Miamin yliopiston tutkimuksen mukaan kiitollisuus on muuten erittäin terveellistä. Ihmiset, jotka ovat tietoisesti valinneet päivittäisen kiitollisen asenteen, ovat mm. terveempiä, optimistisempia, harrastavat useammin liikuntaa, saavuttavat tavoitteensa ja kestävät stressiä paremmin. Varmasti nuo seuraukset synnyttävät myös kiitollisuutta ja positiivisen kehän. Jos tämä kaikki kuulostaa sinusta liian ällöamerikkalaiselta tehokkuuden tavoittelulta, tässä muutama loistava neuvo, joiden avulla voit pysyä kiittämättömänä. Olen alun perin bongannut nämä pastori Craig Groeschelin saarnasta ja itsekin näistä joskus opettanut. Ja valitettavasti myös toteuttanut näitä omassa elämässäni säännöllisen epäsäännöllisesti.

1. Kehitä kiittämättömyyden taitojasi.
   Vaikka sinulla olisi kuinka monta hyvää syytä olla kiitollinen, kadehdi niitä, joilla on jotain mitä sinulta puuttuu. Kun esim. katsot televisiosta sisustusohjelmaa, ajattele koko ajan, että sen ohjelmaan valitun juntin sijaan sinun pitäisi olla ilmaisen pintaremontin saaja!
2. Vertaile itseäsi niihin, joilla on enemmän.
   Paljon enemmän! Jos olet esim. tyytyväinen kotiisi, mene asuntomessuille tai huomattavasti rikkaamman ystävän luokse ja vertaile säälittävää luukuasi hänen miljoonataloonsa. Tämä on ihan varma nakki, kiitollisuus unohtuu hetkessä.
3. Tavoittele väliaikaista omaisuutta enemmän kuin iankaikkista.
   Ymmärräthän, että elämä on itseasiasiassa yhtä kuin omaisuutesi. Unohda ihmissuhteet, hengelliset asiat ja kestävät arvot. Elämähän on vain väliaikaista. Hanki lisää tavaraa. Mitä enemmän, sen parempi. Mitä isompaa ja kalliimpaa, sen parempi!
4. Jos olosuhteet eivät miellytä, syytä muita.
   Esim. Jumalaa. Jos hän olisi oikeasti kaikkivaltias, sinulla olisi kaikkea mitä haluat ja olisit varmasti onnellisempi. Jos olet tyytymätön ihmissuhteisiisi, siihen ettei sinulla ole parisuhdetta tai siihen että puolisosi ei enää miellytä sinua, syytä Jumalaa!
5. Muista aina, että ansaitset parempaa.
   Sinulla on oikeus onnellisuuteen. “Because your worth it.” Sinulla on ollut rankka elämä. Ansaitset todellakin ne uudet kengät, auton, käsilaukun, veneen, puoli litraa Ben&Jerry’s jäätelöä, mitä vain, koska olet sen arvoinen. Ja jos sinulla ei ole siihen varaa, ota velkaa ja vinguta visaa. Sinä ansaitset parempaa!

Nuo viisi periaatetta saattavat vaikuttaa huvittavilta, mutta todellisuudessa länsimaalainen yhteiskunta toteuttaa niitä antaumuksella. Ei ole siis niinkään merkitystä sillä, miten ajattelet ja miten sanot eläväsi, vaan sillä miten elät. Jos haluat kristittynä vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin, älä sano miten tulisi elää vaan näytä se elämälläsi. Tämä on vaikea läksy, ainakin minulle.

Myös me (entiset) pastorit innostumme helposti kristillisestä fantasiakirjallisuudesta eli American Dream: nollasta kymmeneentuhanteen -tyyppisistä Jumalan sankareiden menestystarinoista. Perus seurakuntapastorin saarna taistelee kuulijoista siis aika kovassa luokassa. Enää ei riitä, että opetus on riittävän kovaäänistä, mukaansatempaavaa tai teologisesti riittävän syvällistä, vaan se täytyy myös pystyä kommunikoimaan stand up -koomikon elkein. Hyvönen oli ymmärtääkseni huolissaan ennen kaikkea siitä, miten tällainen viihdekulttuurista ammennettu esiintymistyyli ja visuaalisuuden ylikorostus vaikuttaa itse julistuksen sisältöön ja mm. vanhojen kristillisten symboleiden käyttöön.

Itse olen miettinyt myös sitä, miksi kaipaamme erillistä kristillistä viihdettä. Joel Osteen on hauska esiintyjä, mutta Dr. Phil on vielä parempi. Joyce Meyer kiinnostaa monia, mutta Oprah vielä useampia. Tarvitsemmeko kristilliset painokset elämäntapavalmentajista ja keittiöpsykologeista? Vai voisimmeko vain katsoa hyvillä mielin Philiä televisiosta, ja ottaa hänen neuvoistaan sen mikä on hyvää ja kristityn elämään sopivaa? Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jumalanpalvelus voisi olla jokaisen osallistujansa viikon kohokohta monilla eri tasoilla. Sen lisäksi, että siellä koetaan Jumalan läsnäoloa ja pyhyyttä, ei haittaisi vaikka kyseessä olisi myös viikon hauskin ja viihdyttävin ja toisaalta myös arkielämän kannalta opettavaisin hetki.

