin kahdeksan kiloa vähemmän. Syynä lihomiselle ei ole työ, vaan lounaan syöminen ravintolassa jokaisena arkipäivänä. Aika pahasti on lähtenyt ruokailutottumukset lapasesta ja tilaisuus on tehnyt hiilarivarkaan.

Painoni on sahannut viimeiset kymmenen vuotta tasaisesti seitsemän- ja kahdeksankymmenen välissä ja nyt on taas aika lähteä jahtaaman tuota pienempää. Viisi vuotta sitten aloitin ensimmäistä kertaa kymmenen kilon painonpudotusprojetkin ja onnistuinkin siinä vastoin kaikkia odotuksia alle puolessa vuodessa. Palkintona oli silloin elämäni ensimmäinen Applen tietokone, joten se ilmeisesti oli tehokas motivaattori. Nyt on kuitenkin tähtäimessä pysyvä ruoka- ja liikuntaremontti eikä missään nimessä mikään laihdutuskuuri. Olen välillä tiputtanut painoa karppaamalla, välillä juoksemalla, mutta alkaa tuo keski-ikä ja -luokka lähestyä sen verran kovaa kyytiä, että nyt olisi löydettävä paras pysyvä tapa syödä ja elää. Painoni kehitystä kirjaan kätevään skinnyo-palveluun, josta sitä voi seurata, jos jota kuta jostain kumman syystä kiinnostaa.

Vähennän toki huonoja hiilihydraatteja ruokavaliostani reilusti, ennen kaikkea vehnää ja sokeria. En aio ryhtyä absolutistiksi, mutta pääosin jätän edellä mainitut normaaliruokavaliostani pois. Suurin haaste on tuo lounasruokailu, mutta uskon, että siihen löytyy ratkaisu. Kerro vinkkejä kommentteihin, jos tiedät hyviä salaattiannoksia tarjoavia ravintoloita Seinäjoella. Kaamosväsymyksen paikkaamisen vedetyt sokerihuurretut iltamässyt täytyy myös korvata hedelmillä ja marjoilla, jotka oikeasti auttavat eivätkä lisää pimeyden aiheuttamaa synkkyyttä.

Liikuntaa olen harrastanut viime vuodet tasaisen epätasaisesti, mutta nyt on tavoitteena löytää siihenkin pysyvä rytmi. Lenkkeilyä, kuntosalia ja ehkäpä joku äijäsähly kerran viikossa, Seinäjoki anyone? Tarkoitus on käydä 2-3 kertaa viikossa lenkillä, 2-3 kertaa kuntosalilla ja kerran viikossa höntsäpallon perässä. Kuten kerroin, en ole koskaan ollut mikään himoliikkuja, mutta uskon, että löydän hyvän tasapainon ja säännöllisen rytmin paremmin nyt, kun muukin elämä on säännöllisempää. Siis kunhan tästä muuttohässäkästä ensin selvitään.

Nyt on hyvä aika jälleen kokeilla 30 päivää ilmaiseksi ensi vuoden uudenvuodenlupauksia, ennenkö ne täytyy lunastaa. Haastan sinutkin mukaan joulukuun ajaksi terveellisempään elämään, niin ei ole sitten tammikuussa niin kova morkkis. Tottakai jouluna syödään vähän suklaata ja muutakin makeaa, mutta kohtuudella. Minkä pienen terveellisen muutoksen sinä voisit tehdä tänään eikä vasta ensi maanantaina/kuussa/vuonna?

Mar 17 2011

Välineurheilua

Omena päivässä?

Mikä sinut saa lähtemään lenkille tai keräilemään treenivarusteita laukkuun? Liikunnasta tuleva hyvä fiilis, raittiin ilman tarve, treenikaverien loistava seura, halu hikoilla, tulevat kisat, kaikki edellämainitut vai joku-muu-mikä? Minulle urheilu on ollut lapsesta asti jostain syystä melko vastenmielistä. Enkä siksi tietysti pärjännyt missään lajissa. Joten negatiivinen noidankehä oli valmis. Lisäksi minulla oli lapsena kaksi loistavaa liikunnanopettajaa – toinen himohiihtäjä ja toinen fanaattinen jalkapalloilija. Ja molemmat onnistuivat työssään täydellisesti: olen aina inhonnut erityisesti sekä hiihtoa että jalkapalloa.

