Avainsana-arkisto: oppiminen

Mar 28 2011

28 päivää myöhemmin


Bloggauskuu alkaa kääntyä loppua kohti, mutta vielä on viimeisen rutistuksen aika.

Aina silloin tällöin kuulee, että uuden tavan muodostamiseen tai vanhasta (huonosta) eroon pääsemiseen menee 21, 28 tai 30 päivää. Loppujen lopuksi niin hyvät kuin huonotkin tavat ovat seurausta valinnoista, joten siinä mielessä jokaisen tavan ylläpitämiseen tarvitaan niiden valitsemista uudelleen ja uudelleen joka päivä. 28 päivää on kuitenkin hyvä alku.

Ensin me muokkaamme tapamme, sitten tapamme muokkaavat meidät.
–Charles C. Noble

Olen itseasiassa suorastaan hämmästynyt, miten suuri vaikutus bloggauskuu-haastella on ollut omaan kirjoittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Ja yllättävän pienellä vaivalla. Kun on julkisesti haastanut itsensä tekemään jotakin joka päivä, kynnys sen tekemättä jättämiseen on huomattavasti suurempi, kuin vain omassa päässä heitettyjen haasteiden kohdalla. Kunhan projekti on riittävän yksinkertainen ja selkeästi määritelty, ei sen toteuttaminen edes ole missään vaiheessa vastenmielistä.

Nyt onkin lähestymässä oman haasteeni kriittinen piste. Sen päättyminen. Tulevina päivinä mitataan onnistumista ennen kaikkea sillä, säilyykö päivittäinen kirjoittaminen elämässäni jatkossakin. Olen kirjoittanut blogia iltaisin ja se on jonkin verran vaikeuttanut esim. vaimon nukkumaanmenoa, koska tietokone on meillä vielä toistaiseksi makuuhuoneessa. Muuton myötä se kuitenkin siirtyy olohuoneeseen, joten tilanne on siinä suhteessa parempi. Seuraavaksi haastan kuitenkin itseni kirjoittamaan iltojen sijaan aamuisin. Se tietysti tarkoittaa myös aikaisempaa heräämistä, mikä on yksi kestohaaveeni. Ehkä aloitankin jälleen jo joulukuussa, täytyy vähän vielä työstää asiaa.

Tässä kuitenkin kuusi hyvää vinkkiä uusien tapojen omaksumiseen tai vanhojen hylkäämiseen:

  1. Yksi haaste kerrallaan. Älä yritä muuttaa koko elämääsi kerralla. Ota aluksi yksi tapa työn alle, ja kun onnistut siinä, saat uutta intoa ja voimaa käydä seuraavan kimppuun.
  2. Tee etukäteen selkeä aikataulu. Määrittele alkamis ja päättymispäivä, jolloin voit jo etukäteen hypettää itsellesi ja ystävillesi, että kohta se alkaa.
  3. Sitoudu vähintään 28 päiväksi. Neljässä viikossa uusi tapa on löytänyt paikkansa päivittäisten rutiinien joukosta.
  4. Älä lannistu epäonnistumisesta. Vaikka sortuisit vanhaan tapaasi tai epäonnistuisit uudessa, älä anna periksi, vaan käy kiinni entistä suuremmalla innolla.
  5. Juhli onnistumista. Päätä jo etukäteen sopiva palkinto haasteen onnistumisesta. Mutta jos tarkoituksena on esim. lopettaa tupakointi, älä palkitse itseäsi kartongilla. Tai jos tavoitteena on terveellisemmät elämäntavat, älä missään nimessä juhli onnistumista kolmen päivän hiilarimättöputkella sohvalla makaillen. Palkinto kannattaa olla ihan jotain muuta, kuin varsinainen haaste.
  6. Tee haasteestasi julkinen. Kerro projektistasi facebookissa tai aloita vaikka uusi blogi. On huomattavasti vaikeampaa antaa periksi, kun kaikki ystävät tietävät mihin olet ryhtynyt. Heistä on myös paljon iloa tukijoina ja kannustajina, joten sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Näillä eväillä minä olen onnistunut saamaan bloggauksen todella käyntiin ja uskon vakaasti, että tämä ei jää tähän. Seuraava haaste on jo työn alla.

Mar 13 2011

Ihminen on isäkäs

Oikein hyvää mennyttä isänpäivää vielä kaikille isille ja isänmielisille! Omat isänpäiväterveiseni, ja lasten onnittelulaulu papalle, menivät tänä vuonna poikkeuksellisesti näköpuhelimen välityksellä Thaimaahan. Erittäin vähän Skype-puheluita harrastaneena yllätyin erittäin positiivisesti yhteyden toimivuudesta. Lapset vilkuttelivat innostuneina vähintään yhtä paljon omalle kuvalleen kuin kaukomaille.

Meillä kokoontui tänään muutaman perheen raamattupiiri, jossa olemme olleet reilun vuoden mukana. Tällä kertaa jätimme Raamatun lukemisen vähän vähemmälle ja kerroimme kaikki jotakin siitä millainen isä meillä itse kullakin on ollut. Jokaisella oli ainakin jotakin hyvää sanottavaa omasta isästään, mutta uskaltauduimme kertomaan heistä myös niitä vähemmän hohdokkaita puolia. Oman aikuiseksi kasvamisen myötä meiltä kaikilta tuntui löytyvän myös ymmärrystä ja armollisuuttakin menneitä sukupolvia ja heidän haasteitaan kohtaan. Lähes jokaisen isä oli myös kasvanut ja muuttunut iän myötä, pääsääntöisesti myönteiseen suuntaan. Oli kiinnostavaa huomata myös se, miten paljon paremmat eväät omalla sukupolvellamme vaikuttaa olevan haastavien ihmissuhteiden ja lapsuuden kokemusten käsittelyyn, kuin vielä edellisellä. Toivottavasti opimme virheistä, emmekä kaada kaikkea saamaamme sellaisenaan lastemme niskaan tai toisaalta heittäydy aina heiluriefektillä toiseen ääripäähän.