Valitettavasti Esankin artikkeli kuulostaa helposti siltä, että pienituloinen ja hupenevan yleisön omaava pastori kitisee, kun amerikkalaiset isot pojat vievät kaikkien rahat, kaiken suosion ja leikkikaverit. Itse ainakin koin vielä seurakunnassa työskennellessäni, että oli aika vaikeaa opettaa tästä aiheesta uskottavasti, kuulostamatta siltä, että “oikeasti teidän pitää vian jaksaa kuunnella minua ja maksaa minulle palkkaa, vaikka internetissä kaikki onkin paremmin”.

Olen samaa mieltä Hyvösen kanssa siitä, että mikään media ei voi koskaan korvata aitoa yhteisöllisyyttä ja syvällistä kohtaamista, johon paikallisseurakunta ainakin teoriassa antaa loistavat edellytykset. Toisaalta esim. sosiaalinen media on myös huikea mahdollisuus läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen. Ehkä yhtenä syynä mediauskonnollisuuden lisääntymiselle valitettavasti on kuitenkin juuri se, että paikallinen seurakunta usein epäonnistuu juuri siinä, mikä voisi olla sen suurin vahvuus ja ensisijainen olemassaolon oikeutus. Jos seurakunta on vain toimintakeskeinen yhden köyhän miehen lavaleijonan esiintymisareena, jossa koetaan ainoastaan niskayhteyttä, ei ole ihme, että kirkkokansa siirtyy digitaalisten jumalanpalvelusten pariin.

Mitä mieltä sinä olet viihdekristillisyydestä ja tähtikulttuurista?

Lähtemättä sen syvällisempään seurakunnan olemuksen pohdintaan, otan vapauden valita kontekstiksi kristillisen seurakunnan ja määritellä sen Jumalaan uskovien ihmisten yhteisöksi. Mikä on mielestäsi tuon yhteisön olemassaolon oikeutus ja tarkoitus? Tätä on pohdittu tässäkin blogissa jo vuosia sitten, joten ei mennä siihenkään sen syvällisemmin, mutta jotta voimme edes jotenkin keskustella unelmistamme yhdessä, on jokaisen keskusteluun osallistuvan varmasti syytä muutamalla ajatuksella määritellä näkemyksensä seurakunnan merkityksestä.

Onko seurakunta mielestäsi ennen kaikkea kristittyjen viikoittainen kokoontuminen jumaluusoppineen jalkojen juureen ex cathedra -opetuksen äärelle? Vai onko se ennemminkin (dressmann-äänellä:) kaikkien kristittyjen – kaikkina aikoina – kaikkialla – kaikkien kanssa – tapahtuvaa arkista elämää, johon sydämen usko tavalla ja toisella vaikuttaa? Vai jotain ihan muuta?

Olen jo vuosia puhunut aiheesta “seurakunta 2.0” tarkoittaen lähinnä sitä, että vaikka seurakunnan olemus ja -elämän sisältö ei muuttuisikaan vuosien saatossa, on erilaisten toimintatapojen ja kulttuurin muututtava. Voimme varmasti yhdessä nähdä seurakunnan ytimen (1.0 -version) kutakuinkin yhdenmukaisesti, mutta sen käärimisestä nykyaikaiseen pakettiin on jokaisella todennäköisesti erilaisia ajatuksia ja unelmia. Millainen on sinun unelmiesi seurakunta?

Henkilökohtaisesti uskon seurakunnan olevan kaikkea edellä mainittua. Mielestäni jokaviikkoinen yhteenkokoontuminen on upea tapa vahvistaa uskoa, kuulla opetusta Jumalasta ja elämästä, ylistää Jumalaa yhdessä ja jopa kokea aitoa yhteyttä ihmisten kesken. Tuon kokoontumisen tulisi voida olla jokaisen kristityn viikon kohokohta, joka antaa potkua kaikkeen elämään arjen keskellä. Jumalanpalveluksen, tai millä nimellä tuota kohtaamista ikinä kutsutaankaan, ei pitäisi tehdä ihmisten elämää entistä raskaammaksi tai jopa ahdistavammaksi kuin mitä se on, vaan päinvastoin.

Lisäksi kuitenkin kaivataan myös yhteyttä arjessa. Pelkkä peräkkäisissä penkeissä istumalla koettu “niskayhteys” ei varmasti ole aitoa yhteisöllisyyttä. Todelliseen yhteyteen tarvitaan hankalia ihmissuhteita, ärsyttäviä tyyppejä, roppakaupalla erilaisuutta ja vastakkaisia mielipiteitä, erilaisia tulkintoja Jumalasta ja uskosta, hajoavia autoja, kiljuvia lapsia jne. – aitoa hands-on arkea. Vain silloin voimme kokea todellista kohtaamista ja Jumalan armon vaikutusta.