Vasta aikuisena innostuin lenkkeilystä. Löin vaimon kanssa vetoa joskus vuosia sitten, että saan pudotettua kymmenen kiloa silloisesta ylipainostani, ja jos onnistun, saan ostaa itselleni elämäni ensimmäisen Applen Macin. Tehokkaimmaksi keinoksi havaitsin hölkkäämisen, joten sitä sitten tehtiin oikein olan takaa. Vuoden mittaiseksi kuviteltu projekti oli valmis viidessä kuukaudessa. Ehkä juuri siksi sydämessäni on ollut aina siitä asti erityinen paikka Applen tuotteille, “ensilantti” oli ansaittu hiellä, kyynelillä ja välillä jopa veren maku suussa.

En tiedä johtuuko tuosta projektista vai teknisestä suuntautuneisuudestani, mutta siitä asti paras keino, jonka olen löytänyt itseni motivoimiseksi lenkille, on kaikki urheiluun millään tavoin mahdollisesti liitettävissä oleva teknologia. Ensimmäisenä iPod Shuffle lenkki-dj:ksi musiikkia soittamaan. Sitten ensimmäinen sykemittari, Polar F4. Seuraavaksi ensimmäiset Asicsin kenkäni, juoksusukat, tekniset kuidut, lämpökerrastot, juomapullovyö ja lopulta jopa juoksutrikoot! iPhonen myötä monenlaiset seuranta-aplikaatiot ja nettipalvelut toisensa perään ovat tulleet tutuiksi, viimeisimpänä Villen innostamana Sports Tracker, sen nokialaisesta taustasta huolimatta.

Myönnän siis auliisti, että olen auttamattomasti parantumaton välineurheilija. Ongelmana tässä lajissa on vain se, että jokainen uusi innovaatio muuttuu hyvin pian arkiseksi, eikä enää itsessään innosta lenkille. Aina tarvitaan siis jotain uutta. Ja toisaalta alan muistuttaa lenkille lähtiessä terminaattoria kaikkien härveleideni kanssa. Ehkä olen vain jotenkin valuvikainen. Mutta toisaalta, jos saan pidettyä kunnostani huolta (pun intended) hankkimalla uudet välihousut tai puolentoista euron kännykkäohjelman, ehkä se on sen arvoista? Mikä sinua liikuttaa?

Mar 10 2011

Riittävän hyvä

Liian suuret saappaat?

Luin eilen ohimennen uusimmasta Meidän Perhe -lehdestä jutun perfektionistilapsista. Nykyaika jotenkin helpommin ruokkii myös lapsista täydellisyydentavoittelijoita, vaikka vanhemmat eivät vaatisikaan heiltä liikaa. Usein syynä onkin enemmän se mitä vanhemmat vaativat itseltään. Lapsen epäonnistumisenkokemukseen ei järkipuhe auta, koska kyse on tunteista. Olisikin tärkeää auttaa lasta pukemaan sanoiksi epäonnistumisen tunteensa ja kehua häntä muutenkin kuin vain siitä mitä hän osaa.

Niin lasten kuin aikuistenkin olisi hyvä oppia, mitä tarkoittaa “riittävän hyvä”. Läheskään kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti eikä aina ole syytä pyrkiä huippuonnistumiseen kaikilla elämän alueilla. On paljon asioita, joiden tekeminen riittävän hyvin riittää paremmin kuin hyvin. Silloin emme kuluta itseämme loppuun perfektionismilla ja todellisia onnistumisiakin tulee enemmän, koska tärkeiden asioiden tekemiseen riittää paremmin voimavaroja. Olennaista on tietysti oppia erottamaan ne tärkeimmät asiat vähemmän tärkeistä, ja käyttää säästyneet resurssit niihin.

