Unelmien seurakunta

Pohdin tänään millainen olisi unelmien seurakunta ja ajattelin haastaa blogin lukijat, tai sen mitä teistä on vielä jäljellä, mukaan aihetta miettimään. Juuri sopivasti Taloussanomien uudessa blogissa Ville Toivanen osuvasti pyöritteli aamusella ajatusta unelmien autokaupasta.

Lähtemättä sen syvällisempään seurakunnan olemuksen pohdintaan, otan vapauden valita kontekstiksi kristillisen seurakunnan ja määritellä sen Jumalaan uskovien ihmisten yhteisöksi. Mikä on mielestäsi tuon yhteisön olemassaolon oikeutus ja tarkoitus? Tätä on pohdittu tässäkin blogissa jo vuosia sitten, joten ei mennä siihenkään sen syvällisemmin, mutta jotta voimme edes jotenkin keskustella unelmistamme yhdessä, on jokaisen keskusteluun osallistuvan varmasti syytä muutamalla ajatuksella määritellä näkemyksensä seurakunnan merkityksestä.

Onko seurakunta mielestäsi ennen kaikkea kristittyjen viikoittainen kokoontuminen jumaluusoppineen jalkojen juureen ex cathedra -opetuksen äärelle? Vai onko se ennemminkin (dressmann-äänellä:) kaikkien kristittyjen – kaikkina aikoina – kaikkialla – kaikkien kanssa – tapahtuvaa arkista elämää, johon sydämen usko tavalla ja toisella vaikuttaa? Vai jotain ihan muuta?

Olen jo vuosia puhunut aiheesta “seurakunta 2.0” tarkoittaen lähinnä sitä, että vaikka seurakunnan olemus ja -elämän sisältö ei muuttuisikaan vuosien saatossa, on erilaisten toimintatapojen ja kulttuurin muututtava. Voimme varmasti yhdessä nähdä seurakunnan ytimen (1.0 -version) kutakuinkin yhdenmukaisesti, mutta sen käärimisestä nykyaikaiseen pakettiin on jokaisella todennäköisesti erilaisia ajatuksia ja unelmia. Millainen on sinun unelmiesi seurakunta?

Henkilökohtaisesti uskon seurakunnan olevan kaikkea edellä mainittua. Mielestäni jokaviikkoinen yhteenkokoontuminen on upea tapa vahvistaa uskoa, kuulla opetusta Jumalasta ja elämästä, ylistää Jumalaa yhdessä ja jopa kokea aitoa yhteyttä ihmisten kesken. Tuon kokoontumisen tulisi voida olla jokaisen kristityn viikon kohokohta, joka antaa potkua kaikkeen elämään arjen keskellä. Jumalanpalveluksen, tai millä nimellä tuota kohtaamista ikinä kutsutaankaan, ei pitäisi tehdä ihmisten elämää entistä raskaammaksi tai jopa ahdistavammaksi kuin mitä se on, vaan päinvastoin.

Lisäksi kuitenkin kaivataan myös yhteyttä arjessa. Pelkkä peräkkäisissä penkeissä istumalla koettu “niskayhteys” ei varmasti ole aitoa yhteisöllisyyttä. Todelliseen yhteyteen tarvitaan hankalia ihmissuhteita, ärsyttäviä tyyppejä, roppakaupalla erilaisuutta ja vastakkaisia mielipiteitä, erilaisia tulkintoja Jumalasta ja uskosta, hajoavia autoja, kiljuvia lapsia jne. – aitoa hands-on arkea. Vain silloin voimme kokea todellista kohtaamista ja Jumalan armon vaikutusta.

Näillä eväillä keskustelu käyntiin, mistä elementeistä sinun unelmiesi seurakunta koostuu?

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 6

4. Yhteenveto
Vaikka applelaisuuteen ei liity varsinaista uskoa yliluonnolliseen, sillä on lähes kaikki muut uskonnon piirteet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on laillista jopa perustaa uskonto, vaikka siihen ei yliluonnollisuutta sisältyisikään. (Quain 2010)

Jos lähtisin tekemään aiheesta uskontotieteellistä tutkimusta, lähestyisin aihetta juuri Smartin seitsenulotteisen mallin mukaan. Lähtisin selvittämään kysymystä ”Miksi applelaisuus on lähes uskonnollista?” Perehtyisin jo olemassa oleviin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja seuraisin mediakirjoittelua. Haluaisin myös ehdottomasti osallistua johonkin Applen uusien tuotteiden lanseeraustilaisuuteen ja haastattelisin uusia laitteita jonottavia ostajia jonkin suuren Apple Storen edessä.

Oma kiinnostukseni aiheeseen on alkanut henkilökohtaisen ”kääntymyksen” seurauksena. Ensimmäiset vuodet pastorintyötäni häiritsi usein toimimaton tekniikka ja kaipuu parempaan ajoi minut tuote kerrallaan Applen asiakkaaksi. Käytän saarnatessani modernia esitystekniikkaa, johon halua luottaa niin, ettei puheitteni varsinainen sanoma kärsi. Toimimaton tekniikka aiheuttaa minussa turhautumista ja vihan tunteita. Voin keskittyä paremmin työhöni, kun käyttämäni laitteet tekevät sen mitä varten ne on tarkoitettu. Tunnistan myös itsessäni lähes kaikki tässä tekstissä esiin tulleet piirteet.