Näillä eväillä keskustelu käyntiin, mistä elementeistä sinun unelmiesi seurakunta koostuu?

Liian moni pieni ja suuri Jumalan palvelija on menettänyt parisuhteensa ja perheensä (tai jopa henkensä) työnsä vuoksi. En usko, että sellainen on koskaan Jumalan mielen mukaista.

Päätös oli toisaalta nopea, mutta toisaalta kuitenkin vuosien ajan kypsynyt. Mitään yhtäkkistä lopullista syytä tai “viimeistä niittiä” ei tullut. Koin vain, että nyt on aika tehdä rohkea päätös vastoin sosiaalisia odotuksia. Uskon koko sydämestäni tämän olleen Jumalan johdatus meidän perheen elämässä.

Kiitos tuesta, myötäelämisestä ja yhteisistä vuosista jokaiselle palkatulle ja vapaaehtoiselle työkaverille! Olette kaikki hyviä tyyppejä ja taidollisia siinä mitä teette. Muistakaa kuitenkin aina, ettette ole Jumalalle arvokkaita tekojenne vaan Hänen tekonsa tähden! Uskossa on kysymys olemisesta, ei tekemisestä. Muistetaan toisiamme rukouksin.

Peace, love & understanding. <3

Eikä siinä vielä kaikki!

Kuuluuko jokaisen uskovan maksaa kymmenykset?

Mitkä? Raamatun mukaan juutalaisten tuli Vanhassa testamentissa tuoda papeille Herran temppeliin kymmenykset eli 10% kaikesta saamastaan omaisuudesta, kuten viljasta ja syntyvistä kotieläimistä. Meitä Uuden testamentin uskovia Raamattu ei suoranaisesti velvoita kymmenyksiä maksamaan, vaikka antamisesta paljon puhuukin, vai velvoittaako?

Varsinkin vapaiden suuntien seurakuntien toiminta pyörii täysin vapaaehtoisten lahjoitusten varassa eikä kirkollisveroa kerätä, joten monet antavat osan tuloistaan seurakunnalle. Hieman seurakuntien kassavirtoja seuranneena kuitenkin tiedän, etteivät läheskään kaikki seurakuntalaiset näihin talkoisiin osallistu. Mitä mieltä olet, pitäisikö? Entä tuleeko pastoreiden maksaa kymmenykset seurakunnalta saamastaan palkasta? Mihin ne tulisi maksaa?

Saako pastorit/uskovaiset katsoa TV:tä?

Onko televisio mielestäsi Baalin silmä, josta demoniset voimat tunkevat ihmisten olohuoneeseen? Onko se epäjumalan alttari, jonka äärellä syödään ruokauhreja ja vuodatetaan juomauhreja, kuten David Wilkerson joskus pilke silmäkulmassa esitti? Vai onko TV:n katselu kätevä tapa pysyä ajan hermolla ja ymmärtää aikamme ihmistä tai viettää aikaa yhdessä perheen kanssa?

Onko merkitystä sillä mitä katselee? Tunnen uskovia, jotka kelaavat elokuvista pakollisten puputuskohtausten ohi ja toisaalta pastoreita, jotka katsovat mielellään esim. kauhuelokuvia ja “väkivaltaviihdettä”. Missä menee mielestäsi raja? Tulisiko televisiot heittää parvekkeelta alas ja hävittää kokonaan?

Saako pastorilla olla uusi tai kallis auto tai talo?

Ansaitseeko seurakunnan työntekijä palkkansa? Onko pastorinelämän ihanteena ajatus “Jumala pitää nöyränä ja seurakunta köyhänä”, vai voiko saarnaaja tienata kunnolla? Kuuluuko Jumalan sanan mukaiseen elämään taloudellinen siunaus vai tulisiko papin pitää taloudellisesti matalaa profiilia tai elää jopa köyhyysrajan alapuolella?

Miltä kuulostaisi joka viikkoinen tiukka sunnuntaidebatti ainakin paikoin vielä tabuina pidetyistä aiheista? Tulevia keskustelunaiheita voitte ehdottaa, mutta tässä heti avaus, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi eikä ilman mielipidettä:

Voiko pastori juoda alkoholia julkisesti?

Kirjoitetaan perusteltuja mielipiteitä toisia kunnioittaen ja muistetaan, että jokaisella on oikeus omaansa! Annetaan mielipiteiden olla vaikka vastakkaisiakin, mutta ei hyökätä toisiamme vastaan! Sinun ei ole pakko kertoa, miten itse toimit. Tarvittaessa keskustelua moderoidaan. Pystymmekö tähän? :)

(via Scott Williams)

• Verbaalinen velodromi
• Korpialttari

Keräilen sinne satunnaisia pääasiassa Lahden Helluntaiseurakunnassa puhuttuja saarnojani. Sopii kuunnella ja kommentoida.

Tulevaisuudessa pyrimme saamaan kaikki seurakunnassamme saarnatut puheet seurakunnan omille nettisivuille. Tämä toteutuu jo käynnissä olevan sivustouudistuksen myötä.