Paavali kirjoittaa eräässä Raamatun kirjeessään kauniisti Jumalasta, taivaallisesta isästä: “josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä.” Ymmärrän tuon ajatuksen siten, ettei Jumalan kutsuminen isäksi ole vain ihmisen psykologinen taipumus tehdä läheisemmäksi jokin suuri ja etäinen jumaluus, vaan päinvastoin, kaikki isyys mitä maa päällään kantaa on inhimillisessä raadollisuudessaankin heijastusta juuri kaikkivaltiaan Jumalan täydellisestä isyydestä. Siksi jokaisen ihmisen isäsuhde väistämättä vaikuttaa myös hänen käsitykseensä Jumalasta. Tämänkin vuoksi on tärkeää ymmärtää, että vaikka maalliset isämme olisivat epäonnistuneet monin tavoin, Taivaan Isän rakkaus ja huolenpito on kaikessa käsittämättömyydessäänkin täydellistä.

Tam 8 2011

Mitä opin viime vuonna?


Hyvää tätä vuotta. Hieman hitaalla liekillä tämä käynnistyy, mutta sitäkin varmemmin. Olen todennut eri yhteyksissä, että viime vuosi oli monella tasolla elämäni paras. Silti odotan alkaneelta vuodelta vielä enemmän.

Huomasin kuitenkin viime vuotta sulatellessa, että ilmeisesti ikä alkaa painaa ja vauhti hidastua, kun emme saaneet uutta kotia, uutta autoa, uutta työpaikkaa emmekä uutta vauvaa. Tähän asti joka vuosi vähintään yksi, yleensä useampi, edellä mainituista on toteutunut. Ehkä harvinainen stabiilius tekikin kuluneesta vuodesta niin mukavan. Toisaalta töiden ja seurakunnan näkökulmasta tapahtuikin ehkä enemmän eteenpäin menemistä kuin kaikkien tähänastisten työvuosien aikana yhteensä.

Mitä sitten opin viime vuonna? Tässä muutamia päällimmäisiä ajatuksia:

1) Vision voima on käsin kosketeltava.
Selkeä näky siitä, mikä on elämämme tarkoitus ja juuri meille paras tapa täyttää se niin omassa elämässä kuin esimerkiksi seurakunnassakin, on todella voimakas eteenpäin vievä voima. Selkeää näkyä vasten arkinen ahertaminenkin alkaa näyttäytyä oikeassa valossa ja järkevästi asetettujen tavoitteiden saavuttaminen motivoi jälleen pyrkimään parempaan.

2) Parisuhde paranee pienillä asioilla
Tähän olen uskonut aina, mutta jälleen syksyn aikana töiden ja flunssakierteiden painessa päälle tuli todistettua, että loppu viimein melko pienet ja simppelit jutut saattavat nostaa tunneilmastoa plussan puolelle. Löysimme vaimon kanssa mm. jokaviikkoisen treffeillä käymisen riemun. Meillä ei ole lastenhoitajia, mutta joka sunnuntai-ilta, kun lapset on laitettu nukkumaan istumme hetken lähekkäin kynttilän valossa, katselemme toisiamme silmiin ja juttelemme arjen yläpuolella olevista asioista, suunnitelmista, haaveista ja unelmista. Pahimpina sairasteluviikkoina taisi tosin treffitkin jäädä välistä, mutta niistäkin ajoista selvittiin, kun suhde oli paremmalla tasolla kuin koskaan. Löysimme myös yhteisen harrastuksen parisuhdeblogista (Kanssasikahleisiin), johon aiomme kirjoittaa tänä vuonna viikoittain.

3) Minimalismi miellyttää minua
En ole mikään askeesin kannattaja, mutta kun ympärillä on jatkuvasti kasoittain pienten naisten tavaraa, olen huomannut kaipaavani tyhjää tilaa ja avaruutta. Pyrin syksyn ajan karsimaan henkilökohtaista omistamistani 100 asiaan, mutta en päässyt vielä tavoitteeseen. Vuodenvaihteen lista näyttää 125:tä. Edelleen suunta on vähempään ja olen tyytyväinen, että sain kuitenkin karsittua omasta painolastistani 57 tavaraa. Alkaneen vuoden aikana pyrin luopumaan myös lopuista fyysisistä kirjoista ja hankkimaan niitäkin jatkossa vain digitaalisessa muodossa.

4) Kirjoittaminen on ajattelun jalostunein muoto
Jostain syystä minulla on ollut aina todella korkea kynnys kirjoittamisen aloittamiselle. Sain kirjallisista tehtävistä hyviä arvosanoja jo koulussa, mutta silti aloitusrima tahtoo olla edelleen niin korkealla, että moni hyvä projekti on aloittamista vaille valmis. Kuluneen vuoden aikana opiskelutehtävien, satunnaisen bloggaamisen ja varovasti käynnistellyn päiväkirjanpidon vaikutuksesta olen pikku hiljaa alkanut päästä kirjoittamiseen paremmin kiinni. Olen myös innostunut opiskelusta ja lukemisesta enemmän kuin koskaan. Ehkä luontainen mukavuudenhalu ja laiskuus on tähän asti hidastanut turhan “jalostunutta ajattelua”, mutta tänä vuonna aion kirjoittaa asioita muistiin lähes päivittäin ja julkisiin blogeihinkin ainakin kerran viikossa.

Opin toki paljon muutakin, mutta nämä nyt nousi mieleen. Mitä sinä opit viime vuoden aikana?