Totean, kuten Smart sekulaareista maailmankuvista, ettei ole välttämättä pätevää kutsua Applelaisuutta varsinaisesti uskonnoksi, mutta ”kvasi-uskonto”-termiä voimme siitä hyvin käyttää. (Smart 2010: 29.)

Päätän kirjoitukseni Applen entisen tuotepäällikkö Jean-Luis Gasseen sanoihin: ”Ensimmäinen haukattu omena löytyy Vanhasta Testamentista, Adamin ja Eevan maistama tiedon puun hedelmä. Toinen omena putosi Newtonin päähän modernin tieteen aikaan siirtymisen symbolina. Applen logossa oleva kolmas omena on valittu symboloimaan laajenevia ja tulevaisuuteen johtavia tiedon polkuja.” (Cullen 2010)

Lähteet
Campbell, Heidi A. & La Pastina, Antonio C. 2010: How the iPhone Became Divine: New Media, Religion and the Intertextual Circulation of Meaning. Viitattu 10.12.2010. [www-dokumentti]. http://nms.sagepub.com/content/early/2010/05/11/1461444810362204

Cline, Austin 2010: Technology and Religion, Technology as Religion. Viitattu 9.12.2010. [www-dokumentti]. http://atheism.about.com/od/aboutreligion/a/TechnologyReligion.htm

Cullen, Drew 2010: Apple as a religion: How the iPhone became divine. Viitattu 9.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.theregister.co.uk/2010/08/03/apple_as_a_religion/

Eco, Umberto 1994: La bustina di Minerva. Teoksessa Espresso 30.9.1994. Engl. käännös. Viitattu 8.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.themodernword.com/eco/eco_mac_vs_pc.html

Ive, Jonathan 2008: MacBook Ad. Viitattu 12.12.2010. . http://www.youtube.com/watch?v=vOnCRWUsSGA

Jethani, Skye 2010: Apple: The New Religion? Viitattu 11.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.huffingtonpost.com/skye-jethani/apple-the-new-religion_b_624332.html

Jobs, Steve 2005: Stanford Commencement Address. Viitattu 11.12.2010. . http://www.youtube.com/watch?v=UF8uR6Z6KLc

Kahney, Leander 2002: Worshipping at the Altar of Mac. Viitattu 10.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.wired.com/gadgets/mac/commentary/cultofmac/2002/12/56674

Lam, Pui-Yan 2001: May the Force of the Operating System be with You: Macintosh Devotion as Implicit Religion. Viitattu 9.12.2010. [www-dokumentti]. http://findarticles.com/p/articles/mi_m0SOR/is_2_62/ai_76759011/

Lehikoinen, Taisto 2003: Religious media theory : understanding mediated faith and Christian applications of modern media. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Moore, Charles 2010: Is Apple a Cult, a Religion or a Brand? Viitattu 11.12.2010. [www-dokumentti]. http://gigaom.com/apple/apple-a-religion-not-really/

Pohjanheimo, Outi 2009: Uskontotieteen perusteet. [YT105 kurssin oppimateriaali]. http://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/teo05usk/YT105%20materiaali_s09_Outi_Pohjanheimo.pdf

Quain, John R. 2010: For Apple Followers, It’s a Matter of Faith, Academics Say. Viitattu 10.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.foxnews.com/scitech/2010/07/28/new-religion-apple-say-academics/

Smart, Ninian 1989/2005: Uskontojen maailma. Keuruu: Otava.

Sohn, Emily 2010: Why are religious people happier? Viitattu 8.12.2010. [www-dokumentti]. http://news.discovery.com/human/religion-happiness-social-bonds.html

Tamminen, Tapio 2010: Henkisyyden kasvavat markkinat. Viitattu 9.12.2010. [www-dokumentti]. http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/henkisyyden_kasvavat_markkinat_21490.html

Turner, Daniel 2007: The Secret of Apple Design. Viitattu 12.12.2010. [www-dokumentti]. http://www.technologyreview.com/biztech/18621/

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 5

3.6.4 Opin ja filosofian ulottuvuus
Opillista ulottuvuutta on applelaisuudessa hieman vaikeampi määritellä, mutta sellaiseksi voidaan esimerkiksi mieltää yksinkertaisesti ohjelmistot ja sovellukset sekä itse käyttöjärjestelmä. Nehän juuri tekevät Applen laitteista käyttäjiensä mielestä ylivoimaisia. Nykyään Applen tietokoneissa on hyvin pitkälti samat komponentit ja osat kuin kilpailijoillakin, mutta niin tietokoneiden (Mac OS X) kuin kämmenlaitteidenkin (iOS) käyttöjärjestelmät erottavat tuotteet muista vastaavista.

