Sain viime syksynä mahdollisuuden osallistua TEDxHelsinki-tapahtumaan. Koko tilaisuus oli hienosti järjestetty ja todella ideoita synnyttävä. Lähtemättömimmän vaikutuksen minuun jätti suklaaguru David Wolfe – ei niinkään puheen sisällön vaan puhujan hämmästyttävän, tarttuvan innostuksen vuoksi! Tulin melkein raakasuklaauskoon. ;)
Tajusin myös, että yksi suuri syy kommunikoinnin onnistumiseen asiassa kuin asiassa on juuri innostus, jonka vallassa viesti välitetään. Samalla totesin itsekseni, että tämähän pätee myös kristillisen sanoman eteenpäin viemiseen. Jos olemme aidosti innostuneita ja asialle antautuneita, on kertomamme vaikuttavuus ihan toista luokkaa. Pelkkä into ei tietenkään korvaa taitoa ja vanha viidakon sanonta “paskasta ei saa konvehtia” pätee tietysti myös kaikkeen viestintään. Mutta kuten kirjailija Mauno Saari joskus vuosia sitten helluntaiherätyksen talvipäivillä Lahdessa totesi: “meillä on paras tuote, mutta huonoin markkinointi”.
On häiritsevää, jos me kristittyinä emme pysty kertomaan maailman parasta sanomaa niin, että sillä olisi vaikutusta. Ja vielä häiritsevämpää, jos me helluntailaiset, jotka korostamme “Pyhän Hengen virvoittavaa vaikutusta”, emme ole aidosti innostuneita tuosta elämää muuttavasta voimasta. Kysyinkin muutamilta ystäviltäni joulun alla, että mistä he innostuvat. Aitoina suomalaisina he eivät innostuneet keskimäärin mistään. Tai eivät ainakaan yhtäkkiä osanneet pukea innostuneisuuttaan sanoiksi.
Jos me emme innostu aidosti todellisesta elämän tarkoituksesta, on maailmassa kyllä monenlaista muuta innostavaa tarjolla – joku myy hopeaa, toinen karppaa, kolmas syö superfoodeja ja ituja ja neljäs järjestää enkelikursseja. Kaikenlaista “sitä itseään” on siis tarjolla joka lähtöön, mutta kuka välittää aitoja konvehteja?!
Mistä sinä innostut?