Kyllin hyvä -kirjasta löytyy testi, jonka avulla voit pohtia vaaditko mahdollisesti itseltäsi liikaa:

  1. Minulla on niin paljon suoritettavaa, että minulla ei ole lainkaan aikaa rentoutua.
  2. Tunnen olevani jatkuvan saavutus- ja suorituspaineen alaisena.
  3. Ihmissuhteeni kärsivät, koska vaadin itseltäni niin paljon.
  4. Terveyteni kärsii, koska painostan itseäni menestymään.
  5. Tingin usein mielihyvästä ja onnellisuudesta täyttääkseni vaatimukset, jotka itselleni asetan.
  6. Ponnistelen pitääkseni lähes kaiken täydellisessä järjestyksessä.
  7. Yritän aina parastani, riittävän hyvä ei kelpaa minulle.
  8. Minun on hoidettava kaikki velvollisuuteni.
  9. Minun on oltava paras lähes kaikessa, mitä teen. Toiseksi paras ei kelpaa.
  10. Olen hyvin kilpailuhenkinen.
  11. Minun on aina oltava ”numero yksi” suoritusteni osalta.

Suosittelen perfektionisteille sekä muille työn ja kuormien uuvuttamille myös Antti Kylliäisen kirjaa Armoa työhön. Vaikka markkinatalous ei tunne armoa, se voi aidosti parantaa työn laatua. Armoton kilpailu kääntyy helposti itseään vastaan, kun ylimitoitettujen vaatimusten aiheuttamat paineet ja epävarmuus ajavat työntekijät hermoromahduksen partaalle. Työyhteisössä armo antaa ihmisille mahdollisuuden oppia ja kehittää itseään. Paljon peräänkuulutettu luovuus ja innovatiivisuus kukoistavat kiireettömässä ja pakottomassa ympäristössä. Ja vaikka työelämässä onkin usein kiire, perusarmollinen ja ihmisen sellaisenaan hyväksyvä ilmapiiri lisää tehokkuutta ja uskallusta myös epäonnistua.

Muista, että vaikka et ole täydellinen, olet riittävän hyvä!

Hey man, slow down. Slow down.
Idiot, slow down. Slow down.
–Radiohead: The Tourist

Mar 2 2011

Joo joo mies

Oletko kova suunnittelemaan? Tykkäätkö pohtia pieniä tai suuria päätöksiä elämässäsi pitkään ja hartaasti vai oletko ennemmin spontaani hetkeen tarttuja? Toiset saattavat käyttää tunteja aikaa esim. vaatekaupassa tehdessään ostopäätöstä kaksien lähes samanlaisten housujen välillä. Samat ihmiset saattavat tehdä auto- tai talokaupat puolessa tunnissa. Jotkut tarttuvat pienemmissä valinnoissa ensimmäiseen mahdolliseen vaihtoehtoon, mutta suuremmissa päätöksissä pyörittelevät excel-taulukoita viikkotolkulla ennen kuin ovat päätöksentekoprosessissaan valmiita. Toiset taas pikemminkin päinvastoin. Mihin joukkoon sinä kuulut?

Itse tykkään suunnitella ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, mutta varsinaisissa päätöksentekotilanteissa taidan olla ennemmin tuota adhd-osastoa niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa. Toki nopeankin päätöksen taustalla saattaa olla edellä mainitusta johtuen myös pidempi ajatustyö, mutta yllättävän usein huomaan tekeväni päätöksiä nopeasti. Monet tähän asti parhaiksi osoittautuneet päätökset elämässäni ovat olleet ainakin äkkiä tarkasteltuna suorastaan hämmästyttävän pikaisia.

Entä kuinka usein kuulet itsesi vastaavan kielteisesti erilaisiin jokapäiväisiin kysymyksiin? Vai oletko käynyt saman kurssin kuin Jim Carrey elokuvassa Yes Man ja vastaat jokaisessa mahdollisessa käänteessä ennemminkin kyllä? Minä taidan jälleen ainakin suurimman osan ajasta kallistua tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Vaikka en ole erityisen kokeilunhaluinen, innostun kuitenkin helposti kaikesta uudesta. Läheskään aina innostus ei muutu tekemiseksi, mutta joskus niinkin.

Haastan sinut tänä marraskuuna vastaamaan kyllä asioille, joita et normaalisti tee. En tarkoita epäterveellisiä tai tuhoisia tapoja, enkä älyttömiä uhkarohkeita tempauksia, mutta kokeile jotain uutta. Testaa harrastusta, jota et ole koskaan ennen edes ajatellut. Valmista tavallisesta poikkeavaa ruokaa tai osta vaikka uusi hajuvesi. Ihan mitä vaan. Mutta pieni varoituksen sana lienee paikallaan: saatat innostua uudesta jutusta niin, että se vie mennessään…