Toinen tyypillinen ja muista erottava tekijä on ei vain hyvä, vaan loistava design. Applen kanssa kahdeksankymmentäluvulla läheisessä yhteistyössä ollut Mark Rolston on todennut, että firman suunnittelufilosofiassa designilla on suuri merkitys, koska toimitusjohtaja Jobs vastaa siitä itse ja hänellä on loistava taju siitä, mitä ihmiset laitteiltaan odottavat. Häntä voidaan pitää diktaattorina, mutta hän on sitä hyvällä maulla. (Turner 2007)

Nykyinen Applen pääsuunnittelija Jonathan Ive kuvaa Applen innovatiivisen suunnittelun kärkeä edustavaa uusinta MacBook-kannettavaa sanoilla yksinkertainen ja viimeistelty. Kaikki turha on riisuttu pois ja jäljellä on vain se mikä on ehdottoman tarpeellista. Ja se toimii. Juuri tätä käyttäjät Applen tuotteilta odottavat. (Ive 2008)

3.6.5 Etiikan ja säädösten ulottuvuus
Applen oppi ja filosofia edellyttävät tietysti tiukkaa etiikkaa ja säädöksiä. Tämä näkyy juuri mainitussa tuotteiden viimeistelyssä ja toisaalta esimerkiksi erittäin tiukoissa vaatimuksissa iPhone-puhelimeen, iPod-musiikkisoittimeen ja iPad-tablettiin tehtyjen muiden valmistajien ohjelmien läpipääsyyn Applen sovelluskauppa App Storeen.

Vähemmän vannoutuneet käyttäjät pitävät tällaista säännöstelyä rasitteena, mutta useimmat ovat vain tyytyväisiä voidessaan luottaa hankkimiensa ohjelmien laatuun ja turvallisuuteen. Apple on tehnyt myös puritaanisen tiukan eettisen linjauksen, että laitteisiin ei ole laillista tietä saatavissa alastomuutta, pornoa tai äärimmäistä väkivaltaa sisältävää materiaalia. Myös vihreät arvot on yrityksessä otettu vakavasti, eivätkä Applen tuotteet kuormita luontoa ainakaan enempää kuin muukaan kuluttajaelektroniikka.

3.6.6 Yhteisöjen ja instituutioiden ulottuvuus
Useampaan kertaan onkin jo mainittu applelaisuuden vastaavan juuri aikamme ihmisten yhteisöllisyyden nälkään. Vaikka Apple-yhteisö ei ole järjestäytynyt millään tavoin ja vaikka yksittäisillä jäsenillä voi olla muuten täysin erilainen maailmankuva, käyttäjien kesken vallitsee vahva yhteisyyden tuntu.

Hyvin pitkään Applen tietokoneita käytettiin erityisesti graafisella- ja musiikkialalla. Niiden luotettavuus ja helppokäyttöisyys auttoivat luovien alojen käyttäjiä keskittymään olennaiseen teknisten ongelmien sijaan. Tämän vuoksi Applella oli pitkään tietty mainostoimistoimago, joka osaltaan leimasi myös sen ympärille kehittynyttä yhteisöä. Edelleen yrityksen tuotteita pidetään trendikkäinä ja haluttavina, ja niitä näkee erittäin usein tuotesijoittelussa esimerkiksi elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Applelaisuuden trendiprofeettojen sanat ja esimerkki herättävät kansanjoukoissa vahvaa innostusta ja antavat todella syvemmän merkityksen rituaaleille ja arvoille, aivan kuten uskonnollisten merkkihenkilöidenkin.

3.6.7 Materiaalinen ulottuvuus
On tietysti selvää, että materiaalinen ulottuvuus on tärkeimmässä asemassa Apple-uskonnollisuudesta puhuttaessa. Koko yhteisö rakentuu haluttujen kuluttajatuotteiden ympärille. Vastoin Econ näkemystä, ajatus kalvinistisuudesta toteutuu nimenomaan Applen kohdalla designin yksinkertaisena kauneutena. Koristeellisuus ja kuvallisuus ovat hyvin minimalistisia. Applen kuluttajakaupat eri puolilla maailmaa noudattava samaa linjaa tuotteiden kanssa. Yksinkertainen ja toimiva on kaunista. (Eco 1994)

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 4

3.6 Yhteisten elementtien kautta määrittely
Kuten perheyhtäläisyysmallin kohdalla jo todettiin, uskontoa voidaan määritellä hakemalla siitä yhteisiä piirteitä ja tunnistettavia elementtejä. Tämä yhteisten elementtien kautta määrittely toimii tässä yhteydessä mielestäni parhaiten ja lähtisinkin tutkimaan Apple-uskovaisuutta Ninian Smartin tunnetun seitsenulotteisen jaottelun perusteella. (Smart 2010:13-32.)

3.6.1 Käytännön ja rituaalien ulottuvuus
Applelaisuudessa on paljon käytäntöjä, joista perinne pitää kiinni ja joita voidaan kutsua jopa rituaaleiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Applen nykyään noin kolme kertaa vuodessa järjestämät uusien tuotteiden julkistustapahtumat, joissa pääpuhujana ja tuote-esittelijänä toimii digitaaliselta pyhältä vuoreltaan alas laskeutunut ja insinööriksi inkarnoitunut jumalolento, Applen toimitusjohtaja Steve Jobs. Häntä pidetään yhtenä maailman parhaista kommunikoijista eikä syyttä. Jobsin pelkistetty ja varma tyyli terästettynä sopivalla annoksella huumoria noudattaa Applen tuotteista tuttua linjaa.

Toinen rituaalinen käytäntö on uusien tuotteiden jonottaminen upeiden Apple Store -myymälöiden ovilla. Samalla tavoin kuin musiikkifanit jonottavat idoliensa konsertteihin, saattavat applelaiset telttailla kauppojen edessä useita tunteja tai jopa vuorokausia ennen ovien aukeamista ja uusien tuotteiden kuluttajamyynnin alkamista.

On myös poikkeuksellista muihin teknologiayrityksiin nähden, että juuri Applen asiakkaat ovat oman tuoteuskollisuutensa lisäksi äärimmäisen innokkaita markkinoimaan tuotteita muille hyötymättä siitä itse mitenkään. Yrityksellä oli kyllä aikoinaan jopa palkattuna henkilökuntaa evankelista-nimikkeellä, mutta sittemmin ilosanoman eteenpäin vieminen on lähes rituaalinomaisesti kuulunut jokaisen opetuslapsen tehtäviin.

3.6.2 Kokemuksen ja tunteen ulottuvuus
Edellä mainitut rituaalit synnyttävät suuria tunteita. Koko maailmalle internetin kautta lähetettävissä tuotejulkistustilaisuuksissa vallitsee lähes uskonnollinen hurmos. Uudet lanseerattavat tuotteet ovat aina etukäteen tarkoin varjeltuja salaisuuksia, joskin nykyään julkisuuteen usein vuotaa sopivasti tietoa tuntemattomista ja luotettavista lähteistä, jotta hype ja hehkutus saadaan alkamaan jo hyvissä ajoin ennen virallista julkistusta. Näin koko Apple-yhteisö saadaan odottamaan uusia tuotteita kuin joulua.

Varsinkin iPod-tuoteperheen henkilökohtaisten musiikkisoittimien julkaisujen yhteydessä myös uskonnoille tyypillinen musiikin vahva vaikutus tulee esiin. Tapahtumissa on aina korkeatasoinen musiikkivieras pop-maailman huipulta. Tilaisuudet nostattavat suuria tunteita ja saava kuluttajat kokemaan lähes uskonnollisessa mittakaavassa kunnioitusta, sisäistä rauhaa, toivon heräämistä, kiitollisuutta osakseen tulleesta armosta ja lopulta tyhjyyden kokemuksen, ainakin lompakossa.

Myös tuotteiden jonotuksissa on suuren juhlan tuntua. Toisilleen täysin vieraidenkin fanien yhteenkuuluvuuden tunne lähentelee keskenään samaan uskontokuntaan kuuluvien tuntemattomien ihmisten yhteisyyden kokemusta.

Apple-uskovaisuuteen liittyvät myös monista uskonnoista tutut kääntymyksen ja uudestisyntymisen kokemukset. Kun epäluotettavaan ja toimimattomaan käyttöjärjestelmään lopullisesti kyllästynyt Windows-käyttäjä vihdoin ymmärtää omaa parastaan ja siirtyy Apple-yhteisöön, kuvataan kokemusta usein lähes uskonnollisin sanankääntein. Sinänsä mitään numeenista tai mystistä näihin kokemuksiin ei kuitenkaan liity. (Smart 2010:13-16.)

3.6.3 Kertomusten ja myyttien ulottuvuus
Niin Applen historia kuin Steve Jobsin henkilökohtainen elämäkin on saanut myyttiset mittasuhteet applelaisten suussa. Campbell löytääkin neljä kvasi-uskonnollista myyttistä kerrostumaa. (Campbell & La Pastina 2010)

Luomismyytti kuvastaa Applen asemaa vastakulttuurin edustajana ja korostaa ensimmäinen Applen tietokoneen syntyä vaatimattomassa autotallissa lähes kristinuskon vaatimattomien lähtökohtien tavoin. Sankarimyytti esittää Macin pelastajana, joka vapauttaa meidät suurimman PC-markkinoita vallitsevan yrityksen orjuudesta. Paholaismyytti rakentuukin juuri sen tosiasian varaan, että Applella on aina ollut arkkivihollinen, aiemmin Bill Gates ja Microsoft, nyttemmin muiden muassa Google. Uudestisyntymismyytissä vuosia sitten irtisanottua ja myöhemmin yhtiöön palannutta perustajaa, Steve Jobsia, pidetään messiaanisena hahmona, joka erotettiin, mutta ”ylösnousi” pelastamaan firman sen synkimmästä aallonpohjasta. (Moore 2010. Quain 2010)

Näitä myyttejä ja kertomuksia pitävät yllä fanien yhteisöt, mutta myös Jobs itse on lisännyt polttoainetta liekkeihin. Hyvä esimerkki on hänen Stanfordin yliopiston valmistujille kesäkuussa 2005 pitämä ehkä kuuluisin puheensa, jossa hän alleviivaa elämänsä merkityksellisimpiä hetkiä ja niiden vaikutusta unelmien ja mahdollisuuksien tavoitteluun sekä Applen historiaan. (Jobs 2005)

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 3

3.1 Yliluonnollisen kautta määrittely
Kuten Campbell ja Pastina toteavat, applelaisuudessa ei ole kyse yliluonnolliseen uskomisesta eikä sitä voida tässä merkityksessä määritellä uskonnoksi. (Campbell & Pastina 2010) Toisaalta kuitenkin usein törmätään ihmisten tapaan mieltää tietotekniikkaa ja varsinkin sen toimimattomuutta jopa henkimaailman toiminnaksi. ”Toimimattoman tekniikan pirut” haittaavat monien työskentelyä ja entistä enemmän vapaa-aikaakin. Frazerin määrittelemän toiminnallisen näkokulman valossa voidaan siis ajatella teknologian hyödyntäminen ja sen kanssa kamppailu toisinaan myös ihmistä ylempien voimien lepyttämisenä ja sovitteluna. (Pohjanheimo 2009: 8.)

Muita käyttöjärjestelmiä ja laitteita vakaampina ja helppokäyttöisempinä Applen tuotteiden voidaan myös ajatella johtavan käyttäjiä Waardenburgin sanoin ”pelastuksen tielle, joka johtaa pois empiirisen todellisuuden rajoituksista”. (Mts. 9.)

3.2 Pyhä ja profaani -erottelun kautta määrittely
Söderblomin mukaan uskonto on mahdollinen ilman jumaluuskäsitystä, mutta ero pyhän ja profaanin välillä on välttämätön, jotta voitaisiin puhua uskonnosta. Applen innovaatioiden voidaankin havaita aiheuttavan tunnepohjaisia reaktioita, jotka syntyvät hämmästystä, huomiota ja kunnioitusta herättävien uusien kokemusten kautta: teknologia voi sittenkin toimia ja olla jopa helppokäyttöistä! (Mts. 10.)

Myös Schleiermacherin esitys siitä, että uskonto on ensisijaisesti ihmisen välitön tunnekokemus absoluuttisesta riippuvuudestaan kaikkeuden mysteerin edessä toteutuu pelottavan usein esimerkiksi tietokoneen kaatuessa tai viruksen toimesta bittiavaruuteen häviävän tiedoston osoittautuessa lopullisesti palauttamattomaksi. (Mts. 11.) Tällaisten kokemusten osoittautuessa usein toistuviksi, profaaneiksi asioiksi voidaan ”luotettava tietokone” käsitteenä mieltää lähes pyhäksi, arkisesta poikkeavaksi. (Mts. 12.)

Jo mainittu Kahneyn esittämä ajatus yhteisöllisyydestä voidaan soveltaa myös Durkheimin määritelmään yhteisöstä pyhän lähteenä, joka osoittaa arvostusta olemisensa perustalle kunnioittaessaan pyhää. Apple-uskonto yhdistää tuotteidensa ostajat moraaliseksi yhteisöksi, jolla on omat uskomukset ja käyttäytymisen systeemi. (Mts. 12.)

3.3 Perimmäisen huolenaiheen kautta määrittely
Vaikka perimmäisellä huolenaiheella yleensä tarkoitetaankin eksistentiaalisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta, vaikuttaa nykypäivän ihmisen suurin huolenaihe usein olevan: ”onks mulla kivaa”. Tästä näkökulmasta katsottuna viihdeteollisuuden ja -teknologian kehitys vastaavat hyvin ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Jos viihdelaite ei toimi, hauskanpito lakkaa ja ollaan huolen valtaamia. Tässä mielessä jälleen voidaan todeta, että luotettava tekniikka vastaa kysymykseen mukavuutta ja viihtymistä tavoittelevan elämän tarkoituksesta. (Mts. 13.)

3.4 Perheyhtäläisyysmalli
Kaikesta edeltävästä päätellen Wittgensteinin avoin ja muuttuva perheyhtäläisyysmalli soveltuu loistavasti applelaisuuden määrittelemiseen uskonnoksi. Vaikka sillä ei olekaan yhteistä piirrettä kaikkien uskontojen kanssa, löytyy siitä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä moniin uskontoihin. (Mts. 14-15.)

3.5 Intuitionvastaiset oletukset ja uskonnon määrittely-yritykset
Olemme usein niin kyllästettyjä ja siedätettyjä huonosti toimivalla päivittäiselektroniikalla, että samoin kuin pyhä ja profaani -erottelun kautta määriteltäessä, toimiva tietotekniikka tai intuitiivinen käyttöliittymä voidaan varmasti määritellä myös monessa tapauksessa jopa intuitionvastaiseksi. Lähtökohtaisesti moni ei osaa odottaa teknisiltä laitteilta toimintavarmuutta ja helppokäyttöisyyttä, jota Applen tuotteet tarjoavat. Usein myös teknologiatuotteet, joilla on suuri merkitys käyttäjälle työssä tai kotona ja jotka eivät toimi oikein tai joita ei osata käyttää, aiheuttavat voimakkaita tunnetiloja. Kun niihin tottuneena saakin kokea intuitionvastaisesti, että tekniikka toimii, aletaan lähestyä uskonnollisia kokemuksia. (Mts. 16-17.)

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 2

3. Apple-uskonnon määrittelyä
Umberto Eco leikki ajatuksella uskonnollisesta suhtautumisesta tietokoneen käyttöjärjestelmään jo vuonna 1994. Hän oli sitä mieltä, että Applen Macintosh oli luonteeltaan selvästi katolinen silloisen Microsoftin MS-DOSin ollessa protestanttinen, jopa kalvinistinen. (Eco 1994)

Aihetta sittemmin tutkinut Pui-Yan Lam totesi, että ainakaan vielä 1990-luvulla monille Applen Macintosh-tietokoneen käyttäjille kyse ei ollut vain brändistä tai laitteesta, vaan heidän oman tietoteknisen filosofiansa ja jopa elämänfilosofiansa symbolista, jolle omistautuminen auttoi intoilijaa oman identiteetin hahmottamisessa ja johti pohtimaan kysymyksiä omasta olemassaolosta, arvoista ja yhteenkuuluvuudesta. (Lam 2001)

Tuoreemmassa Texas A&M Yliopiston uusmedia-akateemikkojen Heidi Campbellin ja Antonio La Pastinan artikkelissa (Campbell & La Pastina 2010) pohditaan Apple iPhonen ”jeesus-puhelimen” asemaa. Kirjoittavat toteavat, että kyseessä ei ole uskonto yliluonnolliseen uskomisen merkityksessä, vaan epäsuora, implisiittinen uskonto, jossa maalliset esineet ovat saaneet uskonnollissävytteisen tai pyhän merkityksen. Cult of Mac -uutissivuston päätoimittaja Leander Kahney onkin esittänyt, että Applen tuotteen ostaja liittyy Apple-yhteisöön ihan kuten kirkkoon liittyjä uskonnolliseen yhteisöön ja tämä oppii yhteiset myytit, rituaalit ja arvot samoin kuin uskontokuntaan liittyvä. (Cullen 2010)

Myös psykologi David Levine on todennut, että Apple-yhteisöön kuulumisessa on uskonnollinen tuntu. Monille uskonnottomille applelaisuus tarjoaa yhteisön ja yhteisen perinnön. Levinen mukaan Mac-käyttäjillä on monella tasolla samanlainen tapa ajatella ja toimia, yhteinen ajatusmalli. Utahin yliopiston kuluttajakäyttäytymisen tutkija Russel Belk jopa kutsuu Apple-yhteisöä kvasi-uskonnoksi. (Kahney 2002)

Voidaankin todeta, että Applen fanien käyttäytyminen ja yhteisöllisyys muistuttavat vahvasti ja sisältävät monia uskonnonharjoittamisen piirteitä. (Quain 2010) Seuraavassa pyrin määrittelemään Applelaisuutta uskontotieteellisessä keskustelussa yleisimmin käytettyjen määritelmien kautta. (Pohjanheimo 2009: 8-16.)

Applelaisuus uskontotieteen näkökulmasta – osa 1

Tämä on yleisen teologian perusopintojen uskontotieteen osion vertaileva tehtäväni. Pilkoin sen kuuteen osaan. Lähdeluettelo löytyy viimeisestä osasta. Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan myös täällä.

1. Johdanto
Valitsin hieman poikkitieteellisen aiheen uskontotieteen tehtävääni. Haluan pohtia teknologian ja viihteen uskonnolta valtaamaa asemaa. Erityisesti keskityn amerikkalaisen Apple-yhtiön tuotteisiin: Mac-tietokoneisiin, iPod-musiikkisoittimiin, iPhone-puhelimiin ja iPad-tabletteihin sekä niiden OS X ja iOS käyttöjärjestelmiin, niiden kulttimaineeseen ja käyttäjien lähes uskonnolliseen suhtautumiseen yritystä kohtaan. Alkuhypoteesini on, että applelaisuutta voidaan verrata uskonnonharjoittamiseen.

2. Kuluttaminen, teknologia ja viihde uskonnon tilalla
Suomessakin on viime vuosina tutkittu, miten media vaikuttaa uskontoon ja toisaalta miten uskonnot voivat hyödyntää modernia mediaa. (Lehikoinen 2003) Itseäni kiinnostaisi tutkia sitä, missä määrin media, teknologia ja viihteen kuluttaminen ovat ottaneet jopa uskonnon harjoittamisen paikan ihmisten elämässä.

Monet uskonnot pitävät postmodernismia, relativismia tai sekulaaria humanismia suurimpina uhkinaan, mutta kirjailija Skye Jethani osuu mielestäni naulan kantaan ehdottaessaan aikamme uskontokuntien varteenotettavimmaksi haastajaksi konsumerismia. Tällä hän ei tarkoita kuluttamista sinänsä, vaan nimenomaan maailmankatsomuksen aseman ottanutta kuluttajuutta. Douglas Atkins lisää, että brändit ovat uusia uskontoja, jotka edustavat aikamme metafysiikkaa, tuovat maailmaan merkitystä ja toimivat kokonaisina merkitysjärjestelminä. Toisaalta voidaan myös miettiä, onko syynä kehitykseen uskontojen alentuminen brändien tasolle. Useat amerikkalaiset tutkimuslaitokset, ovat huomanneet, että uskonnollisia ja uskonnottomia erottaa yhä harvemmin juuri mikään muu kuin kulutustottumukset. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Amerikassa myydään uskonnollissävytteisiä tuotteita seitsemällä miljardilla vuosittain. (Jethani 2010)

Toisaalta on erittäin mielenkiintoista, kuten kurssin kolmannessa teemakeskustelussa kävi ilmi, että esimerkiksi Intiassa uskonnollisuus on uudessa nousussa maallistuneiden ja hyvintoimeentulevien ihmisten parissa. Perinteisen uskontososiologisen maallistumisteesin näkökulmasta tällainen kehitys on täysin nurinkurista. (Tamminen 2010) Tämä saattaa selittyä kognitiivisen uskontotieteen ajatuksella ihmismielessä olevasta jumalan mentävästä aukosta eli ihmisen luontaisella taipumuksella ajatella syy-seuraus-suhteita ja tekijyyttä. (Pohjanheimo 2009: 45.)

Ero länsimaiden ja vaikkapa juuri Intian kehityssuunnissa saattaa mielestäni johtua uskonnon erilaisesta asemasta kulttuurissa. Euroopassa on valistuksesta lähtien pyritty aktiivisesti erottamaan uskonto muusta ympäröivästä kulttuurista, kun taas idässä uskonnollisuus on kiinteämpi osa jokapäiväistä elämää. Ehkäpä kristinuskon eksklusiivisuus on sulkenut sen hitaasti ulos arkielämästä kun taas intialainen kulttuuri on pystynyt hyödyntämään hindulaisuuden yleistä teoriaa kaikkien uskontojen osoittamisesta jollain tavoin samaan totuuteen ja olemaan yhtä aikaa sekä muinaista että nykyaikaista. (Smart 2005: 450.)

Yleisesti sekularistit ja ateistit usein ajattelevat, että uskonto on tieteen ja teknologian kanssa perusteellisesti yhteensopimatonta, mutta on hyvin kiinnostavaa, kuinka kaksituhattaluvulla on nähty niin huipputeknologian leviämistä laajalle kuin monenlaisen uskonnollisen fundamentalismin lisääntymistä. Kyseessä ei ole varmasti vain sattuma. Ehkäpä teknologista kehitystä ajaakin eteenpäin uskonnolliset impulssit tai ehkä teknologia itsessään on muuttumassa uskonnolliseksi. Moni etsiikin teknologiasta uskonnon tavoin ratkaisua tai jopa pakopaikkaa ihmiselämään kuuluvilta ongelmilta ja pettymyksiltä. (Cline 2010)

Yksi näkökulma nousee yhteisöllisyyden kaipuusta ja sosiaalisen median tuomasta ”ratkaisusta” sen puutteeseen. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin uskonnottomat. Limin ja Putnamin uunituore tutkimus väittää, että syyt eivät ole uskonnollisia, vaan yhteisöllisiä. Tulokset osoittivat, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen tiheys vaikutti heti terveydentilan jälkeen eniten siihen, miten tyytyväisiä vastaajat olivat elämäänsä. Syyksi tähän tutkijat löysivät ne ihmissuhteet, jotka liittyivät uskonnon harjoittamiseen. Johtopäätöksenä tutkijat arvelivat, että mitä tärkeämmäksi yhteinen kiinnostuksen kohde koettaan, sitä helpompi on muodostaa läheisiä ihmissuhteita. (Sohn 2010)

Kolmen tason tilivelvollisuus

Kalastamaan oppimassaJumala on luonut ihmisen elämään yhteydessä kanssaan ja yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Ristikin kuvaa hienosti näitä molempia yhteyden suuntia. Tärkeintä ei ole oikeaoppisuus, vaan suhde!

Usein sisäinen rikkinäisyytemme on syntynyt ihmissuhteissa, mutta se voi myös parantua niissä. Eräs Jumalan valtakunnan periaate ihmissuhteita koskien on tilivelvollisuus.

Jokaisen tulisi pitää itseään tilivelvollisena kolmella eri tasolla:

  1. Me kaikki tarvitsemme elämäämme paavalin, jolle voimme olla timoteuksia. Henkilön, joka on uskossa ja joka haluaa toimia mentorina juuri sinulle. Itse sain hienon johdatuksen kautta tällaisen tarjouksen Jumalan mieheltä, jota arvostan ja jolta voin oppia todella paljon. Odotan innolla ensimmäistä “virallista” tapaamistamme ensi viikolla.
  2. Toisaalta tarvitsemme työtovereita, aseveljiä ja taistelupareja kuten paavali ja barnabas. Ystäviä, jotka jakavat jonkun kiinnostuksen kohteen kanssamme tai tekevät samanlaista työtä. Me Päijät-Hämeessä kokoonnumme helluntaiseurakuntien nuorisopastoreina yhteiseen työnohjausryhmään lähes kuukausittain, mutta jokainen tarvitsee myös syvempää ystävyyssuhdetta ja elämän jakamista muutaman ihmisen kanssa. Olen hiljattain alkanut tavata hyvän ystäväni, toisen paikkakunnan nuorisopastorin kanssa säännöllisesti viikottain yhteiselle aamupalalle, jota mutustellessa voimme vaihtaa kuulumisia ja puhua elämän haasteista.
  3. Kolmantena tasona Jumalan suunnitelmassa on meidän jokaisen omat opetuslapsemme, timoteukset, joiden elämästä ja kristittyinä kasvusta olemme ottaneet hengellisen vastuun ja joille olemme valmiit olemaan läpinäkyviä ja jakamaan elämäämme. Henkilökohtaisesti olen kokoontunut lähes vuoden verran joka viikko pietarin, jaakobin ja johanneksen kanssa. Johanneksen lähetimme lähetystyöhön “aasian” suuntaan, mutta pietari ja jaakob ovat alkaneet myös itse kokoontua pienen nuorten miesten ryhmän kanssa opetuslapseuttamisen merkeissä. Tapaan heitä kuitenkin edelleen säännöllisesti parin viikon välein.

Paavali kuvaa hienosti tätä opetuslapseuttamisen ketjua:

Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan. 2.Tim.2:2

Tilivelvollisuus on jotain, jota emme voi keneltäkään vaatia, mutta jokaisen olisi hyvä ymmärtää tämän Jumalan valtakunnan periaatteen merkitys omassa elämässään. Minä ainakin haluan olla tilivelvollinen elämästäni ennen kaikkea Jumalalle, mutta myös muutamille hänen palvelijoilleen. En todellakaan halua päätyä iltapulun lööppiin oman elämän valvomattomuuden seurauksena sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Kenelle sinä olet paavali, barnabas ja timoteus?

Mihin keskityt?

Olen pitkään miettinyt ja ihmetellyt itseäni sekä seurakuntalaisia ja uskovaisia yleensä. Olemmeko täysin hukanneet fokuksemme ja pelkästään keskittyneet toimintaan, asioihin ja tuloksiin? Haluamme kehittää seurakunnan tilaisuuksia ja touhuta monenlaista joka rintamalla samalla hukaten kaiken aikamme.

Onko sinulla aikaa ihmisille ja tietysti ennen kaikkea Jumalalle? Olemmeko ottaneet tekemisestämme ja sen määrästä hengellisyyden mittarin? Milloin olet viimeksi ottanut aikaa yksittäisen ihmisen kohtaamiselle ja kysynyt häneltä mitä kuuluu, oikeasti? Koska sinulta on viimeksi kysytty? Entä milloin olet viimeksi hengaillut Jumalan kanssa, lukenut Raamattua tai rukoillut?

radikaali.net

radikaali.jpg

Uusi radikaali.net on vihdoin langalla. Vuonna 2001 päivänvalon nähneestä ensimmäisestä versiosta on vuosien varrella kasvanut Suomen suurin yhteiskristillinen nuorisosivusto, joka on parhaimmillaan yltänyt 75.000 kuukausittaiseen kävijään. Joulukuusta 2007 asti on puikoissa ollut uusi kehitystiimi ja tänään julkaistu radikaali on sivuston viides versio, vaikka kantaakin versionumeroa 1.0.0.


“Luvassa on uusia artikkelikirjoittajia ja uusi blogi. Uutistoimitusta skarpataan. Meininki on sikäli ennallaan, että tarkoitus on edelleen olla suomen herätyskristillisen kentän näkemyksellisin sivu. Radikaali.net kuuluu jokaisen ajattelevan uskovaisen kirjanmerkkeihin.”

toteaa Radikaalin päätoimittaja Anssi Tiittanen. Yhteistyökumppaneiksi sisällöntuotantoon on saatu Dynamite- ja Ristin Voitto -lehdet, mikä vaikuttaa erittäin lupaavalta ratkaisulta kaikkien kannalta, koska ko. lehtien oma nettipreesens on lähes olematon.

Radikaalin sielu ja ydin on keskustelufoorumi, joka ensimmäisen päivän aikana on kerännyt kymmenkunta keskustelunavausta ja kuutisenkymmentä vastausta.

Web 2.0 henkeen sivusto on edelleen jatkuvassa beta-vaiheessa ja kehitystyö jatkuu taukoamatta. Kaivattu chat-ominaisuus tullee olemaan toiminnassa loppukesästä. Vapaaehtoisvoimin työstetty sivusto tarvitsee varmasti kaiken mahdollisen tuen.

radikaali_kaappaus.jpg